Determinants of Military Adjustment and Attrition During Finnish Conscript Service

Abstract

Karvaasta pettymyksestä kasvattavaan kokemukseen varusmiesten sopeutumisen syyt ja seuraukset

Varusmiespalvelus synnyttää vahvoja tunteita. Palvelus tapahtuu elämän käännekohdassa, jossa keskiasteen opinnot ovat takana ja irtautuminen kodin vaikutuspiiristä on alkanut. Samalla varusmiespalvelus tarjoaa mahdollisuuden yksilön kasvuun ja kehittymiseen palvelus totuttaa aikaisin heräämiseen, ohjattuun aikatauluun, esimiehen kanssa toimimiseen ja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Parhaimmillaan armeija kasvattaa itseluottamusta, pinnaa ja pitkäjänteisyyttä ja varusmies oppii kantamaan vastuuta itsestään ja muista. Varusmiespalvelus on viimeinen lenkki lähes koko miesten ikäluokan kouluttamisessa ja osallistamisessa yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi.

Varusmiehet voivat nähdä palveluksensa merkityksen aivan toisin. Palvelusvelvollisuus saattaa tuntua pakolta, joka täytyy tavalla tai toisella täyttää. Silloin ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen, mitä henkilökohtaista hyötyä palveluksesta saattaisi olla. Toisaalta nuorten miesten syrjäytyminen alkaa yhä nuoremmassa iässä samalla, kun varusmiespalveluksen keskeyttäminen on yleistynyt. Siten kaikki eivät pääse tai edes halua olla osana miesten koulua , ja päällimmäisenä mieleen jää karvas pettymys.

Lähes kaksi kolmasosaa palveluksensa keskeyttäneistä poistuu palveluksesta ensimmäisen kahden viikon aikana. Suurimmalla osalla heistä on lievään sopeutumishäiriöön liittyvä syy, on kyse sitten siviilipalvelukseen hakeutuvasta tai muutoin palveluksensa keskeyttävästä henkilöstä. Väitöskirjan perusteella keskeyttäminen tapahtuu todennäköisimmin, jos yksi tai useampi seuraavista tekijöistä toteutuu: keskeyttämisen pohtiminen, alhainen koulutustausta, huonot peruskoulukokemukset, negatiiviset odotukset, rikosrekisteritiedot, heikko fyysinen kunto, riidat seurustelusuhteessa tai siviilikavereiden palveluksenvastainen asenne.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin erityisesti varusmiesten sopeutumista ja sopeutumattomuutta selittäviä tekijöitä. Esille tuli seitsemän sopeutumiseen vaikuttavaa osa-aluetta. Yli kahdesta tuhannesta varusmiehestä kerättyjen tietojen perusteella varusmiespalveluksen sopeutumistekijöitä ovat 1) asenne, 2) kuri ja käskyvaltasuhteet, 3) fyysinen kunto, 4) sosiaalisuus, 5) henkinen sopeutuminen, 6) koulutus ja oppiminen sekä 7) ero perheestä ja ystävistä. Jos näistä tekijöistä pitää valita yksi osa-alue tärkeimmäksi, se on positiivinen asenne, joka myös varusmiespalveluksessa kantaa pitkälle.

Palveluksen epäonnistunut vaikutus näkyy, kun varusmies a) suorittaa palveluksensa kehnosti, b) välttää palvelustaan tekeytymällä sairaaksi tai hakeutumalla lääkärin vastaanotolle ilman fyysistä sairautta, mikä varusmiesten vastausten perusteella lisääntyi palveluksen aikana, c) tekee rikkeitä tai rikoksia tai d) keskeyttää palveluksen "muuten vain kun ei huvita" esimerkiksi hakeutumalla siviilipalvelukseen. Pahimmillaan näiden henkilöiden joukossa millään ei juuri ole ollut merkitystä: itsellä, kavereilla saati puolustusvoimilla. Valitettavaa on jos, palvelusaika ei pysty saamaan vaikeuksissa olevaa henkilöä jaloilleen vaan hän vain jatkaa yhteiskunnasta syrjäytymiseen johtavaa polkua.

Kasvattavia kokemuksia sen sijaan selittävät positiivinen asenne ja koulutusmotivaatio, sopeutumiskokemukset, komppanian ilmapiiri, ryhmäkiinteys ja haastava koulutus. Tulosten perusteella kouluttajat ja varusmiesjohtajat eivät vaikuta suoraan sopeutumiseen ja kasvukokemuksiin vaan epäsuorasti laadukkaan koulutuksen ja toimintaympäristön suunnittelijoina ja toteuttajina. Keskeinen johtopäätös onkin, että haastava koulutus, positiivinen ilmapiiri ja yhteistoiminnallisuuteen ja ryhmäkiinteyteen panostaminen ovat tehokkaita keinoja tukea varusmiesten sopeutumista ja hyvinvointia. Siksi juuri nämä tekijät tulisi huomioida varusmiespalvelusta kehitettäessä.

Palveluksen keskeyttäminen ennakoi yhteiskunnasta syrjäytymistä. Haastavalla koulutuksella ja laadukkaalla johtamisella voidaan vaikuttaa siihen, miten yksilö selviytyy varusmiespalveluksesta, ja tukea yhteiskuntaan sopeutumista. Parhaita tuloksia on mahdollista saavuttaa kuusi kuukautta palvelevien motivaatioon ja positiivisiin palveluskokemuksiin vaikuttamalla. Siten varusmiesten sopeutumisen edistäminen on osa yhteiskunnallisen syrjäytymisen estämistä.

Determinants of Military Adjustment and Attrition During Finnish Conscript Service

Adjustment to the military is determined by two main factors: the situational and organizational experiences of the new service member (the environment) and the member s characteristics and background (personal features). In the Finnish conscript service, an aggregate of diverse individuals is socialized into the military. Most of the conscript population adjusts to this process, but a portion of the conscripts fails to adjust and their service is terminated prematurely. The study looks at how well conscripts are expected to adjust to the military, how well they actually do adjust to basic training and later service, and how the adjustment changes over the service period. In addition, the research examines why some conscripts fail to fulfill their military obligation, resulting in military turnover (i.e. attrition).

The data were collected with Finnish-language questionnaires from 2,003 conscripts immediately after reporting for duty, at the end of basic training, and at the end of the conscript service. Information was obtained on a number of background variables, the trainees' attitudes towards various topics, and their experiences. Interviews were utilized to verify that the measures covered relevant aspects of the military adjustment process. The adjustment-related measures were refined by factor and Bayesian analyses and reliability tests.

The results show that numerous background variables are related to differences in adjustment perceptions and attitudes toward military experiences. Four main dimensions of adjustment were found: affective commitment, sociability, physical health, and perceptions about obedience and regimentation. Together they explained 50% of the variance of adjustment expectations at time 1, 58% of basic training adjustment at time 2, and 61% of later adjustment at time 3. In structural equation models, 56% of the later adjustment experiences were explained by the four dimensions.

Most attrition (i.e. separation from service) occurred during the first two weeks, and most of the later attrition during the first 8 weeks of service. In all, 211 (10.5%) of the 2,003 conscripts were dropped from military service. A series of logistic regression and discriminant function analyses were carried out to explain the differences between the attrition group and those who completed their military service. Attrition was best predicted by the conscript's intent to stay or quit, education level and schooling experiences, expected adjustment, criminal background, physical health, the quality of civilian relationships, and attitudes towards military service.

Overall, the research extends previous research by considering a wider set of predictors over time, and allowing generalization of the findings about military adjustment through the use of a non-U.S. conscript sample. Alternative approaches, policy interventions, and adjustment-related considerations for instructors and service members are suggested.