Hume's Scepticism and Realism - His Two Profound Arguments against the Senses in An Enquiry concerning Human Understanding

Abstract

Tutkimus on filosofian historiallinen ja siinä tarkastellaan David Humen (1711-1776) teoreettista filosofiaa (metafysiikkaa, tietoteoriaa ja mielenfilosofiaa). Hume on tunnetuimpia ja tutkituimpia filosofian klassikkoja.

Tutkimusongelmana on Humen suhtautuminen filosofiseen oppiin, jota nykyisin kutsutaan metafyysiseksi realismiksi. Metafyysisen realismin mukaan on olemassa mielestä, havaitsemisesta tai havaitsijasta riippumattomia olioita, jotka ovat pysyvästi olemassa havaitsijan ulkopuolella. Tutkimusongelma on merkittävä Hume-tulkintakirjallisuuden ja filosofian yleisestä näkökulmasta. Tunnetuin Hume on aina ollut hänen väitetystä skeptisismistään ja Humen kanta metafyysiseen realismiin on tämän ongelman ydinkysymyksiä. 1900-luvun puolessa välissä Hume-tutkimuksen polttavimmaksi kysymykseksi nousi hänen ajattelunsa suhde naturalismiin: voivatko uskomukset saada esimerkiksi oikeutuksensa niiden luonnollisista syistä. Nykyfilosofian vilkkaimpia keskusteluita on ollut ns. realismi-antirealismi ­debatti, jossa on keskusteltu riippumattomien, ulkoisten ja pysyvien olioiden olemassaolosta. Voidaan myös sanoa, että tämän ongelman äärellä olemme maailmankuvamme ytimessä: onko olemassa ihmisestä riippumaton todellisuus, onko se totuuden mittapuu ja tietomme ja uskomuksiemme perusta.

Tutkimus lähestyy Humen suhdetta metafyysiseen realismiin tuoreesta näkökulmasta ja siinä puolustetaan uutta vastausta tähän kysymykseen. Kun Humen filosofinen kanta erotetaan tässä kysymyksessä hänen jokapäiväisestä uskomuksestaan, lopputuloksena on kaksiosainen vastaus tutkimusongelmaan. Filosofina Hume pidättäytyy ottamasta kantaa riippumattomien, ulkoisten ja pysyvien olioiden olemassaoloon. Sen sijaan hänen jokapäiväinen uskomuksensa on uskoa sellaisten olioiden olemassaoloon. Tulkinnassa Hume nähdään siis sekä skeptikkona että metafyysisenä realistina (skeptistä asennetta voidaan havainnollistaa agnostisella suhtautumisella Jumalan olemassaoloon eli kannanotosta pidättäytymisellä siihen, onko Jumalaa olemassa vai ei.)

Tutkimusmenetelmä yhdistää tekstuaalisen ja kontekstuaalisen lähestymistavan. Ensisijaisena lähdetekstinä on Humen kypsä mestariteos Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä (An Enquiry concerning Human Understanding, 1748), jonka viimeisen luvun ensimmäinen osa asetetaan yksityiskohtaisen tekstianalyysin kohteeksi. Analyysissä teksti asetetaan sen kontekstiin Hume tuotannossa, intellektuaalisessa kehityksessä ja filosofisessa ympäristössä. Vaikka metodi on ensisijaisesti historiallinen, tulkintatyössä hyödynnetään nykyfilosofian käsitteitä silloin, kun se on tarpeellista ja hedelmällistä.

The main problem of this study is David Hume s (1711-76) view on Metaphysical Realism (there are mind-independent, external, and continuous entities). This specific problem is part of two more general questions in Hume scholarship: his attitude to scepticism and the relation between naturalism and skepticism in his thinking. A novel interpretation of these problems is defended in this work. The chief thesis is that Hume is both a sceptic and a Metaphysical Realist. His philosophical attitude is to suspend his judgment on Metaphysical Realism, whereas as a common man he firmly believes in the existence of mind-independent, external, and continuous entities. Therefore Hume does not have any one position; accordingly, a form of no one Hume interpretation (Richard Popkin, Robert J. Fogelin, Donald L.M. Baxter) is argued for in the book.

The key point in this distinction is the temporal difference between Hume s philosophical and everyday views. It is introduced in order to avoid attributing a conscious contradiction to him (a problem which has not attracted enough attention in the literature). The method of the work is modelled on Peter Millican s work on Hume and induction. The approach to the main problem is to study the two profound arguments against the senses that Hume presents in the Section 12 of An Enquiry concerning Human Understanding (1748). These arguments are first reconstructed in detail resulting in Millican-type diagrams of them and then Hume s endorsement of them is established on the basis of the diagrams.

The first profound argument concludes that Metaphysical Realism and thus any Realistic theory of perception is unjustified as well as the existence of God and the soul. The second argument goes further having first conceptual conclusion: the very notions of Real entitity, material substance, and bodies are completely out of the reach of the faculty of understanding. Therefore they ought to be rejected according to Hume. This is a consequence of the consistent use of the Humean faculty of reason: idea-analysis and inductive inference. The second profound argument thus concludes that believing in Metaphysical Realism is inconsistent with the rational attitude that is to refrain from this belief. Hence, if we attributed both of them to Hume, we would end up with a great philosopher who embraces a manifest contradiction.

The study is finished by arguing that this sceptical and Metaphysically Realistic interpretation concurs well with (1) Hume s professed Academical philosophy and (2) project of the science of human nature. (1) According to Hume, Academical philosophy is in the first place diffidence, modesty, and uncertainty including suspension on certain issues. Secondly, it is restriction of the range of topics for which experience can provide a standard of truth. This kind of empiricist epistemological realism is coherent with the sceptical attitude on Metaphysical Realism because the latter does not rule out inter-subjective consensus on what we experience. (2) Suspension of judgment on Metaphysical Realism coheres with the mind-dependency of the objects of Hume s science of human nature: the understanding, passions, morals, aesthetics, politics, and the human culture in all of its manifestations. Although the study takes the first Enquiry to be Hume s authorised word on the understanding, his juvenile work A Treatise of Human Nature (1739-40) is argued to support this no one Hume interpretation. Hume s other works are also discussed when needed.