GENIUS LOGISTICS. Occupational geographical mobility of Nobel Prize winners in science 1860-2005

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin Nobel palkinnon saaneiden urakehitystä ja ammatillista liikkuvuutta viimeisen sadan vuoden aikana. Tieteen ja teknologian henkilövoimavarojen kehityksestä on koottu tilastoja vasta 1980-luvulta lähtien, minkä vuoksi kansainvälisesti vertailevaa pitkän aikavälin tutkimustietoa ei ole ollut saatavilla. Tätä tutkimusta varten koottiin laaja aineisto fysiikan, kemian ja lääketieteen tai fysiologian Nobel-palkinnon 1901-2005 saaneiden työurista. Mukaan otettiin 480 täyden uran tehnyttä tutkijaa, jotka yhteensä edustivat 24 kansallisuutta.

Liikkuvuutta analysoitiin selvittämällä työnantajaa, työpaikkakuntaa, maata ja kielialuetta vaihtaneiden prosentuaalinen osuus kaikista työelämässä mukana olleista nobelisteista. Näin saatiin selville, että päätoimien mukainen liikkuvuus on vähentynyt 1800-luvun lopulta lähtien, erityisesti kylmän sodan kaudella 1946-1975. Uraliikkuvuuden vähentymistä kompensoi kuitenkin toinen kehityskulku, kun yhä useammat huippututkijat ovat ottaneet sivutyön toiselta paikkakunnalta.

Nobelistien maantieteellisten liikkeiden avulla hahmoteltiin kuva huipputyövoiman globaalista jakautumisesta ja sen muutoksista. Neljäsosa nobelisteista teki koko uransa samassa kaupungissa (esim. suomalainen Artturi I. Virtanen). Kansainvälisimmän uran teki unkarilainen George de Hevesy, joka työskenteli viidellä eri kielialueella. Pisteyttämällä nobelistien suosimat opiskelu-, tutkimus- ja työskentelypaikat saatiin paikkakuntien paremmuusjärjestys. Kymmenen kärjessä olivat Boston, New York, Cambridge, Pariisi, Lontoo, Berliini, Berkeley, Chicago, München ja Pasadena. Maailmankartalla 50 parasta paikkakuntaa sijoittuvat leveysasteiden 32,8 (Dallas) ja 59,9 (Uppsala) välille. Työpaikkojen painopiste on siirtynyt lännemmäs sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa, missä liike on suuntautunut heikompana myös etelään.

Lisäksi tutkittiin, miten taloudellinen kasvu on vaikuttanut nobelistien liikkuvuuteen. Tarkemman analyysin kohteeksi valittiin Yhdysvallat, missä maan sisäinen liikkuvuus on ollut jonkin verran suurempaa hyvinä kuin huonoina aikoina. Yleispoliittinen ja taloudellinen kehitys, mutta myös tiede- ja koulutuspolitiikka, ovat lisänneet tai vähentäneet tieteen voimavaroja ja vaikuttaneet nobelistien liikkuvuuteen eri aikoina eri tavoin. Vuodet 1870-1914 olivat rauhallisen kasvun aikaa, 1919-1938 murrosaikaa, 1946-1975 voimakkaan kasvun aikaa ja vuodet 1976-2005 pysähtyneisyyden aikaa, jota on leimannut voimavarojen niukkuus.

Tulevaisuudessa huippututkijoiden liikkuvuuteen vaikuttavat edelleen heidän maantieteellisten valintojensa pysyvyys, heidän valmiutensa jakaa työpanoksensa useampien työnantajien ja paikkakuntien välillä sekä myös heidän haluttomuutensa jäädä eläkkeelle ja menettää tutkimusmahdollisuutensa. Kun tutkimuksen vaatima infrastruktuuri on kunnossa, parhaat edellytykset houkutella kyvykkäintä työvoimaa on tutkimuslaitoksilla, jotka sijaitsevat miellyttävässä ilmastossa, tarjoavat tutkijoille osa-aikatyömahdollisuuden ja joustavat eläkejärjestelyissä. Tutkimus on tehty akatemiaprofessori Marjatta Hietalan johtamassa tutkimusprojektissa Tiede, tutkijat, yliopistot ja innovaatiokeskukset kaupunkien menestystekijöinä 2002-2007.

The studies of the mobility of highly skilled have been limited both temporally and regionally, as the longest international time series of the stock of researchers date only from the 1980s. The aim of this study is to investigate the occupational mobility of the very highly skilled over a long period and from a global point of view. The target population consists of the 480 Chemistry, Physics or Medicine/Physiology Nobel Prize winners who had made a full working career before 1.1.2006.

The mobility was measured by four indicators at a change of main job: the proportion of laureates changing job/locality/country/language region of all active working laureates. The mobility calculated from main jobs has declined from the 19th century, especially during the Cold War period 1946-­1975. The development has been somewhat balanced by the concurrent increase of secondary work in different locality than main job.

From the laureates geographical mobility time series was constructed the global division of this very highly skilled labour. The laureates localities for study, research and work were ranked. The summary of different rankings reveals the general attractiveness of a locality. The 50 best ranked localities are situated in a zone between latitudes 32.8 (Dallas) and 59.9. (Uppsala). The laureate group of top scientists have moved to work in more western localities in Europe and in the North America, where also a movement to the south is discernible.

When the relationship between the economy and mobility was analysed in more detail in case of the United States, it was found that mobility inside the country (changing of employer and changing of locality) were greater in good than in bad times. The economy, politics and science and educational policies have influenced the financing of research and the laureates mobility variously: peaceful growth in 1870­-1914, turbulence in 1919-­1938, dynamic growth in 1946-­1975, and stagnation in 1976-­2005.

In the future, mobility of top scientists will continue to be influenced by constancy of their geographical choices, their readiness to divide their work contribution between several employers and localities, as well as by their unwillingness to retire and thus to lose the possibility to do research.