Chlorambucil-Induced Toxicity, Mutagenicity and Gene Expression Alterations in Normal and DNA Repair-Deficient Escherichia Coli Strains
Puranen, Camilla (2007)
Puranen, Camilla
Tampere University Press
2007
Kliininen kemia - Clinical Chemistry
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2007-11-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7074-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7074-5
Tiivistelmä
Syöpälääkkeitä ryhdyttiin määrätietoisesti kehittämään 1950-luvun aikana. Yksi ensimmäisistä potilaille käytetyistä lääkkeistä oli klorambusiili, joka tuli klinikkaan vuonna 1961. Tätä ennen oli todettu, että lääke pienensi kokeellista kasvainta noin puolella kymmenestä koe-eläimestä. Klorambusiili vakiinnutti pian asemansa eräiden kasvaintyyppien (lymfooma ja krooninen lymfaattinen leukemia) käypänä hoitona. Tämä merkitsi sitä, että laajoja tutkimuksia toisin kuin nykyään ei lääkkeen vaikutusmekanismeista tarvinnut tehdä. Sen verran tiedettiin, että klorambusiili vaurioittaa solujen DNA:ta ja saa aikaan solujen kuoleman. Ongelmana oli ja on edelleenkin se, että myös normaalit kudokset kärsivät hoidoista ja toisaalta syöpäsolut vähitellen oppivat sietämään lääkettä. Tämä saattoi johtua siitä, että syöpäsolut oppivat mutatoitumalla vahvistamaan niitä mekanismeja, joiden avulla solut luonnollisestikin korjaavat vastaavia vaurioita. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti DNA-vaurioihin ja niiden korjaantumiseen.
Tutkimusta varten valittiin mahdollisimman yksinkertaiset solumallit, joista oli geeniteknologian keinoin poistettu niitä geenejä (ja vastaavia entsyymeitä), joiden arveltiin olevan vastuussa klorambusiilin aiheuttamien DNA-vaurioiden korjaantumisesta. Tällaisen mallin tarjosivat kolibakteerit: kolme DNA-korjauksen suhteen vajavaista Escherichia coli -kantaa ja yksi normaali vertailukanta. Tutkittavat kolibakteerikannat käsiteltiin klorambusiilillä. Käsittelyn jälkeen tutkittiin kolmea pääasiaa. Ensiksi, suojaako tehokas DNA-korjaus soluja kuolemalta. Toiseksi, eroavatko kannat klorambusiilin aiheuttamien mutaatioiden suhteen. Ja kolmanneksi, mitä klorambusiili vaikuttaa eri kantojen geenien aktiivisuuteen eli luentaan. Työssä tutkittiin klorambusiilin vaikutusta jokaiseen E. colin 4290:een geeniin. Tämän mahdollisti uusimpien DNA-tekniikoiden (ns. geenisirut) käyttö.
Tutkimuksen tulokset olivat sangen selväpiirteisiä, uusia ja osin täysin odottamattomia. Odotettua oli, että solut kärsivät enemmän, jos niiltä oli poistettu jokin tärkeistä DNA:n korjausmekanismeista. Tulokset vaihtelivat riippuen siitä, mikä korjausmekanismi oli poistettu (suora korjaus, emäseksisiokorjaus, mismatch-korjaus). Normaalit geenit vertailukannassa suojasivat soluja sekä kuolemalta että mutatoitumiselta. Löydös on tulkittavissa siten, että mahdollisesti ihmisen syöpäsolujen resistenssi klorambusiilille voisi johtua DNA-korjauksen tehostumisesta. Klorambusiili vaikutti sangen eri tavoin eri kolikantojen geenien luentaan. Tämä oli odottamaton löydös, koska vain yksi geeni 4290:n joukosta oli poistettu. Emäseksisiokorjauksen suhteen puutteellinen solukanta yllättäen aktivoi useita itsetuhoisia geenejä ja toisaalta esti normaalisti suojaavien geenien toimintaa. Tämä voidaan tulkita solubiologisesti mielekkääksi ilmiöksi: mieluummin kuolema kuin mutatoituminen. Tulokset luovat uutta pohjaa sille, miten varsinaisia ihmisen syöpäsoluja ja syöpälääkeresistenssiä voitaisiin jatkossa tutkia.
Tutkimusta varten valittiin mahdollisimman yksinkertaiset solumallit, joista oli geeniteknologian keinoin poistettu niitä geenejä (ja vastaavia entsyymeitä), joiden arveltiin olevan vastuussa klorambusiilin aiheuttamien DNA-vaurioiden korjaantumisesta. Tällaisen mallin tarjosivat kolibakteerit: kolme DNA-korjauksen suhteen vajavaista Escherichia coli -kantaa ja yksi normaali vertailukanta. Tutkittavat kolibakteerikannat käsiteltiin klorambusiilillä. Käsittelyn jälkeen tutkittiin kolmea pääasiaa. Ensiksi, suojaako tehokas DNA-korjaus soluja kuolemalta. Toiseksi, eroavatko kannat klorambusiilin aiheuttamien mutaatioiden suhteen. Ja kolmanneksi, mitä klorambusiili vaikuttaa eri kantojen geenien aktiivisuuteen eli luentaan. Työssä tutkittiin klorambusiilin vaikutusta jokaiseen E. colin 4290:een geeniin. Tämän mahdollisti uusimpien DNA-tekniikoiden (ns. geenisirut) käyttö.
Tutkimuksen tulokset olivat sangen selväpiirteisiä, uusia ja osin täysin odottamattomia. Odotettua oli, että solut kärsivät enemmän, jos niiltä oli poistettu jokin tärkeistä DNA:n korjausmekanismeista. Tulokset vaihtelivat riippuen siitä, mikä korjausmekanismi oli poistettu (suora korjaus, emäseksisiokorjaus, mismatch-korjaus). Normaalit geenit vertailukannassa suojasivat soluja sekä kuolemalta että mutatoitumiselta. Löydös on tulkittavissa siten, että mahdollisesti ihmisen syöpäsolujen resistenssi klorambusiilille voisi johtua DNA-korjauksen tehostumisesta. Klorambusiili vaikutti sangen eri tavoin eri kolikantojen geenien luentaan. Tämä oli odottamaton löydös, koska vain yksi geeni 4290:n joukosta oli poistettu. Emäseksisiokorjauksen suhteen puutteellinen solukanta yllättäen aktivoi useita itsetuhoisia geenejä ja toisaalta esti normaalisti suojaavien geenien toimintaa. Tämä voidaan tulkita solubiologisesti mielekkääksi ilmiöksi: mieluummin kuolema kuin mutatoituminen. Tulokset luovat uutta pohjaa sille, miten varsinaisia ihmisen syöpäsoluja ja syöpälääkeresistenssiä voitaisiin jatkossa tutkia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4924]