Academic Staff Integration in Post-Merger Chinese Higher Education Institutions
Cai, Yuzhuo (2007)
Cai, Yuzhuo
Tampere University Press
2007
Hallintotiede - Administrative Science
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2007-08-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7010-3

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, mitkä kulttuuriset tekijät vaikuttavat akateemisen henkilöstön integraatioprosessiin yhdistymisprosessin läpikäyneissä kiinalaisissa yliopistoissa.
Tapaustutkimus kohdistuu kiinalaiseen maakuntayliopistoon, joka muodostettiin kymmenen vuotta sitten yhdistämällä kolme korkeakoulua. Nämä sijaitsivat samassa kaupungissa ja tarjosivat samankaltaista opettajankoulutusta. Kahden korkeakoulun akateeminen status ja organisaation ikä olivat samanlaiset, ja kummassakin saattoi suorittaa sekä ylempiä että alempia korkeakoulututkintoja, kun taas kolmannessa, organisaationa nuoremmassa korkeakoulussa, tarjottiin vain kolmevuotista, tutkintoon johtamatonta koulutusta.
Tapaustutkimus koostui kahdesta osasta. Ensimmäisen osan muodosti pilottitutkimus, joka perustui syvähaastattelumateriaalin analysointiin. Tutkimuksen toisen osan muodosti kyselytutkimus ja sen pohjalta suoritettu tilastollinen analyysi. Laadullisesta pilottitutkimuksesta saatu intuitiivinen ja empiirinen ymmärrys sekä henkilöstön integroitumisen teoreettinen tarkastelu institutionaalisen organisaatioteorian viitekehyksessä johtivat keskeisten tutkimuskysymysten ja hypoteesien muotoiluun tutkimuksen jälkimmäisessä osassa. Määrällisen kyselytutkimuksen tuloksia käytettiin hypoteesien todentamisessa.
Tämä tutkimus on osoittanut että institutionaalisen teorian viitekehys sekä laadullisen ja määrällisen tutkimusmenetelmän yhdistäminen tapaustutkimuksessa toimivat hyvin akateemisen henkilöstön integroitumisen kulttuurisia piirteitä tutkittaessa.
Useiden akateemisen henkilöstön integroitumiseen vaikuttavien tekijöiden joukosta kolme tekijää voitiin empiirisesti osoittaa erityisen tärkeiksi. Nämä ovat kulttuuristen erojen vähäisyys, johtamisen läpinäkyvyys ja korkeakoulun arvoaseman (statuksen) parantaminen. Tutkimus myös osoittaa, että yhdistämistyyppi vaikuttaa akateemisen henkilöstön integraatioprosessiin.
Sadat yliopistot Kiinassa ja muualla maailmassa ovat läpikäyneet yhdistymisprosessin. Siksi siitä, miten yhdistettävien korkeakoulujen henkilöstö voidaan onnistuneesti integroida synergian saavuttamiseksi, on tullut eräs keskeisistä korkeakoulujen johtamisen haasteista sekä yliopistojen että korkeakoulujärjestelmän tasolla. Tämän tutkimuksen tulokset ja niistä tehdyt johtopäätökset voivat toimia hyödyllisinä suuntaviivoina onnistuneille yhdistämisprosesseille.

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]