African Carmen. Transnational Cinema as an Arena for Cultural Contradictions
Maasilta, Mari (2007)
Maasilta, Mari
Tampere University Press
2007
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2007-06-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-6972-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-6972-5
Tiivistelmä
Väitöskirja käsittelee länsiafrikkalaisen transnationaalin elokuvan koti- ja ulkomaiseen vastaanottoon liittyviä jännitteitä. Transnationaalilla afrikkalaisella elokuvalla tarkoitetaan työssä joko pysyvästi tai tilapäisesti kotimaansa ulkopuolella asuvien afrikkalaisohjaajien tekemiä elokuvia, jotka on tarkoitettu kansainväliseen levitykseen. Näille elokuville on tyypillistä, että ne pyrkivät vetoamaan samanaikaisesti sekä koti- että ulkomaisiin yleisöihin. Niitä voidaan kutsua hybrideiksi sen vuoksi, että ne yhdistelevät erilaisia kulttuurisia ja esteettisiä konventioita saavuttaakseen vastakaikua erilaisten yleisöjen keskuudessa. Transnationaalit elokuvat ovat useimmiten monikulttuurisia yhteistuotantoelokuvia, jotka ovat saaneet rahoitusta ja resursseja monista eri maista ja lähteistä.
Tutkimus keskittyy senegalilaisen Joseph Gaï Ramakan Karmen- elokuvan (Senegal/Ranska/Kanada, 2001) vastaanottoon Senegalissa ja kolmessa länsimaassa. Elokuva perustuu ranskalaisen kirjailijan Prosper Meriméen vuonna 1845 kirjoittamaan novelliin Carmen, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Bizet'n oopperan ja lukuisten elokuvasovitustensa takia. Ramakan Karmen oli valmistuessaan ensimmäinen afrikkalainen Carmen-filmatisointi. Tutkimusaineistona on elokuvan lisäksi käytetty sen herättämää sanomalehti- ja nettikeskustelua Senegalissa sekä lehtien elokuva-arvosteluja, jotka on kerätty Senegalin lisäksi Ranskasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta.
Transnationaalit afrikkalaiset elokuvat tasapainoilevat erilaisten odotusten ristitulessa, koska niillä ei ole varsinaista "kotimaata", eikä siten ensisijaista kotiyleisöä. Yhtäältä niiden odotetaan korjaavaan länsimaisia stereotypioita Afrikasta ja parantavan median kurjuudella kyllästettyä Afrikka-kuvastoa. Toisaalta länsimaiset yleisöt ovat kiinnostuneita Afrikasta eksottisten ympäristöjen, luonnon ja erilaisuuden takia mutta odottavat elokuvien silti noudattavan länsimaisen elokuvan esittämistapoja. Menestyäkseen kaupallisilla elokuvamarkkinoilla ohjaajan on tasapainoiltava erilaisten odotusten välillä, jotta elokuvat eivät jäisi pelkiksi festivaalikuriositeeteiksi.
Senegalissa Karmenin levitys kiellettiin kuusi viikkoa ensiesityksen jälkeen, koska eräässä sen kohtauksessa esitetään islamilaisen muridi-johtajan uskonnollinen hymni itsemurhan tehneen katolisen, homoseksuaalin naisen muistoksi. Yli 90 prosenttia senegalilaisista on muslimeita ja muridismi on yksi tärkeimmistä senegalilaisen islamin suuntauksista. Kyseisen kohtauksen katsottiin loukkaavan senegalilaisten uskonnollisia tunteita ja homoseksuaalisuuteen liittyviä kulttuurisia tabuja. Elokuvan vetäminen markkinoilta sai kuitenkin aikaan vilkkaan julkisen keskustelun. Erityisesti nettikeskustelujen kautta debattiin pääsivät mukaan myös kotimaansa ulkopuolella asuvat siirtolaiset, jotka elävät samanlaisessa tilanteessa kuin transnationaalit elokuvantekijät. Mielenkiintosta keskustelussa oli, että hyvin harvat siihen osallistuneet olivat nähneet itse elokuvaa, mutta silti se toimi ikään kuin katalysaattorina, jonka kautta päästiin keskustelemaan pinnan alla kytevistä ajankohtaisista aiheista: sananvapaudesta, kulttuurisen globaalisaation ja länsimaistumisen vaaroista ja kansallisesta identiteetistä.
Senegalilaisten ja länsimaisten elokuva-arvostelujen tärkein ero oli, että Senegalissa elokuvan kritiikki kohdistui erityisesti sen sisältöön. Sen elokuvallisia ansioita ei kiistetty, mutta ne eivät riittäneet pyyhkimään pois sitä, että elokuva oli sisällöllisesti arveluttava. Länsimaisessa vastaanotossa sisällöllisiä kysymyksiä ei käsitelty lainkaan, vaan kritiikissä painottuivat esteettiset ja kerronnalliset kriteerit. Elokuvan musiikki, tanssi, naispääosan esittäjä ja maisemat saivat positiivista huomiota, kun taas ohjaajan kerronnallisia taitoja kritisoitiin. Karmen ei kuitenkaan länsimaissa onnistunut lyömään itseään läpi "universaalina elokuvana", vaan sitä arvioitiin nimenomaan afrikkalaisena elokuvana, jonka arvo perustui siihen, että senegalilaisen musiikin, näyttelijöiden ja ympäristön käyttö toi jotain uutta ja erilaista aiempiin Karmen-filmatisointeihin.
Karmen ei ole yksittäistapaus, vaan transnationaalit kulttuurituotteet ovat myös muualla maailmassa törmänneet risteäviin tulkintoihin, jotka johtuvat yleisöjen erilaisista vastaanotto- ja tulkintakonteksteista. Työn yhteenvedossa tapausta verrataan Salman Rushdien Saatanallisten säkeiden ja Deepa Mehtan Tuli-elokuvan (Intia/Kanada 1998) aikaansaamaan kohuun. Kaikki kolme kulttuurituotetta ovat saaneet aikaan "kulttuurisotia", joissa vastakkain ovat olleet taiteen ilmaisuvapauden puolustajat ja "puhtaan", kansallisen tai kulttuurisen identiteetin suojelijat.
Tutkimus keskittyy senegalilaisen Joseph Gaï Ramakan Karmen- elokuvan (Senegal/Ranska/Kanada, 2001) vastaanottoon Senegalissa ja kolmessa länsimaassa. Elokuva perustuu ranskalaisen kirjailijan Prosper Meriméen vuonna 1845 kirjoittamaan novelliin Carmen, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Bizet'n oopperan ja lukuisten elokuvasovitustensa takia. Ramakan Karmen oli valmistuessaan ensimmäinen afrikkalainen Carmen-filmatisointi. Tutkimusaineistona on elokuvan lisäksi käytetty sen herättämää sanomalehti- ja nettikeskustelua Senegalissa sekä lehtien elokuva-arvosteluja, jotka on kerätty Senegalin lisäksi Ranskasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta.
Transnationaalit afrikkalaiset elokuvat tasapainoilevat erilaisten odotusten ristitulessa, koska niillä ei ole varsinaista "kotimaata", eikä siten ensisijaista kotiyleisöä. Yhtäältä niiden odotetaan korjaavaan länsimaisia stereotypioita Afrikasta ja parantavan median kurjuudella kyllästettyä Afrikka-kuvastoa. Toisaalta länsimaiset yleisöt ovat kiinnostuneita Afrikasta eksottisten ympäristöjen, luonnon ja erilaisuuden takia mutta odottavat elokuvien silti noudattavan länsimaisen elokuvan esittämistapoja. Menestyäkseen kaupallisilla elokuvamarkkinoilla ohjaajan on tasapainoiltava erilaisten odotusten välillä, jotta elokuvat eivät jäisi pelkiksi festivaalikuriositeeteiksi.
Senegalissa Karmenin levitys kiellettiin kuusi viikkoa ensiesityksen jälkeen, koska eräässä sen kohtauksessa esitetään islamilaisen muridi-johtajan uskonnollinen hymni itsemurhan tehneen katolisen, homoseksuaalin naisen muistoksi. Yli 90 prosenttia senegalilaisista on muslimeita ja muridismi on yksi tärkeimmistä senegalilaisen islamin suuntauksista. Kyseisen kohtauksen katsottiin loukkaavan senegalilaisten uskonnollisia tunteita ja homoseksuaalisuuteen liittyviä kulttuurisia tabuja. Elokuvan vetäminen markkinoilta sai kuitenkin aikaan vilkkaan julkisen keskustelun. Erityisesti nettikeskustelujen kautta debattiin pääsivät mukaan myös kotimaansa ulkopuolella asuvat siirtolaiset, jotka elävät samanlaisessa tilanteessa kuin transnationaalit elokuvantekijät. Mielenkiintosta keskustelussa oli, että hyvin harvat siihen osallistuneet olivat nähneet itse elokuvaa, mutta silti se toimi ikään kuin katalysaattorina, jonka kautta päästiin keskustelemaan pinnan alla kytevistä ajankohtaisista aiheista: sananvapaudesta, kulttuurisen globaalisaation ja länsimaistumisen vaaroista ja kansallisesta identiteetistä.
Senegalilaisten ja länsimaisten elokuva-arvostelujen tärkein ero oli, että Senegalissa elokuvan kritiikki kohdistui erityisesti sen sisältöön. Sen elokuvallisia ansioita ei kiistetty, mutta ne eivät riittäneet pyyhkimään pois sitä, että elokuva oli sisällöllisesti arveluttava. Länsimaisessa vastaanotossa sisällöllisiä kysymyksiä ei käsitelty lainkaan, vaan kritiikissä painottuivat esteettiset ja kerronnalliset kriteerit. Elokuvan musiikki, tanssi, naispääosan esittäjä ja maisemat saivat positiivista huomiota, kun taas ohjaajan kerronnallisia taitoja kritisoitiin. Karmen ei kuitenkaan länsimaissa onnistunut lyömään itseään läpi "universaalina elokuvana", vaan sitä arvioitiin nimenomaan afrikkalaisena elokuvana, jonka arvo perustui siihen, että senegalilaisen musiikin, näyttelijöiden ja ympäristön käyttö toi jotain uutta ja erilaista aiempiin Karmen-filmatisointeihin.
Karmen ei ole yksittäistapaus, vaan transnationaalit kulttuurituotteet ovat myös muualla maailmassa törmänneet risteäviin tulkintoihin, jotka johtuvat yleisöjen erilaisista vastaanotto- ja tulkintakonteksteista. Työn yhteenvedossa tapausta verrataan Salman Rushdien Saatanallisten säkeiden ja Deepa Mehtan Tuli-elokuvan (Intia/Kanada 1998) aikaansaamaan kohuun. Kaikki kolme kulttuurituotetta ovat saaneet aikaan "kulttuurisotia", joissa vastakkain ovat olleet taiteen ilmaisuvapauden puolustajat ja "puhtaan", kansallisen tai kulttuurisen identiteetin suojelijat.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4748]