Agency Theory as a Framework for the Government-University Relationship
Kivistö, Jussi (2007)
Kivistö, Jussi
Tampere University Press
2007
Hallintotiede - Administrative Science
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2007-06-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-6969-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-6969-5
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään agenttiteorian tarjoamien näkökulmien hyödyntämistä valtion ja yliopistojen välisen ohjaussuhteen tarkastelussa. Tutkimus on ensisijaisesti teoreettinen, mutta teoreettista osuutta havainnollistetaan empiirisellä tapaustutkimuksella. Tapaustutkimuksen kohteena on opetusministeriön vuonna 1998 käynnistämä "Tietoteollisuuden lisätoimenpideohjelma".
Agenttiteoria tutkii kahden tai useamman tahon välisiä toimeksiantosuhteita, jossa päämieheksi kutsuttu taho antaa jonkin tehtävän suoritettavaksi agentiksi kutsutulle taholle rahallista korvausta vastaan. Agenttiteorian avulla valtion ja yliopistojen välistä rahoitus- ja ohjaussuhdetta voidaan tarkastella toimeksiantosuhteena, jossa päämiestä edustaa yliopistoja rahoittava valtio ja agentteja opetus-, tutkimus-, ja palvelutehtävää suorittavat yliopistot. Teorian yleisten olettamusten mukaan sekä yliopistot organisaatioina että yliopistojen henkilöstö yksilöinä ovat taipuvaisia ajamaan omia etujaan valtion toimeksiantosuhteeseen liittyvien etujen sijasta. Tästä syystä teorian mukaan voidaan olettaa, että monet ongelmat yliopistojen toiminnan taloudellisuudessa, tehokkuudessa ja vaikuttavuudessa johtuvat ensi sijassa yliopistoissa tapahtuvasta oman edun tavoittelusta. Agenttiteorian avulla voidaan hahmottaa mm. seuraavia mahdollisia oman edun tavoittelun muotoja: työntekijöiden työajan käyttö ensisijaisesti henkilökohtaista hyötyä tuottaviin tarkoituksiin, yliopistojen menojen tarpeeton ja jatkuva lisääminen, rahoituksen ristiinsubventointi yliopiston maineen, arvostuksen ja statuksen lisäämiseksi sekä valtiolle toimitettavan seurantainformaation vääristely.
Mainittujen olettamusten ohjaamana agenttiteoria keskittää huomionsa kahteen kysymykseen: (1) Miten valtio voi valita toiminnallisesti tehokkaimmat ja laadukkaimmat yliopistot suorittamaan toimeksiantoa useiden yliopistojen joukosta? (2) Miten valtio voi varmistua siitä, että yliopistot toteuttavat toimeksiantosuhdetta valtion edellyttämällä tavalla ja valtion etujen mukaisesti? Agenttiteorian tarjoama ratkaisu on erimuotoisten kontrollointimenetelmien käyttöönotto, joiden avulla valtio voi havainnoida yliopistojen tuotantopotentiaalia sekä ohjata yliopistojen toimintaa ja tuloksia. Koska yliopistot ovat kuitenkin akateemisen työn erityisluonteen, organisaatiorakenteiden sekä tuotannollisen toiminnan monimutkaisuuden takia erittäin vaikeasti ulkoisesti ohjattavissa, voivat myös valtion ohjaustoimintaan liittyvät kustannukset nousta korkeiksi. Lisääntynyt valtionohjaus voi myös aiheuttaa yliopistoille toiminnallisia vaikeuksia ja entisestään lisätä tavoiteristiriitoja valtion ja yliopistojen välillä.
Kokonaisuudessaan agenttiteorian voidaan todeta tarjoavan lukuisia uusia näkökulmia valtio-yliopistosuhteen sekä suomalaisen tulosohjausjärjestelmän tarkastelulle. Teoria antaa loogisesti johdonmukaisen viitekehyksen arvioida yliopistojen valtionohjauksessa käytettäviä hallinta- ja ohjausmenetelmiä sekä näiden menetelmien soveltuvuuteen liittyviä kysymyksiä. Teoria myös tarjoaa vaihtoehtoisia selityksiä yliopistojen alhaiselle suoritustasolle sekä korkeakoulusektorin kustannusten kasvulle. Agenttiteorian avulla voidaan antaa kattava ja myös teoreettisesti perusteltu kuvaus yliopistojen valtionohjaukseen liittyvistä lukuisista vaikeuksista.
Agenttiteorialla on vahvuuksistaan huolimatta myös useita heikkouksia. Teorian perusolettamukset rakentuvat kapealle käsitykselle motivaatiosta eikä teoria pysty tunnistamaan oman edun tavoittelun lisäksi muita merkittäviä syitä yliopistojen heikolle suoritustasolle. Teorian heikkoutena voidaan pitää myös sitä, että se tutkii valtio-yliopistosuhdetta kyseenalaistamatta valtion yliopistoille asettamien päämäärien oikeutusta ja mielekkyyttä. Teoria ei myöskään pysty huomioimaan viitekehyksessään valtio-yliopistosuhteelle ominaisia kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia elementtejä.
Agenttiteoria tutkii kahden tai useamman tahon välisiä toimeksiantosuhteita, jossa päämieheksi kutsuttu taho antaa jonkin tehtävän suoritettavaksi agentiksi kutsutulle taholle rahallista korvausta vastaan. Agenttiteorian avulla valtion ja yliopistojen välistä rahoitus- ja ohjaussuhdetta voidaan tarkastella toimeksiantosuhteena, jossa päämiestä edustaa yliopistoja rahoittava valtio ja agentteja opetus-, tutkimus-, ja palvelutehtävää suorittavat yliopistot. Teorian yleisten olettamusten mukaan sekä yliopistot organisaatioina että yliopistojen henkilöstö yksilöinä ovat taipuvaisia ajamaan omia etujaan valtion toimeksiantosuhteeseen liittyvien etujen sijasta. Tästä syystä teorian mukaan voidaan olettaa, että monet ongelmat yliopistojen toiminnan taloudellisuudessa, tehokkuudessa ja vaikuttavuudessa johtuvat ensi sijassa yliopistoissa tapahtuvasta oman edun tavoittelusta. Agenttiteorian avulla voidaan hahmottaa mm. seuraavia mahdollisia oman edun tavoittelun muotoja: työntekijöiden työajan käyttö ensisijaisesti henkilökohtaista hyötyä tuottaviin tarkoituksiin, yliopistojen menojen tarpeeton ja jatkuva lisääminen, rahoituksen ristiinsubventointi yliopiston maineen, arvostuksen ja statuksen lisäämiseksi sekä valtiolle toimitettavan seurantainformaation vääristely.
Mainittujen olettamusten ohjaamana agenttiteoria keskittää huomionsa kahteen kysymykseen: (1) Miten valtio voi valita toiminnallisesti tehokkaimmat ja laadukkaimmat yliopistot suorittamaan toimeksiantoa useiden yliopistojen joukosta? (2) Miten valtio voi varmistua siitä, että yliopistot toteuttavat toimeksiantosuhdetta valtion edellyttämällä tavalla ja valtion etujen mukaisesti? Agenttiteorian tarjoama ratkaisu on erimuotoisten kontrollointimenetelmien käyttöönotto, joiden avulla valtio voi havainnoida yliopistojen tuotantopotentiaalia sekä ohjata yliopistojen toimintaa ja tuloksia. Koska yliopistot ovat kuitenkin akateemisen työn erityisluonteen, organisaatiorakenteiden sekä tuotannollisen toiminnan monimutkaisuuden takia erittäin vaikeasti ulkoisesti ohjattavissa, voivat myös valtion ohjaustoimintaan liittyvät kustannukset nousta korkeiksi. Lisääntynyt valtionohjaus voi myös aiheuttaa yliopistoille toiminnallisia vaikeuksia ja entisestään lisätä tavoiteristiriitoja valtion ja yliopistojen välillä.
Kokonaisuudessaan agenttiteorian voidaan todeta tarjoavan lukuisia uusia näkökulmia valtio-yliopistosuhteen sekä suomalaisen tulosohjausjärjestelmän tarkastelulle. Teoria antaa loogisesti johdonmukaisen viitekehyksen arvioida yliopistojen valtionohjauksessa käytettäviä hallinta- ja ohjausmenetelmiä sekä näiden menetelmien soveltuvuuteen liittyviä kysymyksiä. Teoria myös tarjoaa vaihtoehtoisia selityksiä yliopistojen alhaiselle suoritustasolle sekä korkeakoulusektorin kustannusten kasvulle. Agenttiteorian avulla voidaan antaa kattava ja myös teoreettisesti perusteltu kuvaus yliopistojen valtionohjaukseen liittyvistä lukuisista vaikeuksista.
Agenttiteorialla on vahvuuksistaan huolimatta myös useita heikkouksia. Teorian perusolettamukset rakentuvat kapealle käsitykselle motivaatiosta eikä teoria pysty tunnistamaan oman edun tavoittelun lisäksi muita merkittäviä syitä yliopistojen heikolle suoritustasolle. Teorian heikkoutena voidaan pitää myös sitä, että se tutkii valtio-yliopistosuhdetta kyseenalaistamatta valtion yliopistoille asettamien päämäärien oikeutusta ja mielekkyyttä. Teoria ei myöskään pysty huomioimaan viitekehyksessään valtio-yliopistosuhteelle ominaisia kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia elementtejä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4888]