Diagnosing coeliac disease: beyond the conventional histology
Salmi, Teea (2006)
Salmi, Teea
Tampere University Press
2006
Sisätautioppi - Internal Medicine
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2006-12-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6741-8
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6741-8
Tiivistelmä
Keliakiadiagnoosi perustuu nykyisten kriteerien mukaan ohutsuolikoepalaan, jossa tulee olla todettavissa ohutsuolen nukkakato eli villusatrofia sekä kuopakkeiden pidentyminen eli kryptahyperplasia. Keliakiavasta-aineet veressä tukevat diagnoosia. Keliakian ohutsuolimuutokset kehittyvät vähitellen: ensimmäinen muutos on lisääntynyt tulehdussolupitoisuus epiteelillä ja vasta lopuksi kehittyy villusatrofia. Diagnostisia ongelmia aiheuttaa tänä päivänä ohutusuolinäytteiden vaihteleva laatu, villusatrofian ajoittainen läiskittäisyys ja muut villusatrofiaa ja tulehdusmuutoksia aiheuttavat taudit.
Tämä tutkimus keskittyi keliakian diagnostiikan parantamiseen. Tutkimuksessa yhteensä 223 potilaalla oli hoitamaton ja 241 potilaalla hoidettu keliakia tai ihokeliakia. Lisäksi 66 potilaalla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, ja 608 potilaalla keliakia poissuljettiin ohutsuolikoepalan perusteella epäilyistä huolimatta. Yhteensä 138 potilasta toimi ei-keliakiakontrollina. Hoitamattomassa keliakiassa ohutsuolen epiteelin tulehdussoluista CD3+ soluilla todettiin 85% herkkyys ja 69% tarkkuus tautiin, ja vastaavat luvut alfa/beta+ soluille olivat 80% ja 59% ja gamma/delta+ soluille 92% ja 81%. Lymfosyyttitiheyden määrittäminen pelkästään villusten kärjistä keliakiassa, jossa ohutsuolen suolinukka ei ole täysin tuhoutunut, todettiin vähintään yhtä hyväksi kuin gamma/delta+ solumääritys, joka vaatii jääleikkeen. Myöskin alkavassa keliakiassa ilman villusatrofiaa villusten kärkien lymfosyyttitiheyden ja gamma/delta+ solujen herkkyydet (85% ja 82%) olivat paremmat kuin CD3+ ja alfa/beta+ solujen (61% ja 58%).
Keliakiavasta-aineet (endomysium- tai retikuliinivasta-aineet) löysivät 84% keliaakikoista, joilla oli villusatrofia, eikä yhdelläkään ei-keliakikontrollilla ollut todettavissa näitä vasta-aineita. Vasta-ainenegatiivisilla keliaakikoilla oli enemmän oireita ja ohutsuolen lymfoomaa kuin vasta-ainepositiivisilla, vaikka suolivaurioaste todettiin ryhmissä samanlaiseksi. Tutkimus lisäksi osoitti, että keliakiavasta-aineet löysivät 70% potilaista, joilla oli alkuun normaali ohutsuolirakenne, mutta myöhemmin kehittyi keliakia. Verestä mitattavat keliakiavasta-aineet muodostuvat ohutsuolessa, ja tässä tutkimuksessa kaikilla hoitamattomilla keliaakikoilla, joilla oli villusatrofia, ja 93%:lla potilaista joilla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, oli keliakialle tyypilliset vasta-ainekertymät todettavissa ohutsuolessa. Tutkimuksessa lisäksi osoitettiin, että keliaakoilla ohutsuolen vasta-ainekertymät kohdistuvat transglutaminaasi 2:ta vastaan.
Tutkimus osoitti, että keliakian diagnostiset kriteerit vaativat uudistamista. Yhteensä 66 potilaalla (23%:lla) 289:stä oli keliakia, jota ei pystytty toteamaan perinteisellä ohutsuolen suolinukan analysoinnilla. Kohonnut gamma/delta+ tai villusten kärkien lymfosyyttitiheys ja erityisesti veren keliakiavasta-aineet viittaavat keliakiaan tilanteissa, joissa ohutsuolen histologinen tutkimus on epävarma tai epäillään alkavaa keliakiaa. Tämän tutkimuksen perusteella kuitenkin kaikkein luotettavimmin keliakian löytää, jopa ennen villusatrofian kehittymistä, ohutsuolen transglutaminaasi 2:ta vastaan muodostuneet vasta-ainekertymät. Tämä menetelmä vaikuttaisi olevan erityisen luotettava ja käyttökelpoinen epävarmoissa diagnostisissa tilanteissa, kun veren keliakiavasta-aineet eivät tue diagnoosia tai ohutsuolen histologinen löydös on epäselvä.
Tämä tutkimus keskittyi keliakian diagnostiikan parantamiseen. Tutkimuksessa yhteensä 223 potilaalla oli hoitamaton ja 241 potilaalla hoidettu keliakia tai ihokeliakia. Lisäksi 66 potilaalla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, ja 608 potilaalla keliakia poissuljettiin ohutsuolikoepalan perusteella epäilyistä huolimatta. Yhteensä 138 potilasta toimi ei-keliakiakontrollina. Hoitamattomassa keliakiassa ohutsuolen epiteelin tulehdussoluista CD3+ soluilla todettiin 85% herkkyys ja 69% tarkkuus tautiin, ja vastaavat luvut alfa/beta+ soluille olivat 80% ja 59% ja gamma/delta+ soluille 92% ja 81%. Lymfosyyttitiheyden määrittäminen pelkästään villusten kärjistä keliakiassa, jossa ohutsuolen suolinukka ei ole täysin tuhoutunut, todettiin vähintään yhtä hyväksi kuin gamma/delta+ solumääritys, joka vaatii jääleikkeen. Myöskin alkavassa keliakiassa ilman villusatrofiaa villusten kärkien lymfosyyttitiheyden ja gamma/delta+ solujen herkkyydet (85% ja 82%) olivat paremmat kuin CD3+ ja alfa/beta+ solujen (61% ja 58%).
Keliakiavasta-aineet (endomysium- tai retikuliinivasta-aineet) löysivät 84% keliaakikoista, joilla oli villusatrofia, eikä yhdelläkään ei-keliakikontrollilla ollut todettavissa näitä vasta-aineita. Vasta-ainenegatiivisilla keliaakikoilla oli enemmän oireita ja ohutsuolen lymfoomaa kuin vasta-ainepositiivisilla, vaikka suolivaurioaste todettiin ryhmissä samanlaiseksi. Tutkimus lisäksi osoitti, että keliakiavasta-aineet löysivät 70% potilaista, joilla oli alkuun normaali ohutsuolirakenne, mutta myöhemmin kehittyi keliakia. Verestä mitattavat keliakiavasta-aineet muodostuvat ohutsuolessa, ja tässä tutkimuksessa kaikilla hoitamattomilla keliaakikoilla, joilla oli villusatrofia, ja 93%:lla potilaista joilla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, oli keliakialle tyypilliset vasta-ainekertymät todettavissa ohutsuolessa. Tutkimuksessa lisäksi osoitettiin, että keliaakoilla ohutsuolen vasta-ainekertymät kohdistuvat transglutaminaasi 2:ta vastaan.
Tutkimus osoitti, että keliakian diagnostiset kriteerit vaativat uudistamista. Yhteensä 66 potilaalla (23%:lla) 289:stä oli keliakia, jota ei pystytty toteamaan perinteisellä ohutsuolen suolinukan analysoinnilla. Kohonnut gamma/delta+ tai villusten kärkien lymfosyyttitiheys ja erityisesti veren keliakiavasta-aineet viittaavat keliakiaan tilanteissa, joissa ohutsuolen histologinen tutkimus on epävarma tai epäillään alkavaa keliakiaa. Tämän tutkimuksen perusteella kuitenkin kaikkein luotettavimmin keliakian löytää, jopa ennen villusatrofian kehittymistä, ohutsuolen transglutaminaasi 2:ta vastaan muodostuneet vasta-ainekertymät. Tämä menetelmä vaikuttaisi olevan erityisen luotettava ja käyttökelpoinen epävarmoissa diagnostisissa tilanteissa, kun veren keliakiavasta-aineet eivät tue diagnoosia tai ohutsuolen histologinen löydös on epäselvä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4985]