The Models of Space, Time and Vision in V. Nabokov's Fiction: Narrative Strategies and Cultural Frames

Abstract

Väitöskirjan tarkoituksena on kuvata ajan, tilan ja näkökulman konstruktioita Vladimir Nabokovin fiktiossa sekä tutkia niiden mallintavaa roolia modernistisen ja varhaisen postmodernistisen ajan taiteellisissa, filosofisissa ja tieteellisissä diskursseissa.

Narratiivin ajan, tilan ja näkökulman konstruktioita tarkastellaan jälkiklassisen narratologian kehyksessä, jossa narratiivin merkitys nähdään monimutkaisen kulttuurisen neuvottelun tuotteena. Tekstuaaliset muodot ja strategiat asetetaan tiheän kuvauksen kohteeksi erilaisissa lukemisen (geneerisissä, intertekstuaalisissa, kulttuurisissa) kehyksissä. Nabokovin mallinnusstrategioita tarkastellaan sellaisia typologisesti sekä yhdenmukaisia että vastakohtaisia tilan, ajan ja näkökulman malleja vasten, joita tarjoavat Nietzschen, Bergsonin ja Proustin ajan filosofia, suhteellisuusteoria ja neljännen ulottuvuuden teoria, modernistinen elokuva sekä varhainen narratologia (Henry James, Percy Lubbock, Mihail Bahtin ja venäläiset formalistit).

Poetiikan kategorioita tarkastellaan tässä tutkimuksessa kulttuurisen koodauksen muotoina, jotka syntyvät tekijän yksilöllisen vivahteiden tajun ja kulttuuristen ehtojen yhteisvaikutuksesta. Erilaisten (post)modernististen diskurssien ja kulttuuristen muotojen yhteyksien kuvaamisessa käytetään Max Blackin teoreettisen mallin käsitettä sekä vaeltavien mallien (migrating models; Paul Bouissac) ja matkustavien käsitteiden (traveling concepts; Isabelle Stengers, Mieke Bal) teorioita. Tutkimus koostuu johdannosta ja viidestä pääluvusta. Johdannossa määritellään käsitteet malli , mahdollinen maailma ja mallinnusjärjestelmä . Lisäksi hahmotetaan aikaa, tilaa ja näkökulmaa tekstuaalisen maailman konstituoivina elementteinä. Nabokovin fiktion keskeinen mallintamisen metafora on kaava (pattern) ja johdannossa tarkastellaankin rinnastuksia luonnollisten ja taiteellisten kaavojen välillä. Johdannon lopuksi esitetään tutkimuksen rakennetta määrittävät keskeiset mallintamisen metaforat.

Ensimmäinen luku käsittelee ajan malleja: lineaarista ja ei-lineaarista, universaalia ja subjektiivista, tempus reversusta sekä välissäolevan ajan käsitettä ja figuuria (aevum). Luvussa tarkastellaan myös kehämäisen ja spiraalisen ajan tai muistamisen mallien merkitystä erilaisissa kulttuurissa kehyksissä (Nietzschen elämänfilosofia, Bergsonin ajan filosofia ja modernismin taiteelliset käytännöt). Nabokovin fiktiossa ympyrä, spiraali ja Möbiuksen nauha ovat kerronnallisen representaation muotoja, jotka tematisoivat kirjoittamista näkemisenä, mielikuvituksen ja muistamisen prosessina sekä tekijä-kertojan läsnäolona.Toisessa luvussa tarkastellaan havaitsijan konstruktiota modernistisessa filosofiassa, tieteessä ja taiteessa. Konstruktiota jäljitetään tavoista, joilla näkökulman ongelmaa on käsitelty varhaisessa ja nykyisessä narratologiassa sekä kertoja-fokalisoijaa tematisoitu elokuvassa ja kirjallisuudessa. Erityistä huomiota kiinnitetään visuaalisen ja verbaalisen jännitteisiin, niin kutsuttuun ut pictura poesis -problematiikkaan. Esittelen metaverbaalisen ja metavisuaalisen tekstin käsitteet tutkiakseni intersemioottisia jännitteitä Nabokovin ja Jamesin fiktiossa sekä lisäksi Alfred Hitchcockin elokuvissa. Kolmannessa luvussa analysoidaan visuaalisia kojeita, etenkin kameranäkökulman metaforaa, sen teemoja fiktiossa ja yhteyttä Bergsonin näkemykseen automatisaatiosta. Neljäs luku puolestaan käsittelee mimeettisiä keinoja, peilejä ja kaksoisolentoja (doubles) sekä peilirakenteita elokuvissa ja fiktiossa. Luvussa keskitytään Wolfgang Iserin sovellukseen Lacanin peiliteoriasta ottaen huomioon myös Umberto Econ ja Tartto-Moskova-koulukunnan tutkimukset peilin semiotiikasta. Viimeisessä luvussa tarkastellaan tekstuaalisia ja fiktiivisiä moniulotteisia maailmoja sekä neljännen ulottuvuuden ja sarjallisuuden käsitteitä. Moniulotteisen maailman metafora paljastaa jännitteen fiktiivisen maailman todellisten ja virtuaalisten osien välillä.

Nabokov taiteilijana ja tiedemiehenä ymmärsi erityisen hyvin fiktion mahdollisuudet mallintaa ilmiöitä. Tieteellisten ja esteettisten mielenkiinnon kohteiden lisäksi Nabokovin semioottiseen tarkkanäköisyyteen vaikuttivat hänen omat kokemuksensa liikkeestä kulttuurien ja kielten ­ siis erilaisten ajan ja tilan järjestysten ­ välillä. Nabokovin mallit ovat itse-reflektiivisiä (metafiktiivisiä) metaforia. Ne paljastavat fiktion paradoksaalisen luonteen, jossa: (1) ajan synteesien vaihtoehtoiset muodot on liitetty kronologiseen kehykseen, jolla on esteettistä merkitystä; (2) verbaalinen (diskursiivinen) pyrkii visuaalisen (ikonisen, ei-diskursiivisen) tilaan ja näin syntyvät topos kirjoittamisesta näkemisenä , ut pictura poesis -problematiikka ja erilaiset tematisoinnit verbaalisen kyvyttömyydestä tavoittaa visuaalisen materiaalista läsnäoloa. Nabokov hyödyntääkin fiktiossaan verbaalisen kykyä valloittaa ja jäljitellä muun median alueita, vaikka hän samalla osoittaa näiden eroja; (3) fiktiivisen (the Fictive) juuret ovat sekä todessa että kuvitteellisessa, niiden keskinäisessä jännitteessä; fiktiivinen sekä todellisuuden reduplikaationa että vinoumana tematisoituu peilin ja kaksoisolennon metaforissa; (4) fiktiivinen teos (work of fiction) on sekä kielellinen konstruktio että kuvitteellinen maailma, johon sisältyy suuremmassa tai pienemmässä määrin todellista ja virtuaalista. Fiktiivinen teos ei koskaan saavuta täydellistä läsnäoloa, koska se sisältää epämääräisyyden alueita, aukkoja ja tyhjiä kohtia. Niiltä osin kuin näiden täyttäminen riippuu lukijasta, fiktiivinen teos on virtuaalinen ilmiö.

The aim of the book is to describe certain types of time, space and point-of-view construction in Vladimir Nabokov s fiction and to explore their modeling role in the artistic, philosophical and scientific discourses of the modernist and early postmodernist age.

The problems of narrative time, space and point of view construction are treated in the vein of postclassical narratology: narrative meaning is seen as a product of complex cultural transaction. Textual forms and strategies are subjected to the thick description in respect to the different frames of reading (generic, intertextual, cultural). Nietzsche s, Bergson s and Proust s philosophy of time, relativity theory and the theory of the fourth dimension , the modernist cinema and early narratology (Henry James, Percy Lubbock, Mikhail Bakhtin and the Russian Formalists) provide both typologically similar or contrasting models of space, time and vision, against which Nabokov s modeling strategies are tested.

The categories of poetics are considered as forms of cultural encoding, emerging as a result of both author s individual sensibility and cultural stipulation. To describe affiliations between different (post)modernist discourses and cultural forms, Max Black s notion of theoretical model as well as notions of migrating models (Paul Bouissac) and traveling concepts (Isabelle Stengers, Mieke Bal) are used. The work consists of the introductory chapter and five main chapters. In the introductory chapter, such concepts as model , possible world and modeling system are scrutinized. The role of time, space and point of view as the constitutive elements of the textual world is outlined. Further the notion of pattern as a key modeling metaphor in Nabokov s fiction and parallels between the natural and artificial patterns are discussed. Finally a brief description of the key modeling metaphors, which determine the structure of the research, is suggested.

The main part of the research is organized around several modeling metaphors. The first chapter is devoted to the models of time: linear and nonlinear, universal and subjective time, tempus reversus, and the figure of aevum or the intermediate time. It explores the meaning of circular and spiral models of time and memory in various cultural frames. In Nabokov s fiction, the circle, spiral or Möbius strip are the forms of narrative representation that thematize writing as vision, imagination and memory process and the presence of the author-narrator. The next chapter examines construction of the observer in modernist philosophy, science and arts, the problem of point of view in early (Henry James, Percy Lubbock, Mikhail Bakhtin) and contemporary narratology and thematizations of the narrator-observer in film and fiction. Special attention is paid to tensions and conflicts between the visual and the verbal or the ut pictura poesis problem. I introduce the notions of the metaverbal and metavisual text to examine intersemiotic tensions in Vladimir Nabokov s and Henry James s fiction as well as in Alfred Hitchcock s films. Next the visual prostheses and machines are explored, especially the camera vision metaphor, its thematizations in fiction and connection with the notion of automatization in Bergson s philosophy. A separate chapter is devoted to mimetic devices, mirrors and doubles as well as mirror structures in film and fiction. Taking into consideration Umberto Eco s and Tartu-Moscow school s works on mirror semiotics, I concentrate on Wolfgang Iser s reworking of Lacan s mirror theory. The last chapter explores multidimensional worlds, both textual and fictional, as well as the notions of the fourth dimension and serialism. The metaphor of the multidimensional world discloses a tension between the real and the virtual parts of the fictional world.

Nabokov, as an artist and scientist, was especially sensitive to the modeling capacity of fiction. Besides his scientific and aesthetic interests, it was probably his rather unique experience of movement between cultures and languages, i.e. different time and space orders, which had an impact on his semiotic sensibility. Nabokov s models are self-reflexive (metafictional) metaphors. They disclose the paradoxical nature of fiction, where:

(1) the alternative forms of time synthesis are incorporated into the chronological framework that is endowed by esthetical meanings. Dates and date sequences refer to the facts of auctorial personal mythopoeia. They also serve as a means of creating intra- and intertextual links. On the contrary, alternative and individual time forms (tempus reversus, the specious present, etc.) are endowed with exact scientific or philosophical connotations; (2) the verbal, (discrete, discursive), aspires to the state of the visual (iconic, nondiscursive), and hence emerges the topos of writing as seeing , the ut pictura poesis problem and numerous thematizations of the failure or incapacity of the verbal to reach the material presence of the visual; (3) the Fictive is rooted in both the Real and the Imaginary and embodies their mutual tension; the Fictive as both a reduplication and distortion of the Real is thematized in the metaphors of the mirror and the double ; (4) the work of fiction is both a verbal construction and an imaginary world, which has a lesser or greater degree of reality or virtuality, but never attains a comprehensive presence; it comprises zones of indeterminacy, gaps and blank spots. The virtual space of thought, dream, hallucination or other alternative states of consciousness erodes the stability and self-obviousness of the topographical space: the fictional world assumes the form of dream, desire or fantasy. The textual actual world is recentered in respect to alternative possible worlds or projected onto the extratextual world as its virtual extension.