EXERCISE FOR HEALTH FOR EARLY POSTMENOPAUSAL WOMEN. In search of the minimum effective dose among continuous and fractionated walking programs
Asikainen, Tuula-Maria (2006)
Asikainen, Tuula-Maria
Tampere University Press
2006
Liikuntalääketiede - Medicine of physical training
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2006-03-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6580-6
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6580-6
Tiivistelmä
MINIMILIIKUNTAA VAIHDEVUOSI-IÄSSÄ
Liikunnan, sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden ja terveyskunnon annosvastesuhteet vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla yhtäjaksoisessa ja pätkäliikunnassa sekä hormonikorvaushoidon vaikutukset vasteeseen.
Vaihdevuosien aikana elimistön pienenevä estrogeenipitoisuus saattaa edesauttaa naisen verenkierto- ja hengityselimistön kunnon laskua, lihasvoiman heikkenemistä, luiden haurastumista sekä painon nousua, erityisesti liikuntaa harrastamattomilla naisilla. Nämä kaikki nostavat riskiä sairastua yleisiin kansantauteihimme, kuten sepelvaltimotautiin, tyyppi 2 diabetekseen ja osteporoottisiin luunmurtumiin, joten liikunta olisi erityisen tärkeää tässä elämänvaiheessa. Liikuntasuositukset kuitenkin perustuvat tietoon, jota on kerätty sekä väestötutkimuksista että liikuntaharjoittelututkimuksista, joita on tehty valtaosin miehille. Näinollen niitä ei sellaisenaan voida, asiaa tutkimatta, yleistää koskemaan vaihdevuosi-ikäisiä naisia.
Väitöskirjatyöhön kuuluvan systemaattinen kirjallisuuskatsauksen perusteella todettiin, että vaihdevuosi-ikäisten naisten satunnaistettuja, kontrolloituja tutkimuksia liikunnan terveyskuntovaikutuksista on erittäin vähän. Terveyskunnolla tarkoitetaan tässä niitä kunnon osa-alueita, joilla on terveysyhteyksiä: sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa, kehon rakennetta, tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa, motorista kuntoa sekä aineenvaihdunnan "kuntoa". Terveysliikunnalla tarkoitetaan tässä sellaista liikuntaa joka tuo terveyshyötyjä, on liikkujalle sopivaa, eikä aiheuta hänelle haittavaikutuksia.
Kirjallisuuskatsauksen lisäksi väitöskirjatyöhön kuului kaksi satunnaistettua, kontrolloitua liikuntaharjoittelututkimusta. Tutkittavat olivat 48 - 63 vuotiaita naisia, joiden vaihdevuodet olivat olleet 2 - 10 vuotta aiemmin. He olivat terveitä, tupakoimattomia, normaalipainoisia tai lievästi liikapainoisia, eivätkä harrastaneet säännöllistä liikuntaa. Mukaan valittiin yhtä paljon hormonihoitoa käyttäviä ja ilman sitä olevia naisia. Ensimmäiseen osatutkimukseen osallistui 134 naista ja toiseen 121.
Liikuntaharjoittelu suunniteltiin American College of Sports Medicine - järjestön liikuntasuosituksen mukaiseksi. Liikunnan tehoksi valittiin suosituksen alarajalla olevaa kevyttä kävelyä ja siitä asteittain nousevia tehoja ripeään asti, eli 45 %, 55 % tai 65 % maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Näitä vastaaviksi keskimääräisiksi liikuntaryhmien tavoitesykkeiksi saatiin maksimaalisen rasituskokeen perusteella 118, 124 ja 131 lyöntiä minuutissa. Liikunnan kesto laskettiin yksilöllisesti sen perusteella, että viikoittaiseksi energiankulutukseksi valittiin joko 1500 kcal tai tai 1000 kcal. Näitä yhdistelemällä saatiin kuusi erilaista liikuntaryhmää, joiden keskimääräisiksi liikunnan kestoiksi saatiin 38 - 65 minuuttia valitusta tehosta ja energiankulutustasosta riippuen. Harjoittelua tehtiin viidesti viikossa ja päivittäin liikuttiin yhdessä tai kahdessa erässä. Osa ryhmistä teki myös 15 - 20 min voimisteluohjelman kahdesti viikossa. Siinä oli 8 kohtuuteholla tehtyä dynaamista lihaskuntoharjoitetta suurimmille lihasryhmille, jotka toistettiin 10 kertaa, sekä suurimmille lihasryhmälle venytykset. Harjoittelujakso kesti yhteensä 15 tai 24 viikkoa.
Terveyskuntomuuttujien mittaukset tehtiin ennen ja jälkeen harjoittelujakson. Maksimaalinen hapenkulutus ja submaksimaaliset sykevasteet 65% ja 75% tasolla maksimihapenkulutuksesta mitattiin suoran, maksimaalisen kävelymattotestin avulla. Lepoverenpaine mitattiin ennen mattotestiä. Kehon koostumus arvioitiin mittaamalla pituus, paino ja neljä ihopoimua, joista laskettiin painoindeksi ja arvioitiiin rasvaprosentti. Aineenvaihduntaa kuvaavina mittauksina käytettiin paastoverenglukoosia ja paastoinsuliinia. Lisäksi ensimmäisessä osatutkimuksessa mitattiin sokerirasituksen aikana 1 ja 2 tunnin glukoosin ja insuliinin pitoisuudet. Veren rasva-aineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla kokonaiskolesterolin, LDL-kolesterolin, HDL-kolesterolin ja triglyseridien paastoarvot. Lihaskuntotestit valittiin eri testistöistä (UKK-terveyskuntotestistö, Eurofit testistö sekä Invalidisäätiön testistö) niin, että ne olivat mahdollisimman sopivia koehenkilöille. Lisäksi UKK-kävelytestillä mitattiin kävelyaika 2 kilometrillä. Kävelyaika kuvastaa tässä sekä sydän- ja verenkiertoelimistön maksimaalista ja submaksimaalisesta suorituskykyä että kävelykykyä sinänsä myös tuki- ja liikuntaelimistön- ja motorisen kunnon kannalta.
Koehenkilöt noudattivat ohjelmaa tunnollisesti, valtaosalle harjoittelu soveltui hyvin ja pois jääneiden tai terveysongelmia saaneiden lukumäärä oli hyvin pieni. Kaikki käytetyt liikunta-annokset nostivat sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Mitä suurempi liikunta-annos oli, sitä enemmän terveyskuntovaikutuksia sillä oli. Suurin käytetty liikunta-annos, ripeätehoista kävelyä noin 30 - 60 minuuttia viidesti viikossa yhdistettynä 15 - 20 minuutin kohtuutehoiseen voimisteluohjelmaan kahdesti viikossa, vaikuttaisi olevan liikuntaa aiemmin harrastamattomille, terveille vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille suositeltava minimimäärä terveysliikuntaa, jolla aloittaa liikunta. Tällä saatiin terveyskunnon kohenemista sen useimmilla osa-alueilla. Harjoittelu paransi maksimaalista hapenkulutusta, submaksimaalisia sykevasteita, vähensi rasvaprosenttia, lepoverenpainetta, kehon painoa ja veren paastoglukoosipitoisuutta sekä kohensi kävelytestillä mitattua kävelyaikaa ja alaraajojen lihasvoimaa. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että liikunnan voi halutessaan jakaa kahteen päivittäiseen jaksoon. Tällöin osalle liikuntaan tottumattomista ilmaantuvat, enimmäkseen totutteluvaiheen tuki- ja liikuntaelimistön kuormitustuntemukset vähenevät, mutta liikunnasta saadaan samat terveyshyödyt kuin yhtäjaksoisesti liikkumalla. Hormonikorvaushoitoa käyttävät koehenkilöt saivat kaikissa liikuntaryhmissä samanlaisia tuloksia kuin sitä ilman olevat, eli liikunta oli kummallekin koehenkilöryhmälle yhtä tehokasta. Lisäksi se, että aloitti säännöllisen liikunnan, näytti lisäävän kaikissa liikuntaryhmissä merkittävästi myönteisten tuntemusten määrää vertailuryhmään nähden. Myönteisten tuntemuksien määrä ei riippunut liikunta-annoksesta eikä siitä miten paljon kunto nousi. Rasva-aineenvaihduntaan, vartalon ja yläraajojen lihasvoimaan, venyvyyteen ja liikehallintaan tämä ohjelma ei vaikuttanut. Näiden vaikutusten saavuttamiseksi liikuntaa pitää tästä lisätä.
Tämä tutkimus toi uutta tietoa liikunnan annos-vaste suhteista ja erityisesti matalatehoisen liikunnan terveysvaikutuksista ja sen soveltuvuudesta vaihdevuosi-iän ohittaneille naisilla. Kyseessä oli ensimmäinen tämän kohderyhmän satunnaistettu, kontrolloitu pätkäliikuntatutkimus, ja samalla myös ensimmäinen tutkimus, jossa todettiin pätkäliikunnan aiheuttavan merkittävästi vähemmän tuki-ja liikuntaelimistön kuormitustuntemuksia liikuntaan tottumattomalle kuin yhtäjaksoisen liikunnan. Aiemmin ei ole myöskään tällaisella kohderyhmällä saatu liikuntaharjoittelulla vaikutuksia verenpaineeseen tai sokeriaineenvaihduntaan. Tämä oli yksi niitä harvoja tutkimuksia, jonka liikuntaohjelma on helposti sovellettavissa kotiharjoitteluun, ja johon riittävät yksinkertaiset välineet.
Vaihdevuosi-iän ohittaneiden naisten liikuntaharjoittelussa on edelleenkin tutkittavaa, erityisesti siitä, minkälaisella harjoittelulla voitaisiin parhaiten vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan. Myöskään tasapainoon ja kudosten venyvyyteen vaikuttavasta harjoittelusta on kovin vähän tietoa. Lisäksi hormonihoidon ja liikunnan mahdollisista yhteisvaikutuksista terveyskuntoon tarvitaan lisää tietoa, vaikkakaan tässä tutkimuksessa sellaisia ei havaittu.
Liikunnan, sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden ja terveyskunnon annosvastesuhteet vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla yhtäjaksoisessa ja pätkäliikunnassa sekä hormonikorvaushoidon vaikutukset vasteeseen.
Vaihdevuosien aikana elimistön pienenevä estrogeenipitoisuus saattaa edesauttaa naisen verenkierto- ja hengityselimistön kunnon laskua, lihasvoiman heikkenemistä, luiden haurastumista sekä painon nousua, erityisesti liikuntaa harrastamattomilla naisilla. Nämä kaikki nostavat riskiä sairastua yleisiin kansantauteihimme, kuten sepelvaltimotautiin, tyyppi 2 diabetekseen ja osteporoottisiin luunmurtumiin, joten liikunta olisi erityisen tärkeää tässä elämänvaiheessa. Liikuntasuositukset kuitenkin perustuvat tietoon, jota on kerätty sekä väestötutkimuksista että liikuntaharjoittelututkimuksista, joita on tehty valtaosin miehille. Näinollen niitä ei sellaisenaan voida, asiaa tutkimatta, yleistää koskemaan vaihdevuosi-ikäisiä naisia.
Väitöskirjatyöhön kuuluvan systemaattinen kirjallisuuskatsauksen perusteella todettiin, että vaihdevuosi-ikäisten naisten satunnaistettuja, kontrolloituja tutkimuksia liikunnan terveyskuntovaikutuksista on erittäin vähän. Terveyskunnolla tarkoitetaan tässä niitä kunnon osa-alueita, joilla on terveysyhteyksiä: sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa, kehon rakennetta, tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa, motorista kuntoa sekä aineenvaihdunnan "kuntoa". Terveysliikunnalla tarkoitetaan tässä sellaista liikuntaa joka tuo terveyshyötyjä, on liikkujalle sopivaa, eikä aiheuta hänelle haittavaikutuksia.
Kirjallisuuskatsauksen lisäksi väitöskirjatyöhön kuului kaksi satunnaistettua, kontrolloitua liikuntaharjoittelututkimusta. Tutkittavat olivat 48 - 63 vuotiaita naisia, joiden vaihdevuodet olivat olleet 2 - 10 vuotta aiemmin. He olivat terveitä, tupakoimattomia, normaalipainoisia tai lievästi liikapainoisia, eivätkä harrastaneet säännöllistä liikuntaa. Mukaan valittiin yhtä paljon hormonihoitoa käyttäviä ja ilman sitä olevia naisia. Ensimmäiseen osatutkimukseen osallistui 134 naista ja toiseen 121.
Liikuntaharjoittelu suunniteltiin American College of Sports Medicine - järjestön liikuntasuosituksen mukaiseksi. Liikunnan tehoksi valittiin suosituksen alarajalla olevaa kevyttä kävelyä ja siitä asteittain nousevia tehoja ripeään asti, eli 45 %, 55 % tai 65 % maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Näitä vastaaviksi keskimääräisiksi liikuntaryhmien tavoitesykkeiksi saatiin maksimaalisen rasituskokeen perusteella 118, 124 ja 131 lyöntiä minuutissa. Liikunnan kesto laskettiin yksilöllisesti sen perusteella, että viikoittaiseksi energiankulutukseksi valittiin joko 1500 kcal tai tai 1000 kcal. Näitä yhdistelemällä saatiin kuusi erilaista liikuntaryhmää, joiden keskimääräisiksi liikunnan kestoiksi saatiin 38 - 65 minuuttia valitusta tehosta ja energiankulutustasosta riippuen. Harjoittelua tehtiin viidesti viikossa ja päivittäin liikuttiin yhdessä tai kahdessa erässä. Osa ryhmistä teki myös 15 - 20 min voimisteluohjelman kahdesti viikossa. Siinä oli 8 kohtuuteholla tehtyä dynaamista lihaskuntoharjoitetta suurimmille lihasryhmille, jotka toistettiin 10 kertaa, sekä suurimmille lihasryhmälle venytykset. Harjoittelujakso kesti yhteensä 15 tai 24 viikkoa.
Terveyskuntomuuttujien mittaukset tehtiin ennen ja jälkeen harjoittelujakson. Maksimaalinen hapenkulutus ja submaksimaaliset sykevasteet 65% ja 75% tasolla maksimihapenkulutuksesta mitattiin suoran, maksimaalisen kävelymattotestin avulla. Lepoverenpaine mitattiin ennen mattotestiä. Kehon koostumus arvioitiin mittaamalla pituus, paino ja neljä ihopoimua, joista laskettiin painoindeksi ja arvioitiiin rasvaprosentti. Aineenvaihduntaa kuvaavina mittauksina käytettiin paastoverenglukoosia ja paastoinsuliinia. Lisäksi ensimmäisessä osatutkimuksessa mitattiin sokerirasituksen aikana 1 ja 2 tunnin glukoosin ja insuliinin pitoisuudet. Veren rasva-aineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla kokonaiskolesterolin, LDL-kolesterolin, HDL-kolesterolin ja triglyseridien paastoarvot. Lihaskuntotestit valittiin eri testistöistä (UKK-terveyskuntotestistö, Eurofit testistö sekä Invalidisäätiön testistö) niin, että ne olivat mahdollisimman sopivia koehenkilöille. Lisäksi UKK-kävelytestillä mitattiin kävelyaika 2 kilometrillä. Kävelyaika kuvastaa tässä sekä sydän- ja verenkiertoelimistön maksimaalista ja submaksimaalisesta suorituskykyä että kävelykykyä sinänsä myös tuki- ja liikuntaelimistön- ja motorisen kunnon kannalta.
Koehenkilöt noudattivat ohjelmaa tunnollisesti, valtaosalle harjoittelu soveltui hyvin ja pois jääneiden tai terveysongelmia saaneiden lukumäärä oli hyvin pieni. Kaikki käytetyt liikunta-annokset nostivat sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Mitä suurempi liikunta-annos oli, sitä enemmän terveyskuntovaikutuksia sillä oli. Suurin käytetty liikunta-annos, ripeätehoista kävelyä noin 30 - 60 minuuttia viidesti viikossa yhdistettynä 15 - 20 minuutin kohtuutehoiseen voimisteluohjelmaan kahdesti viikossa, vaikuttaisi olevan liikuntaa aiemmin harrastamattomille, terveille vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille suositeltava minimimäärä terveysliikuntaa, jolla aloittaa liikunta. Tällä saatiin terveyskunnon kohenemista sen useimmilla osa-alueilla. Harjoittelu paransi maksimaalista hapenkulutusta, submaksimaalisia sykevasteita, vähensi rasvaprosenttia, lepoverenpainetta, kehon painoa ja veren paastoglukoosipitoisuutta sekä kohensi kävelytestillä mitattua kävelyaikaa ja alaraajojen lihasvoimaa. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että liikunnan voi halutessaan jakaa kahteen päivittäiseen jaksoon. Tällöin osalle liikuntaan tottumattomista ilmaantuvat, enimmäkseen totutteluvaiheen tuki- ja liikuntaelimistön kuormitustuntemukset vähenevät, mutta liikunnasta saadaan samat terveyshyödyt kuin yhtäjaksoisesti liikkumalla. Hormonikorvaushoitoa käyttävät koehenkilöt saivat kaikissa liikuntaryhmissä samanlaisia tuloksia kuin sitä ilman olevat, eli liikunta oli kummallekin koehenkilöryhmälle yhtä tehokasta. Lisäksi se, että aloitti säännöllisen liikunnan, näytti lisäävän kaikissa liikuntaryhmissä merkittävästi myönteisten tuntemusten määrää vertailuryhmään nähden. Myönteisten tuntemuksien määrä ei riippunut liikunta-annoksesta eikä siitä miten paljon kunto nousi. Rasva-aineenvaihduntaan, vartalon ja yläraajojen lihasvoimaan, venyvyyteen ja liikehallintaan tämä ohjelma ei vaikuttanut. Näiden vaikutusten saavuttamiseksi liikuntaa pitää tästä lisätä.
Tämä tutkimus toi uutta tietoa liikunnan annos-vaste suhteista ja erityisesti matalatehoisen liikunnan terveysvaikutuksista ja sen soveltuvuudesta vaihdevuosi-iän ohittaneille naisilla. Kyseessä oli ensimmäinen tämän kohderyhmän satunnaistettu, kontrolloitu pätkäliikuntatutkimus, ja samalla myös ensimmäinen tutkimus, jossa todettiin pätkäliikunnan aiheuttavan merkittävästi vähemmän tuki-ja liikuntaelimistön kuormitustuntemuksia liikuntaan tottumattomalle kuin yhtäjaksoisen liikunnan. Aiemmin ei ole myöskään tällaisella kohderyhmällä saatu liikuntaharjoittelulla vaikutuksia verenpaineeseen tai sokeriaineenvaihduntaan. Tämä oli yksi niitä harvoja tutkimuksia, jonka liikuntaohjelma on helposti sovellettavissa kotiharjoitteluun, ja johon riittävät yksinkertaiset välineet.
Vaihdevuosi-iän ohittaneiden naisten liikuntaharjoittelussa on edelleenkin tutkittavaa, erityisesti siitä, minkälaisella harjoittelulla voitaisiin parhaiten vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan. Myöskään tasapainoon ja kudosten venyvyyteen vaikuttavasta harjoittelusta on kovin vähän tietoa. Lisäksi hormonihoidon ja liikunnan mahdollisista yhteisvaikutuksista terveyskuntoon tarvitaan lisää tietoa, vaikkakaan tässä tutkimuksessa sellaisia ei havaittu.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4848]