Postmodernin kontekstit maantieteessä
Vilkko, Suvi (2005)
Vilkko, Suvi
Tampere University Press
2005
Aluetiede - Regional Studies
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2005-05-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6277-7
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6277-7
Tiivistelmä
Vaikeaselkoisuus ja kiistanalaisuus lyövät leimansa moniin yhteiskunta- ja sosiaalitieteiden kentillä nyt 2000-luvun taitteessa käytäviin keskusteluihin. Aivan erityisen hyvin tämä tieteellisen keskustelun hajanaisuus tulee ilmi käsiteltäessä sitä, mitä postmodernilla ajattelulla tarkkaan ottaen tarkoitetaan. Postmodernia ajattelua on totunnaisesti pidetty eräänlaisena käsitekuminauhana, jolla on viitattu esimerkiksi nykyisen taideteorian abstraktiuteen, yhteiskunnan nopeaan moniarvoistumiskehitykseen tai yhden yksittäisen totuuden saavuttamattomuuteen moniulotteisessa maailmassa. Toisin sanoen eri taustan omaavat tutkijat puhuvat samoista asioista eri sanoin, eikä yhteisymmärrystä ole helppo saavuttaa. Se, mitä asiayhteyksiä termiin "postmoderni" kulloinkin liitetään, on siten mitä suurimmissa määrin riippuvainen keskustelijan omasta filosofisesta tausta-ajattelusta.
Tässä aikalaisdiagnostiikkaa korostavassa väitöskirjatyössä selvitetään, mitä postmoderni ajattelu viime kädessä tarkoittaa ja mihin seikkoihin sillä yleensä viitataan ihmismaantieteen alalla. Aineistona käytettiin maantieteen eri osa-alueiden kansainvälistä lehtiartikkelikokoelmaa, jonka perusteella postmodernin ajattelun ilmentymät nimettiin, ryhmiteltiin ja analysoitiin. Käytetty menetelmä ylittää perinteisen teksti- tai artikkelianalyysin, sillä tässä tutkimuksessa eri tekstit saatetaan dialogiin toistensa kanssa. Näin saadaan ajankohtaisuuden lisäksi esiin postmodernia ajattelua koskevalle keskustelulle ominainen monivivahteisuus ja tekstienvälisyys.
Tulokset tukevat yleistä näkemystä, jonka mukaan tieteenalojen rajoja on yhä vaikeampi määritellä. Tutkimuksessa osoitetaan maantieteen esimerkkien avulla, että konkreettisen ympäristön jakaminen vanhaa modernia ja uutta postmodernia ajattelua noudattaviin ilmiöihin ei kaikilta osin ole mielekäs. Postmodernissa tieteellisessä ajattelussa on ensisijaisesti kyse epätarkkuuksien, rajapintojen, kategoriattomien seikkojen tai erityyppisen välimuotoisuuksien käsittelemisestä tutkimuskohteina. Lyhyesti sanottuna postmoderni ajattelu tuo esille sellaisia seikkoja, jotka perinteinen moderni ajattelu sivuuttaa usein häiriötekijöinä. Maantieteessä tämä tarkoittaa esimerkiksi asiantuntijaroolien heikkenemistä, digitaalisten tieto- ja rahavirtojen rajattomuutta, kaupunkisuunnittelun julkisten tilojen limittäisyyttä, tai vaikkapa kansalaisvaltioiden tietoisesti rakennettua ja keinotekoista luonnetta.
Maantieteessä postmoderni ajattelu liitetään ensinnäkin tieteen kehityksen ja -teorian yhteyteen. Tällöin viitataan tiedonmuotojen tilannesidonnaisuuden hyväksymiseen. Samalla myönnetään universaalin tai absoluuttisen totuuden saavuttamaton luonne. Toiseksi postmoderni ajattelu yhdistetään maantieteen omiin tieteellisiin perinteisiin kuten erilaisiin tila- tai ympäristöanalyyseihin ja kaupunkisuunnitteluun. Kummassakin tapauksessa postmodernilla ajattelulla painotetaan monien modernin tieteenharjoittamiseen kuuluvien itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista. Kolmanneksi postmodernilla ajattelulla viitataan nykyistä maailmantilannetta kuvaaviin seikkoihin kuten globalisaatiokehityksen paikallisiin vaikutuksiin ja vakiintuneiden geopoliittisten asetelmien hajoamiseen 1990-luvun lopulla. Kaiken kaikkiaan postmoderni ajattelu viittaa krooniseen epävarmuuden sietämiseen, mikä ulottuu niin tieteen, talouden, politiikan kuin yksilön asemankin ymmärtämiseen. Työssä tulee niin ikään ilmi, että postmoderni ajattelu ei ole niin uudentyyppistä kuin voisi olettaa. Se nostaa esiin ja sisällyttää itseensä useita vanhoja filosofisia perusongelmia. Näitä ovat esimerkiksi kysymykset osien ja kokonaisuuksien välisistä suhteista, tieteen ja taiteen rajapinnoista sekä tahdonvapauden ongelmasta. Väitöstyössä tuodaan esiin selkeästi määriteltyjä asiayhteyksiä, joiden kautta postmoderni ajattelu on liitettävissä ajankohtaisiin tieteidenvälisiin keskusteluihin.
Tässä aikalaisdiagnostiikkaa korostavassa väitöskirjatyössä selvitetään, mitä postmoderni ajattelu viime kädessä tarkoittaa ja mihin seikkoihin sillä yleensä viitataan ihmismaantieteen alalla. Aineistona käytettiin maantieteen eri osa-alueiden kansainvälistä lehtiartikkelikokoelmaa, jonka perusteella postmodernin ajattelun ilmentymät nimettiin, ryhmiteltiin ja analysoitiin. Käytetty menetelmä ylittää perinteisen teksti- tai artikkelianalyysin, sillä tässä tutkimuksessa eri tekstit saatetaan dialogiin toistensa kanssa. Näin saadaan ajankohtaisuuden lisäksi esiin postmodernia ajattelua koskevalle keskustelulle ominainen monivivahteisuus ja tekstienvälisyys.
Tulokset tukevat yleistä näkemystä, jonka mukaan tieteenalojen rajoja on yhä vaikeampi määritellä. Tutkimuksessa osoitetaan maantieteen esimerkkien avulla, että konkreettisen ympäristön jakaminen vanhaa modernia ja uutta postmodernia ajattelua noudattaviin ilmiöihin ei kaikilta osin ole mielekäs. Postmodernissa tieteellisessä ajattelussa on ensisijaisesti kyse epätarkkuuksien, rajapintojen, kategoriattomien seikkojen tai erityyppisen välimuotoisuuksien käsittelemisestä tutkimuskohteina. Lyhyesti sanottuna postmoderni ajattelu tuo esille sellaisia seikkoja, jotka perinteinen moderni ajattelu sivuuttaa usein häiriötekijöinä. Maantieteessä tämä tarkoittaa esimerkiksi asiantuntijaroolien heikkenemistä, digitaalisten tieto- ja rahavirtojen rajattomuutta, kaupunkisuunnittelun julkisten tilojen limittäisyyttä, tai vaikkapa kansalaisvaltioiden tietoisesti rakennettua ja keinotekoista luonnetta.
Maantieteessä postmoderni ajattelu liitetään ensinnäkin tieteen kehityksen ja -teorian yhteyteen. Tällöin viitataan tiedonmuotojen tilannesidonnaisuuden hyväksymiseen. Samalla myönnetään universaalin tai absoluuttisen totuuden saavuttamaton luonne. Toiseksi postmoderni ajattelu yhdistetään maantieteen omiin tieteellisiin perinteisiin kuten erilaisiin tila- tai ympäristöanalyyseihin ja kaupunkisuunnitteluun. Kummassakin tapauksessa postmodernilla ajattelulla painotetaan monien modernin tieteenharjoittamiseen kuuluvien itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista. Kolmanneksi postmodernilla ajattelulla viitataan nykyistä maailmantilannetta kuvaaviin seikkoihin kuten globalisaatiokehityksen paikallisiin vaikutuksiin ja vakiintuneiden geopoliittisten asetelmien hajoamiseen 1990-luvun lopulla. Kaiken kaikkiaan postmoderni ajattelu viittaa krooniseen epävarmuuden sietämiseen, mikä ulottuu niin tieteen, talouden, politiikan kuin yksilön asemankin ymmärtämiseen. Työssä tulee niin ikään ilmi, että postmoderni ajattelu ei ole niin uudentyyppistä kuin voisi olettaa. Se nostaa esiin ja sisällyttää itseensä useita vanhoja filosofisia perusongelmia. Näitä ovat esimerkiksi kysymykset osien ja kokonaisuuksien välisistä suhteista, tieteen ja taiteen rajapinnoista sekä tahdonvapauden ongelmasta. Väitöstyössä tuodaan esiin selkeästi määriteltyjä asiayhteyksiä, joiden kautta postmoderni ajattelu on liitettävissä ajankohtaisiin tieteidenvälisiin keskusteluihin.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4769]