Academic Research in Change. Transformation of Finnish University Policies and University Research during the 1990s

Abstract

Väitöskirjassa tarkastellaan tiede- ja korkeakoulupolitiikan muutoksia erityisesti 1990-luvulla ja näiden vaikutuksia yliopistojen tutkimustoimintaan. Tiede- ja korkeakoulupolitiikan historiallisen katsauksen perusteella on ilmeistä, ettei politiikkalinjauksissa tapahtunut kovin merkittäviä muutoksia 1980-luvulta 1990-luvulle tultaessa. Jo aiemmin esitettyjä linjauksia ryhdyttiin kuitenkin konkretisoimaan 1990-luvulla. Voidaan väittää, että yliopistojen toimintaympäristö rakenteistui uudelleen. Muutoksia tapahtui niin yliopistojen normatiivisessa säätelyssä, taloudellisissa ja poliittisissa resursseissa kuin myös niissä yhteiskunnallisissa tulkinnoissa, joiden kautta yliopistojen tavoitteita ja toimintaa määritellään. Muutoksia voidaan ymmärtää lähemmin institutionaalisen yhdenmukaistumisen sekä resurssiriippuvuusteorian avulla. Yhteiskunnallinen säätely, legitimaatiotarve, kilpailussa menestyminen ja voimakas riippuvuus ulkoisista resursseista pakottavat organisaation muuttamaan toimintatapojaan. Tämän seurauksena yliopistot myös itse osallistuivat ­ joko passiivisesti tai aktiivisesti ­ uuden sosiaalisen järjestyksen luomiseen.

Tutkimustoiminnan kannalta tarkasteltuna keskeinen säätely- ja ohjauselementti on rahoitus. Rahoituksen tasoissa, lähteissä ja sille asetetuissa tavoitteissa on kuitenkin selkeitä eroja. Samoin laitokset ja yksiköt asettavat erilaisia tavoitteita toiminnalleen ja saattavat suhtautua valikoivasti erilaisiin resursseihin. Rahoittajien odotusten vaihtelu yhdessä tieteenala- ja yksikkökohtaisten tavoitteiden kanssa johtaa eroihin tutkimuksen tavoitteissa ja organisoinnissa. Rahoitus-, kysely- ja haastatteluaineistojen perusteella voidaankin päätellä, että samalla kun teknis-taloudellisia intressejä edustavan rahoituksen osuus yliopistojen tutkimusrahoituksesta kasvoi, Suomen Akatemian samanaikaisesti kasvanut rahoitus tasapainotti kehitystä. Toisaalta sopimustutkimus ei yksiselitteisesti johda soveltavaan tutkimukseen, pikemminkin tiettyihin ongelmakokonaisuuksiin suunnattuun strategiseen perustutkimukseen. Tutkimuksessa esitetäänkin, että kokonaisuudessaan toimintaympäristön muutos ei muuttanut merkittävästi yliopistojen tutkimustoiminnan tavoitteita ja toimintakäytäntöjä, pikemminkin kyse oli sopeutumisesta, jossa tutkijat pyrkivät muokkaamaan ulkoisia paineita omien tavoitteidensa kannalta myönteiseen suuntaan. Rahoittajillakaan ei aina ole halua tai tarvetta määritellä tiukasti tutkimuksen tavoitteita. Sopeutuminen ei kuitenkaan tapahtunut ongelmitta. Kasvaneet opiskelijamäärät ja paine kilpaillun ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseksi mm. lisäsivät kiirettä ja vaikeuttivat erilaisten tehtävien yhteensovittamista. Laajemmassa katsannossa kyse on heterogeenisistä yhteiskunnallisista odotuksista ja paineista, jotka tuottavat monimuotoisia organisatorisia ratkaisuja. Yliopistojen kannalta tämä saattaa johtaa lisääntyvään organisatoriseen hajanaisuuteen ja kokonaisuuden hallinnan kasvavaan vaikeutumiseen.