Effects of Antiestrogens on Retinal Cells in vitro -Glutamate Transporter as a Novel Target?
Mäenpää, Hanna (2003)
Mäenpää, Hanna
Tampere University Press
2003
Ympäristötoksikologia - Environment Toxicology
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2003-12-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5829-X
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5829-X
Tiivistelmä
Rintasyövän hoidossa käytettävän antiestrogeenin tamoksifeenin, sekä malarian ja nivelreuman hoidossa käytettävän klorokiinin on potilastutkimuksissa raportoitu aiheuttavan verkkokalvomuutoksia. Vaurioiden syntymekanismeja on aiemmin tutkittu varsin vähän. Väitöskirjatyö selvitti kyseisten amfifiilisten lääkeaineiden haittavaikutuksia silmän verkkokalvon soluviljelmissä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida lääkeaineiden solutoksisuutta verkkokalvolla ja toisaalta keskittyä tarkemmin glutamaatin kuljettajaproteiiniin (glutamaattitransportteriin) kohdistuviin vaikutuksiin. Glutamaatilla on tärkeä merkitys verkkokalvon hermoärsykkeiden välityksessä ja näköaistimuksen syntymisessä. Kuitenkin kertyessään liiaksi solunulkoiseen tilaan se voi aiheuttaa glutamaattireseptorien kautta välittyvän ns. eksitotoksisen reaktion, joka vaurioittaa hermosoluja. Glutamaattitransportterit poistavat glutamaattia solunulkoisesta tilasta ja niiden toiminnan häiriintyminen voi edesauttaa toksisen reaktion syntymistä ja aiheuttaa solukuoleman.
Tutkimustyö tehtiin verkkokalvon pigmenttiepiteelisoluviljelmillä, retinoblastooma-solulinjalla sekä näiden yhteisviljelmillä (co-culture). Pigmenttiepiteelisolut muodostavat verkkokalvon uloimman kerroksen ja niillä on tärkeä rooli osana veri-verkkokalvoestettä. Ihmisen pigmenttiepiteelisolulinjojen (D407, ARPE-19) rinnalla käytettiin sian silmän pigmenttiepiteelisoluviljelmää. Glutamaattitransportterin toimintaa mitattiin glutamaatin soluunkuljetuskokein ja transportterin alalajien ilmentymistä tutkittiin immunologisilla menetelmillä. Mitokondriaalisen entsyymiaktiivisuuden ja solujen ATP-tason määrityksiä käytettiin solutoksisuuden arvioinnissa.
Glutamaattitransportterin viidestä alalajista vain EAAC1 ja EAAT4 ilmentyivät pigmenttiepiteelisoluissa. EAAT4 ilmentyi ainoastaan solulinjoissa, mikä saattaa olla yhteydessä niiden nopeaan solunjakautumiseen. Glutamaatin kuljettajaproteiinien ominaisuudet vastasivat keskushermoston glutamaattitransporttereiden ominaisuuksia, mikä puoltaa pigmenttiepiteelin roolia verkkokalvon glutamaattitasapainon säätelyssä. Tamoksifeeni ja toremifeeni vaikuttivat pigmenttiepiteelisolujen glutamaattitransportterin toimintaan. Yllättävää oli, että antiestrogeenit kilpailivat glutamaatin kanssa sitoutumispaikasta kuljettajaproteiinissa. Tätä pidetään tulosten pohjalta mahdollisena tamoksifeenin haittavaikutuksen mekanismina. Klorokiini ei aiheuttanut muutoksia glutamaatin soluunkuljetuksessa.
Solutoksisuustutkimuksissa havaitut haitalliset antiestrogeenikonsentraatiot olivat relevantteja in vivo -kudospitoisuuksiin nähden, mutta klorokiinin toksiset konsentraatiot olivat merkittävästi korkeampia. Lääkkeiden haittavaikutusten arvioinnissa solutoksisuustesteillä on tärkeä merkitys, mutta verkkokalvon toiminnan herkkiin mekanismeihin perustuvat in vitro -testit ja monimutkaisemmat viljelmämallit antavat arvokasta lisätietoa. Soluviljelmillä tehtävät tutkimukset antavat mahdollisuuden haitallisten molekyylien karsimiseen jo lääkkeen kehittelyn varhaisessa vaiheessa ja vähentävät koe-eläinten käyttöä lääkeaineiden testauksessa.
Tutkimustyö tehtiin verkkokalvon pigmenttiepiteelisoluviljelmillä, retinoblastooma-solulinjalla sekä näiden yhteisviljelmillä (co-culture). Pigmenttiepiteelisolut muodostavat verkkokalvon uloimman kerroksen ja niillä on tärkeä rooli osana veri-verkkokalvoestettä. Ihmisen pigmenttiepiteelisolulinjojen (D407, ARPE-19) rinnalla käytettiin sian silmän pigmenttiepiteelisoluviljelmää. Glutamaattitransportterin toimintaa mitattiin glutamaatin soluunkuljetuskokein ja transportterin alalajien ilmentymistä tutkittiin immunologisilla menetelmillä. Mitokondriaalisen entsyymiaktiivisuuden ja solujen ATP-tason määrityksiä käytettiin solutoksisuuden arvioinnissa.
Glutamaattitransportterin viidestä alalajista vain EAAC1 ja EAAT4 ilmentyivät pigmenttiepiteelisoluissa. EAAT4 ilmentyi ainoastaan solulinjoissa, mikä saattaa olla yhteydessä niiden nopeaan solunjakautumiseen. Glutamaatin kuljettajaproteiinien ominaisuudet vastasivat keskushermoston glutamaattitransporttereiden ominaisuuksia, mikä puoltaa pigmenttiepiteelin roolia verkkokalvon glutamaattitasapainon säätelyssä. Tamoksifeeni ja toremifeeni vaikuttivat pigmenttiepiteelisolujen glutamaattitransportterin toimintaan. Yllättävää oli, että antiestrogeenit kilpailivat glutamaatin kanssa sitoutumispaikasta kuljettajaproteiinissa. Tätä pidetään tulosten pohjalta mahdollisena tamoksifeenin haittavaikutuksen mekanismina. Klorokiini ei aiheuttanut muutoksia glutamaatin soluunkuljetuksessa.
Solutoksisuustutkimuksissa havaitut haitalliset antiestrogeenikonsentraatiot olivat relevantteja in vivo -kudospitoisuuksiin nähden, mutta klorokiinin toksiset konsentraatiot olivat merkittävästi korkeampia. Lääkkeiden haittavaikutusten arvioinnissa solutoksisuustesteillä on tärkeä merkitys, mutta verkkokalvon toiminnan herkkiin mekanismeihin perustuvat in vitro -testit ja monimutkaisemmat viljelmämallit antavat arvokasta lisätietoa. Soluviljelmillä tehtävät tutkimukset antavat mahdollisuuden haitallisten molekyylien karsimiseen jo lääkkeen kehittelyn varhaisessa vaiheessa ja vähentävät koe-eläinten käyttöä lääkeaineiden testauksessa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4946]