Oppimisen ekologia, kasvatuksen ekologinen kestävyys
Turpeinen, Väinö (2005)
Turpeinen, Väinö
Tampere University Press
2005
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2005-02-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6190-8
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6190-8
Kuvaus
Research Centre for Vocational Education - Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus
Tiivistelmä
Väitöskirjatutkimuksen kasvatustieteen valtavirrasta poikkeava näkökulma on ekologisen ajattelun yhdistäminen oppimisen ja kasvatuksen teorioihin ja käytäntöihin. Kasvatustiede perustuu yleensä antroposentriseen näkemykseen, joka korostaa ihmisen erilaisuutta ja irrallisuutta luonnon prosesseista. Ekologinen näkökulma ihmisen toiminnassa on ollut esillä mm. filosofiassa, teollisen ja taloudellisen toiminnan kriittisenä tarkasteluna ja erityisesti ympäristönsuojelun yhteydessä kestävän kehityksen pohdintana. Miten kasvatus ja opetus hahmottuvat ekologisen ajattelun heijastumana: Mitä on oppimisen ekologia, mitä on ekologisesti kestävä kasvatus ja miten tämä tulisi ottaa huomioon oppilaitosten toiminnassa?
Tutkimuksen lähtökohtana on nykyinen monessa suhteessa ristiriitainen opetuksen ja kasvatuksen maailma. Suomessa on vahva ja jäykkänäkin pidetty muodollinen koulutusjärjestelmä, jonka piirissä on myös koko aikuisväestö elinikäisen oppimisen velvoittamana. Toisaalta koulutukselta edellytetään asiakaslähtöisyyttä, joustavaa ja yksilöllistä palvelua. Opetuksen tekninen ja fyysinen ympäristö muuttuu nopeasti. Oppilaitosten toimintaan vaikuttavat lainsäädännön ja hallinnon normien ohella jatkuvasti voimistuva kaupallisuus, kilpailu ja avoin informaatiotulva.
Aiheen luonteeseen soveltuen, tutkimus perustuu Lincolnin ja Guban v. 1985 kuvailemaan naturalistisen tutkimusotteeseen, mutta soveltaa myös modernin informaatiotutkimuksen menetelmiä, mm. Google-hakua. Nykyisessä tieteen teoriassa naturalismi yhdistetään lähinnä konstruktiiviseen tietonäkemykseen. Lähestymistapa on ehkä yleisempi historian- ja kulttuurintutkimuksessa kuin kasvatustieteissä. Tässä mielessä tutkimus liikkuu sekä eri tieteiden että tieteellisyyden ja arkitodellisuuden välisillä rajapinnoilla. Tutkijan pitkäaikainen työkokemus ammatillisen aikuiskoulutuksen tehtävissä on vaikuttanut keskeisesti sekä tutkimuksen aiheen että toteutustavan valintaan ja heijastuu myös tutkimuksen tuloksissa.
Yhtenä perustana oppimisen ja kasvatuksen ekologian tarkastelulle on Maturanan ja Varelan (1987) kuvaus tiedon ja tietämisen biologisista perusteista: Tietäminen on aktiivista toimintaa ja oppiminen on eliön rakenteen reaktiota ympäristön muutoksen. Tietämisen keskeinen ongelma on suoran yhteyden puuttuminen ihmisen ja ympäristön tapahtumien välillä. Tieto fyysisistä tapahtumista välittyy aina aistien ja opiskelussa erityisesti symbolien, sanojen, kuvien ja kaavojen varassa. Tähän liittyy aina virheellisen tulkinnan ja väärän reaktion mahdollisuus. Erilaisten tietotapahtumien kokemus tallentuu muistiin ja uusien tietotapahtumien yhdistäminen aiempiin kokemuksiin lisää todennäköisyyttä reagoida oikein myös uusissa oppimistilanteissa. Eliölajien kehityshistoriassa oppiminen kytkeytyy evoluutioon ihmisen osalta voidaan puhua myös kulttuurievoluutiosta.
Biologinen tietonäkemys on sopusoinnussa nykyisen konstruktiivisen, todellisiin työ- ja elämäntilanteisiin liittyvän oppimisajattelun kanssa. Oppiminen ja uuden tiedon omaksuminen riippuu ympäristöstä ja yksilöllisestä henkilöhistoriasta. Tässä mielessä voidaan yhtä hyvin puhua ekologisesta oppimisnäkemyksestä. Sosiaalinen yhteys tekee oppimisesta myös eettisen ilmiön. Oppiminen palvelee sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia ja selviytymistä erilaista ongelmatilanteista Avoin tietoverkko tiedonkäsittelyn biologisen ja teknisen toiminnan yhdistyminen tuo oppimiseen myös laajemman globaalin ulottuvuuden, joka heikentää perinteisiä yhteisörakenteita. Tässä kehityksessä joudutaan arvioimaan uudelleen myös muodollisen koulutusjärjestelmän, oppilaitosten ja opettajien roolia sekä tehtävää kasvatuksen toimijoina yleensäkin.
Tutkimuksen yhtenä tuloksena voidaan todeta mm. se, että ekologinen lähestymistapa ei juuri tule esille suomalaisessa kasvatustieteellisessä tarkastelussa. Ekologinen ajattelu on vielä varsin harvinaista rationaaliseen perinteeseen nojautuvissa tiedeyhteisöissä. Eettisyys, hyvän elämän tavoittelu, tekee vasta tuloaan yleensä kovempia arvoja edustavan työelämän organisaatiokulttuureihin. Tutkimuksen osana tehdyn Google-haun perusteella ekologisella lähestymistavalla näyttää kuitenkin olevan vankka kannatus erityisesti angloamerikkalaisessa tiede- ja oppilaitosmaailmassa. Ihmisen ekologia (human ecology) on monimuotoisena oppiaineena monissa amerikkalaisissa yliopistoissa, samoin Australiassa, Uudessa Seelannissa ja konservatiivisena pidetyssä Englannissakin.
Oppimisen ja kasvatuksen ekologista tarkastelua voidaan pitää postmodernina, konstruktivistisena lähestymistapana. Lähestymistavalle on luonteenomaista kokonaisvaltainen ja uutta luova ajattelu. Kasvatusekologia on monitieteistä tarkastelua, jota ei perinteisessä mielessä voi pitää kovin eksaktina tieteenä tietoajattelussa on osin fuzzy-logiikkaan ( sumea logiikka ) liittyviä piirteitä. Ekologiseen ajatteluun liittyy usein myös uskonnollinen, poliittinen tai joku muu filosofinen painotus. Tämä edellyttää esittäjältään sekä henkilökohtaista sitoumusta että laajaa yhteisöllistä näkemystä ihmisyyteen. Ekologinen ajattelu korostaa oppimisen ja kasvatuksen ilmiöiden monitahoista keskinäistä riippuvuutta ja vuorovaikutusta. Ekologinen tarkastelu voidaan ulottaa oppimiseen ja kasvatukseen yleensä ja siinä voidaan erottaa osa-alueina mm. oppilaitoksen tai luokkahuoneen fyysisen ekologian pohdinta, yhteisön ja yksilön ekologian pohdinta oppilasryhmän, opettajan tai oppilaan toiminnassa.
Tarkastelu oppimisen ja kasvatuksen ekologisesta kestävyydestä on eettinen ja koulutuspoliittinen kannanotto: Kasvatuksen tulee turvata ihmisyksilön ja hänen edustamansa sosiaalisen yhteisön jatkuva kehittymisen ja sopeutumisen mahdollisuus. Ekologisesti kestävä kasvatus perustuu ympäristön muutoksesta johtuvaan todettuun oppimistarpeeseen ja oppijan sisäiseen motivaatioon. Koulutus toteutetaan parhaalla mahdollisella oppimisen tekniikalla ja siinä sovelletaan tuottajan vastuuta. Oppimisen kriittistä rajaa ei ylitetä tämä perustuu oppimisen edistymisen jatkuvaan seurantaan ja opetuksen yhdistämiseen aikaisempiin oppimistuloksiin. Oppilaitoksella ja opettajalla on vastuu huolehtia oppilaistaan. Ekologisen kestävyyden vaatimus on haaste erityisesti nykyisen muodollisen, tutkintoja ja suorituksia korostavan koulutusjärjestelmän ja oppilaitosrakenteen kehittämiselle.
Ekologisen tarkastelun tarpeellisuutta kasvatuksessa voidaan perustella erityisesti nykyisen informaatiotulvan asettamilla kriittisyyden vaatimuksilla. Voimistuva ja ristiriitainen tietotulva vaikuttaa useiden tutkijoiden mukaan osaltaan burn out -käsitteellä tunnetun henkisen ylikuormituksen syntymiseen. Työuupumuksen rinnalla voidaan puhua yleisemmin myös informaatiouupumuksesta. Tässä tilanteessa korostuu oppilaitosten vastuu ja uusi rooli oppimisen ja tiedon hallinnan elämän hallinnan opettajina. Ekologisesti kestävä kasvatus voidaan tässä ymmärtää vaikka koulutuksen luomutuotannon malliksi vaihtoehtona tiedon tehoviljelylle.
Tutkimuksen lähtökohtana on nykyinen monessa suhteessa ristiriitainen opetuksen ja kasvatuksen maailma. Suomessa on vahva ja jäykkänäkin pidetty muodollinen koulutusjärjestelmä, jonka piirissä on myös koko aikuisväestö elinikäisen oppimisen velvoittamana. Toisaalta koulutukselta edellytetään asiakaslähtöisyyttä, joustavaa ja yksilöllistä palvelua. Opetuksen tekninen ja fyysinen ympäristö muuttuu nopeasti. Oppilaitosten toimintaan vaikuttavat lainsäädännön ja hallinnon normien ohella jatkuvasti voimistuva kaupallisuus, kilpailu ja avoin informaatiotulva.
Aiheen luonteeseen soveltuen, tutkimus perustuu Lincolnin ja Guban v. 1985 kuvailemaan naturalistisen tutkimusotteeseen, mutta soveltaa myös modernin informaatiotutkimuksen menetelmiä, mm. Google-hakua. Nykyisessä tieteen teoriassa naturalismi yhdistetään lähinnä konstruktiiviseen tietonäkemykseen. Lähestymistapa on ehkä yleisempi historian- ja kulttuurintutkimuksessa kuin kasvatustieteissä. Tässä mielessä tutkimus liikkuu sekä eri tieteiden että tieteellisyyden ja arkitodellisuuden välisillä rajapinnoilla. Tutkijan pitkäaikainen työkokemus ammatillisen aikuiskoulutuksen tehtävissä on vaikuttanut keskeisesti sekä tutkimuksen aiheen että toteutustavan valintaan ja heijastuu myös tutkimuksen tuloksissa.
Yhtenä perustana oppimisen ja kasvatuksen ekologian tarkastelulle on Maturanan ja Varelan (1987) kuvaus tiedon ja tietämisen biologisista perusteista: Tietäminen on aktiivista toimintaa ja oppiminen on eliön rakenteen reaktiota ympäristön muutoksen. Tietämisen keskeinen ongelma on suoran yhteyden puuttuminen ihmisen ja ympäristön tapahtumien välillä. Tieto fyysisistä tapahtumista välittyy aina aistien ja opiskelussa erityisesti symbolien, sanojen, kuvien ja kaavojen varassa. Tähän liittyy aina virheellisen tulkinnan ja väärän reaktion mahdollisuus. Erilaisten tietotapahtumien kokemus tallentuu muistiin ja uusien tietotapahtumien yhdistäminen aiempiin kokemuksiin lisää todennäköisyyttä reagoida oikein myös uusissa oppimistilanteissa. Eliölajien kehityshistoriassa oppiminen kytkeytyy evoluutioon ihmisen osalta voidaan puhua myös kulttuurievoluutiosta.
Biologinen tietonäkemys on sopusoinnussa nykyisen konstruktiivisen, todellisiin työ- ja elämäntilanteisiin liittyvän oppimisajattelun kanssa. Oppiminen ja uuden tiedon omaksuminen riippuu ympäristöstä ja yksilöllisestä henkilöhistoriasta. Tässä mielessä voidaan yhtä hyvin puhua ekologisesta oppimisnäkemyksestä. Sosiaalinen yhteys tekee oppimisesta myös eettisen ilmiön. Oppiminen palvelee sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia ja selviytymistä erilaista ongelmatilanteista Avoin tietoverkko tiedonkäsittelyn biologisen ja teknisen toiminnan yhdistyminen tuo oppimiseen myös laajemman globaalin ulottuvuuden, joka heikentää perinteisiä yhteisörakenteita. Tässä kehityksessä joudutaan arvioimaan uudelleen myös muodollisen koulutusjärjestelmän, oppilaitosten ja opettajien roolia sekä tehtävää kasvatuksen toimijoina yleensäkin.
Tutkimuksen yhtenä tuloksena voidaan todeta mm. se, että ekologinen lähestymistapa ei juuri tule esille suomalaisessa kasvatustieteellisessä tarkastelussa. Ekologinen ajattelu on vielä varsin harvinaista rationaaliseen perinteeseen nojautuvissa tiedeyhteisöissä. Eettisyys, hyvän elämän tavoittelu, tekee vasta tuloaan yleensä kovempia arvoja edustavan työelämän organisaatiokulttuureihin. Tutkimuksen osana tehdyn Google-haun perusteella ekologisella lähestymistavalla näyttää kuitenkin olevan vankka kannatus erityisesti angloamerikkalaisessa tiede- ja oppilaitosmaailmassa. Ihmisen ekologia (human ecology) on monimuotoisena oppiaineena monissa amerikkalaisissa yliopistoissa, samoin Australiassa, Uudessa Seelannissa ja konservatiivisena pidetyssä Englannissakin.
Oppimisen ja kasvatuksen ekologista tarkastelua voidaan pitää postmodernina, konstruktivistisena lähestymistapana. Lähestymistavalle on luonteenomaista kokonaisvaltainen ja uutta luova ajattelu. Kasvatusekologia on monitieteistä tarkastelua, jota ei perinteisessä mielessä voi pitää kovin eksaktina tieteenä tietoajattelussa on osin fuzzy-logiikkaan ( sumea logiikka ) liittyviä piirteitä. Ekologiseen ajatteluun liittyy usein myös uskonnollinen, poliittinen tai joku muu filosofinen painotus. Tämä edellyttää esittäjältään sekä henkilökohtaista sitoumusta että laajaa yhteisöllistä näkemystä ihmisyyteen. Ekologinen ajattelu korostaa oppimisen ja kasvatuksen ilmiöiden monitahoista keskinäistä riippuvuutta ja vuorovaikutusta. Ekologinen tarkastelu voidaan ulottaa oppimiseen ja kasvatukseen yleensä ja siinä voidaan erottaa osa-alueina mm. oppilaitoksen tai luokkahuoneen fyysisen ekologian pohdinta, yhteisön ja yksilön ekologian pohdinta oppilasryhmän, opettajan tai oppilaan toiminnassa.
Tarkastelu oppimisen ja kasvatuksen ekologisesta kestävyydestä on eettinen ja koulutuspoliittinen kannanotto: Kasvatuksen tulee turvata ihmisyksilön ja hänen edustamansa sosiaalisen yhteisön jatkuva kehittymisen ja sopeutumisen mahdollisuus. Ekologisesti kestävä kasvatus perustuu ympäristön muutoksesta johtuvaan todettuun oppimistarpeeseen ja oppijan sisäiseen motivaatioon. Koulutus toteutetaan parhaalla mahdollisella oppimisen tekniikalla ja siinä sovelletaan tuottajan vastuuta. Oppimisen kriittistä rajaa ei ylitetä tämä perustuu oppimisen edistymisen jatkuvaan seurantaan ja opetuksen yhdistämiseen aikaisempiin oppimistuloksiin. Oppilaitoksella ja opettajalla on vastuu huolehtia oppilaistaan. Ekologisen kestävyyden vaatimus on haaste erityisesti nykyisen muodollisen, tutkintoja ja suorituksia korostavan koulutusjärjestelmän ja oppilaitosrakenteen kehittämiselle.
Ekologisen tarkastelun tarpeellisuutta kasvatuksessa voidaan perustella erityisesti nykyisen informaatiotulvan asettamilla kriittisyyden vaatimuksilla. Voimistuva ja ristiriitainen tietotulva vaikuttaa useiden tutkijoiden mukaan osaltaan burn out -käsitteellä tunnetun henkisen ylikuormituksen syntymiseen. Työuupumuksen rinnalla voidaan puhua yleisemmin myös informaatiouupumuksesta. Tässä tilanteessa korostuu oppilaitosten vastuu ja uusi rooli oppimisen ja tiedon hallinnan elämän hallinnan opettajina. Ekologisesti kestävä kasvatus voidaan tässä ymmärtää vaikka koulutuksen luomutuotannon malliksi vaihtoehtona tiedon tehoviljelylle.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4944]