About the self and the time : on the autobiographical texts by Ė. Gerštejn, T. Petkevič, E. Bonnėr, M. Pliseckaja and M. Arbatova
Rytkönen, Marja (2004)
Rytkönen, Marja
Tampere University Press
2004
Slaavilainen filologia - Slavonic Languages, Russian
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2004-11-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6137-1
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6137-1
Tiivistelmä
Väitöskirjatutkimus käsittelee 1990-luvulla julkaistuja venäläisten naisten omaelämäkerrallisia tekstejä. Tutkimus keskittyy viiteen tekstiin, joiden kirjoittajat ovat tunnettuja naisia eri kulttuurin ja yhteiskunnan aloilta. Tutkimuskysymyksenä on, miten näissä teksteissä rakennetaan ja esitetään naisen elämää ja kokemusta omaelämäkerrallisen kerronnan kautta.
Tutkimuskysymykseen liittyy läheisesti tutkimusmenetelmä, joka soveltaa feminististä teoriaa. Länsimainen feministinen kirjallisuudentutkimus on varsinkin 1980-luvulta lähtien kiinnittänyt huomiota naisten omaelämäkertoihin naistoimijuuden näkökulmasta. Omaelämäkerta on juuri oman elämän kertomisen ja merkittäväksi tekemisen väylä. Se on hedelmällinen tutkimuskohde, kun halutaan saada tietoa sellaisesta subjektiudesta ja kokemuksesta, joka jää yleispäteväksi luokitellun kokemuksen ja näkemyksen varjoon. Feministisessä tutkimuksessa pyritään juuri toisenlaisten toimijuuksien ja kokemuksien esiin tuomiseen ja näkyväksi tekemiseen. Tekstien kerrontaa on tutkittu käyttäen narratologiasta lainattuja käsitteitä, kuten kertoja, fokalisointi, juoni jne. Näitä käsitteitä on tarkasteltu ja tulkittu feministisen teorian kehyksissä, ja pyritty tuomaan niihin sukupuolen kulttuurissa muotoutuneiden erojen näkökulma, esim. julkiseen ja yksityiseen liittyvät erot. Tutkimusmenetelmä korostaa näissä teksteissä naistoimijuutta ja naisen kokemuksen esiin lukemista.
Tutkimuksessa käy ilmi että tekstien tekijät kirjoittavat perinteessä, jossa omaelämäkerrallinen minä on suuntautunut ympäröivään yhteiskuntaan ja kirjailijan tehtävä on ollut välittää muille, tuleville sukupolville, mitä ajassa tapahtuu. Neuvostomuistelmien mottona oli ajasta ja itsestä kertominen. Tutkimuksessa käsitellyissä teksteissä painotus on kuitenkin siirtynyt enemmän itsestä kuin ajasta kertomiseen. Siinä historiallisessa tilanteessa, missä oltiin 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, subjektiivinen kokemus koettiin totuudenmukaisemmaksi kuvaksi ajasta ja menneestä kuin historian kirjoitus. Omaelämäkertojen ja muistelmien kirjoittajilla oli tarve kertoa tietyistä kokemuksista, jotka liittyvät myös kollektiiviiseen kokemukseen, koska niitä ei ole virallisessa historiankirjoituksessa käsitelty. Tästä kertoo 1980-luvulla alkanut ja sen jälkeen jatkunut muistelma ja omaelämäkerrallisen kirjallisuuden virta Venäjällä. Oma, henkilökohtainen kokemus esitetään todistusaineistona, silminnäkijän ja kokijan näkökulmasta, mikä on ollut venäläisen muistelmakirjallisuuden tärkeä piirre aiemminkin, mutta 1990-luvulla suuret poliittiset ideat ja aatteet, joiden puolesta tai joita vastaan kirjoitettiin, ovat menettäneet aikaisemman merkityksensä, ja jäljelle on jäänyt yksilön kokemus. Uutena ilmiönä 1980-90 -lukujen taitteessa naiskirjailijat nousivat esiin kertomaan, dokumentoimaan, luomaan kuvia naisista omien silmiensä ja ruumiillisen kokemuksensa kautta ja julistivat kirjoittavansa naiskirjallisuutta. He tukeutuivat omaan subjektiiviseen näkemykseensä vastapainona objektiiviselle , patriarkaaliselle maailmankuvalle joka ei vastannut heidän elämänkokemustaan. Tämä on yksi temaattinen juonne myös tutkimuksessa käsitellyissä teksteissä. Lisäksi 1990-luvulla kirjallisuus siirtyi markkinatalouden aikaan, mikä näkyy kaupallisen, populaarikirjallisuuden nousuna kustantamoiden julkaisuissa. Tunnettujen julkisuuden henkilöiden paljastavat ja avoimet muistelmat ja omaelämäkerrat ovat osa tätä kaupallistumista, mikä näkyy myös tämän tutkimuksen aineistossa. Tärkein tutkimustulos on se, että kaikissa teksteissä eri tavoin nousee esille naisen ruumillisuuden kokemus neuvostovenäläisessä yhteiskunnassa. Terävimmin asian tuo esille nuorin kirjoittaja M. Arbatova (s. 1957), jonka teksti on selkeästi suunnattu naisille ja jonka teksti esittää minäkertojan kokemuksia lukijalle avoimen luottamuksellisesti. Tekstissä voidaan havaita yhteyksiä 1970-80-lukujen feministiseen tunnustuskirjallisuuteen lännessä. Muissa teksteissä, joiden kirjoittajat ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolella, löytyy samankaltaisia piirteitä, vaikka niiden kirjoittajat ja kirjoittamistavat ovat hyvin erilaiset keskenään. Jokainen teksti tuo omalla tavallaan esille sen, mikä on historian näyttämöllä jäänyt valokeilan ulkopuolelle: naiseuden kokemuksen tyttärinä ja äiteinä, tunnustettuna neuvostotaiteilijana, intelligentsian kulttuuriperinnön säilyttäjänä, Gulagin vankina. Vaikka tekstit ja niiden naiskuvat ovat hyvin erilaisia, voidaan todeta, että nimenomaan naisena kertominen ja oman elämänkokemuksen esille tuominen liittyvät ehkä kollektiivisempaan naiseuden kokemusten esittämisen tarpeeseen sellaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, jota ennen tätä kokemusta on pidetty toisarvoisena, liian subjektiivisena ja henkilökohtaisena.
Tutkimustuloksia voidaan käyttää luotaessa kuvaa venäläisten naisten kulttuurihistoriasta. Omaelämäkerralliset tekstit kertovat asioista, joita ei virallisissa historioissa käsitellä. Tutkimuksessa viitataan moniin muihin naisten kirjoittamiin muistelma- ja omaelämäkerrallisiin teksteihin, mm. sota-ajan muistelmiin, joita 1990-luvulla on julkaistu. Niitä kaikkia voidaan käyttää lähteenä ja materiaalina, jos halutaan tietää miten naiset ajattelevat elämästään ja miten he rakentavat merkitystä elämälleen ja minuudelleen.
Tutkimuskysymykseen liittyy läheisesti tutkimusmenetelmä, joka soveltaa feminististä teoriaa. Länsimainen feministinen kirjallisuudentutkimus on varsinkin 1980-luvulta lähtien kiinnittänyt huomiota naisten omaelämäkertoihin naistoimijuuden näkökulmasta. Omaelämäkerta on juuri oman elämän kertomisen ja merkittäväksi tekemisen väylä. Se on hedelmällinen tutkimuskohde, kun halutaan saada tietoa sellaisesta subjektiudesta ja kokemuksesta, joka jää yleispäteväksi luokitellun kokemuksen ja näkemyksen varjoon. Feministisessä tutkimuksessa pyritään juuri toisenlaisten toimijuuksien ja kokemuksien esiin tuomiseen ja näkyväksi tekemiseen. Tekstien kerrontaa on tutkittu käyttäen narratologiasta lainattuja käsitteitä, kuten kertoja, fokalisointi, juoni jne. Näitä käsitteitä on tarkasteltu ja tulkittu feministisen teorian kehyksissä, ja pyritty tuomaan niihin sukupuolen kulttuurissa muotoutuneiden erojen näkökulma, esim. julkiseen ja yksityiseen liittyvät erot. Tutkimusmenetelmä korostaa näissä teksteissä naistoimijuutta ja naisen kokemuksen esiin lukemista.
Tutkimuksessa käy ilmi että tekstien tekijät kirjoittavat perinteessä, jossa omaelämäkerrallinen minä on suuntautunut ympäröivään yhteiskuntaan ja kirjailijan tehtävä on ollut välittää muille, tuleville sukupolville, mitä ajassa tapahtuu. Neuvostomuistelmien mottona oli ajasta ja itsestä kertominen. Tutkimuksessa käsitellyissä teksteissä painotus on kuitenkin siirtynyt enemmän itsestä kuin ajasta kertomiseen. Siinä historiallisessa tilanteessa, missä oltiin 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, subjektiivinen kokemus koettiin totuudenmukaisemmaksi kuvaksi ajasta ja menneestä kuin historian kirjoitus. Omaelämäkertojen ja muistelmien kirjoittajilla oli tarve kertoa tietyistä kokemuksista, jotka liittyvät myös kollektiiviiseen kokemukseen, koska niitä ei ole virallisessa historiankirjoituksessa käsitelty. Tästä kertoo 1980-luvulla alkanut ja sen jälkeen jatkunut muistelma ja omaelämäkerrallisen kirjallisuuden virta Venäjällä. Oma, henkilökohtainen kokemus esitetään todistusaineistona, silminnäkijän ja kokijan näkökulmasta, mikä on ollut venäläisen muistelmakirjallisuuden tärkeä piirre aiemminkin, mutta 1990-luvulla suuret poliittiset ideat ja aatteet, joiden puolesta tai joita vastaan kirjoitettiin, ovat menettäneet aikaisemman merkityksensä, ja jäljelle on jäänyt yksilön kokemus. Uutena ilmiönä 1980-90 -lukujen taitteessa naiskirjailijat nousivat esiin kertomaan, dokumentoimaan, luomaan kuvia naisista omien silmiensä ja ruumiillisen kokemuksensa kautta ja julistivat kirjoittavansa naiskirjallisuutta. He tukeutuivat omaan subjektiiviseen näkemykseensä vastapainona objektiiviselle , patriarkaaliselle maailmankuvalle joka ei vastannut heidän elämänkokemustaan. Tämä on yksi temaattinen juonne myös tutkimuksessa käsitellyissä teksteissä. Lisäksi 1990-luvulla kirjallisuus siirtyi markkinatalouden aikaan, mikä näkyy kaupallisen, populaarikirjallisuuden nousuna kustantamoiden julkaisuissa. Tunnettujen julkisuuden henkilöiden paljastavat ja avoimet muistelmat ja omaelämäkerrat ovat osa tätä kaupallistumista, mikä näkyy myös tämän tutkimuksen aineistossa. Tärkein tutkimustulos on se, että kaikissa teksteissä eri tavoin nousee esille naisen ruumillisuuden kokemus neuvostovenäläisessä yhteiskunnassa. Terävimmin asian tuo esille nuorin kirjoittaja M. Arbatova (s. 1957), jonka teksti on selkeästi suunnattu naisille ja jonka teksti esittää minäkertojan kokemuksia lukijalle avoimen luottamuksellisesti. Tekstissä voidaan havaita yhteyksiä 1970-80-lukujen feministiseen tunnustuskirjallisuuteen lännessä. Muissa teksteissä, joiden kirjoittajat ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolella, löytyy samankaltaisia piirteitä, vaikka niiden kirjoittajat ja kirjoittamistavat ovat hyvin erilaiset keskenään. Jokainen teksti tuo omalla tavallaan esille sen, mikä on historian näyttämöllä jäänyt valokeilan ulkopuolelle: naiseuden kokemuksen tyttärinä ja äiteinä, tunnustettuna neuvostotaiteilijana, intelligentsian kulttuuriperinnön säilyttäjänä, Gulagin vankina. Vaikka tekstit ja niiden naiskuvat ovat hyvin erilaisia, voidaan todeta, että nimenomaan naisena kertominen ja oman elämänkokemuksen esille tuominen liittyvät ehkä kollektiivisempaan naiseuden kokemusten esittämisen tarpeeseen sellaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, jota ennen tätä kokemusta on pidetty toisarvoisena, liian subjektiivisena ja henkilökohtaisena.
Tutkimustuloksia voidaan käyttää luotaessa kuvaa venäläisten naisten kulttuurihistoriasta. Omaelämäkerralliset tekstit kertovat asioista, joita ei virallisissa historioissa käsitellä. Tutkimuksessa viitataan moniin muihin naisten kirjoittamiin muistelma- ja omaelämäkerrallisiin teksteihin, mm. sota-ajan muistelmiin, joita 1990-luvulla on julkaistu. Niitä kaikkia voidaan käyttää lähteenä ja materiaalina, jos halutaan tietää miten naiset ajattelevat elämästään ja miten he rakentavat merkitystä elämälleen ja minuudelleen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4885]