Suositellut, valitut ja luetut. Kirjallisuus kirjastoissa 1918-1939
Eskola, Eija (2004)
Eskola, Eija
Tampere University Press
2004
Informaatiotutkimus - Information Studies
Informaatiotieteiden tiedekunta - Faculty of Information Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2004-12-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6145-2
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6145-2
Tiivistelmä
Eija Eskolan väitöskirja liittyy lukemisen historian ja kirjastohistorian tutkimustraditioon. Siinä etsitään vastauksia kysymyksiin millainen lukija haluttiin kirjastotoimen piirissä sotien välisenä aikana kasvattaa ja millaisia lukijat tosi asiassa olivat.
Kirjastotoimen eri organisaatioista ja henkilöistä tarkastellaan valtion kirjastotoimiston päällikön Helle Kannilan ja kirjastotoimiston kirjastontarkastajien toimintaa ja kannanottoja sekä kirjastojen kirjavalinnan avuksi tarkoitettuja Arvostelevassa kirjaluettelossa julkaistuja kirja-arvosteluja. Kirjastoihin hankittua ja hankkimatta jäänyttä kirjallisuutta kartoitetaan eräiden eri puolilla Suomea sijainneiden maalaiskuntien pääkirjastojen ja pienten kaupunginkirjastojen hankintaluetteloiden avulla. Lukijoiden mieltymyksiä ja näkemyksiä selvitetään 1984 kerätyn kirjastonkäyttäjien omaelämäkerta-aineiston pohjalta. Tutkimuksessa yhdistyvät mikro- ja makrohistoriallinen tarkastelutapa.
Tutkimuksessa nähdään kirjastojen käyttäjäkunta, lukijat, osana kirjastoinstituutiota, mikä on kirjallisuusinstituutioita käsittelevässä tutkimuksessa uutta. Myös ajan kirjastovaikuttajat saavat kasvot ja äänen. Heidän keskuudestaan esille nostetaan erityisesti valtion kirjastotoimiston päällikön ja monella tavalla kirjallisuuden kentällä vaikuttaneen Helle Kannilan näkemykset kirjallisuudesta ja lukemisesta. Kannilan persoona on hiljattain ollut julkisuudessa myös Suuret suomalaiset äänestyksessä menestymisen johdosta.
Eija Eskola päätyy siihen käsitykseen, että kirjastoista ei sotien välisenä aikana tullut tietokeskuksia eikä kansalaisten itsekasvatuksen tukipalveluja, kuten Helle Kannila ja Arvosteleva kirjaluettelo toivoivat. Kirjavalinnat eivät myöskään tukeneet ensi sijassa kansallisten arvojen, kuten raittiuden ja kunnon kansalaiseksi kasvamisen, välittämistä. Lukijat eivät halunneet ensi sijassa tai ainoastaan sivistyä, vaan lukiessaan viihtyä ja kuluttaa vapaa-aikaa. Kirjastot tarjosivat kirjavalikoimillaan tähän mahdollisuuden. Kirjastojen piirissä muotoutunutta lukutapaa päädytään tutkimuksessa kutsumaan lukuharrastukseksi. Lukemisella oli lukijalle itseisarvoa, se tuotti tyydytystä ja taide-elämyksiä, se viihdytti. Tutkimus osoittaa, että Suomen yleiset kirjastot palvelivat sotienvälisenä aikana lukuharrastusta, vaikka kyseistä käsitettä ei kirjastotoimen piirissä käytettykään eikä lukuharrastuksen tyydyttämistä otettu kirjastolain tavoitepykäliinkään ennen vuotta 1961.
Kirjastojen piirissä toteutuneen vapaan, spontaanin, maailmankatsomuksen muodostamiseen ja ennen kaikkea viihtymiseen tähtäävän lukemisharrastuksen teki mahdolliseksi se, että kirjastojen kirjavalinta tuotiin lähelle lukijoita. Kirjojen hankinnasta päättivät kirjastojen johtokunnat ja kirjastonhoitajat, jotka olivat paikallisyhteisöissään yksi meistä , yhteisön asukkaita ja lukijoita itsekin. Toinen vapaan lukemisharrastuksen mahdollistaja oli kirjastojen kirjavalintaa koskevan sinänsä muodollisesti byrokraattisen ja yksityiskohtaisen normintamis- ja valvontajärjestelmän löyhä ja muodollinen soveltaminen. Syynä tähän seikkaan voivat toisaalta olla keskitetyn kirjastotoimen erittäin niukat henkilöstöresurssit, toisaalta maan ylimmän kirjastotoimen realistinen näkemys siitä, että ainoastaan paikalliseen, vapaaehtoisuuteen perustuvan toiminnan varassa harvaanasuttuun maahan saatettiin luoda sellainen kirjastojärjestelmä, joka saavutti lukijoiden luottamuksen. Kolmas ja erittäin merkittävä tekijä ovat kirjatuotannossa tapahtuneet muutokset. Markkinoille saatiin kirjallisuutta, joka palveli lukijoiden lukemisharrastusta, sellaisena kuin se edellä on kuvattu.
Kirjastotoimen eri organisaatioista ja henkilöistä tarkastellaan valtion kirjastotoimiston päällikön Helle Kannilan ja kirjastotoimiston kirjastontarkastajien toimintaa ja kannanottoja sekä kirjastojen kirjavalinnan avuksi tarkoitettuja Arvostelevassa kirjaluettelossa julkaistuja kirja-arvosteluja. Kirjastoihin hankittua ja hankkimatta jäänyttä kirjallisuutta kartoitetaan eräiden eri puolilla Suomea sijainneiden maalaiskuntien pääkirjastojen ja pienten kaupunginkirjastojen hankintaluetteloiden avulla. Lukijoiden mieltymyksiä ja näkemyksiä selvitetään 1984 kerätyn kirjastonkäyttäjien omaelämäkerta-aineiston pohjalta. Tutkimuksessa yhdistyvät mikro- ja makrohistoriallinen tarkastelutapa.
Tutkimuksessa nähdään kirjastojen käyttäjäkunta, lukijat, osana kirjastoinstituutiota, mikä on kirjallisuusinstituutioita käsittelevässä tutkimuksessa uutta. Myös ajan kirjastovaikuttajat saavat kasvot ja äänen. Heidän keskuudestaan esille nostetaan erityisesti valtion kirjastotoimiston päällikön ja monella tavalla kirjallisuuden kentällä vaikuttaneen Helle Kannilan näkemykset kirjallisuudesta ja lukemisesta. Kannilan persoona on hiljattain ollut julkisuudessa myös Suuret suomalaiset äänestyksessä menestymisen johdosta.
Eija Eskola päätyy siihen käsitykseen, että kirjastoista ei sotien välisenä aikana tullut tietokeskuksia eikä kansalaisten itsekasvatuksen tukipalveluja, kuten Helle Kannila ja Arvosteleva kirjaluettelo toivoivat. Kirjavalinnat eivät myöskään tukeneet ensi sijassa kansallisten arvojen, kuten raittiuden ja kunnon kansalaiseksi kasvamisen, välittämistä. Lukijat eivät halunneet ensi sijassa tai ainoastaan sivistyä, vaan lukiessaan viihtyä ja kuluttaa vapaa-aikaa. Kirjastot tarjosivat kirjavalikoimillaan tähän mahdollisuuden. Kirjastojen piirissä muotoutunutta lukutapaa päädytään tutkimuksessa kutsumaan lukuharrastukseksi. Lukemisella oli lukijalle itseisarvoa, se tuotti tyydytystä ja taide-elämyksiä, se viihdytti. Tutkimus osoittaa, että Suomen yleiset kirjastot palvelivat sotienvälisenä aikana lukuharrastusta, vaikka kyseistä käsitettä ei kirjastotoimen piirissä käytettykään eikä lukuharrastuksen tyydyttämistä otettu kirjastolain tavoitepykäliinkään ennen vuotta 1961.
Kirjastojen piirissä toteutuneen vapaan, spontaanin, maailmankatsomuksen muodostamiseen ja ennen kaikkea viihtymiseen tähtäävän lukemisharrastuksen teki mahdolliseksi se, että kirjastojen kirjavalinta tuotiin lähelle lukijoita. Kirjojen hankinnasta päättivät kirjastojen johtokunnat ja kirjastonhoitajat, jotka olivat paikallisyhteisöissään yksi meistä , yhteisön asukkaita ja lukijoita itsekin. Toinen vapaan lukemisharrastuksen mahdollistaja oli kirjastojen kirjavalintaa koskevan sinänsä muodollisesti byrokraattisen ja yksityiskohtaisen normintamis- ja valvontajärjestelmän löyhä ja muodollinen soveltaminen. Syynä tähän seikkaan voivat toisaalta olla keskitetyn kirjastotoimen erittäin niukat henkilöstöresurssit, toisaalta maan ylimmän kirjastotoimen realistinen näkemys siitä, että ainoastaan paikalliseen, vapaaehtoisuuteen perustuvan toiminnan varassa harvaanasuttuun maahan saatettiin luoda sellainen kirjastojärjestelmä, joka saavutti lukijoiden luottamuksen. Kolmas ja erittäin merkittävä tekijä ovat kirjatuotannossa tapahtuneet muutokset. Markkinoille saatiin kirjallisuutta, joka palveli lukijoiden lukemisharrastusta, sellaisena kuin se edellä on kuvattu.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4848]