Psykologinen näkökulma työpaikkojen sisäilmasto-ongelmiin: psykososiaalinen työympäristö ja organisaation ongelmanratkaisutaidot ongelmavyyhden osatekijöinä
Lahtinen, Marjaana (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Lahtinen, Marjaana
Työterveyslaitos
2004
Psykologia - Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Väitöspäivä
2004-08-20Tiivistelmä
Viihtyvyyshaittoja ja terveysriskejä aiheuttavat sisäilmasto-ongelmat ovat yhä useamman toimistotyöpaikan ajankohtainen haaste. Huonon sisäilman aiheuttamista merkittävistä terveyshaitoista on arvioitu aiheutuvan kansantaloudelle vuosittain 1,2 - 1,5 miljardin euron kustannukset. Perinteisesti sisäilmasto-ongelmia on lähestytty teknisestä ja lääketieteellisestä näkökulmasta. Tutkimustiedon lisääntyessä sisäilmasto-ongelmat ovat osoittautuneet taustaltaan monitekijäisiksi kemiallisten, fysikaalisten, biologisten ja psykososiaalisten työympäristötekijöiden sekä yksilöllisten tekijöiden vuorovaikutuksesta kehittyväksi tilaksi. Tämän työ- ja organisaatiopsykologian alaan kuuluvan tutkimuksen yleisenä tavoitteena on auttaa paremmin ymmärtämään sisäilmasto-ongelmien monimutkaisuutta sekä edistää valmiuksia ratkaista niitä. Tutkimuksessa tarkasteltiin psykososiaalisen työympäristön piirteiden roolia sisäilmasto-ongelmien synnyssä ja pahenemisessa sekä analysoitiin sisäilmasto-ongelman käsittely- ja ratkaisuprosessia työpaikoilla erityisesti prosessin inhimillisten ja sosiaalisten aspektien hallinnan näkökulmasta.
Tutkimusaineisto koostui 11 154 henkilön kyselytutkimusaineistosta sekä yhteensä 24 työpaikasta, joissa sisäilmasto-ongelman käsittely- ja ratkaisuprosessia tutkittiin tapaustutkimuksen keinoin. Tapaustutkimukseen osallistuneilta työpaikoilta kerätty aineisto sisälsi kyselytutkimus- ja haastatteluaineistoa, rakennusteknistä katselmus- ja työhygieenistä mittausaineistoa sekä ongelman käsittelyprosessia kuvaavaa dokumenttiaineistoa.
Tutkimuksen tulokset tukivat näkemystä psykososiaalisen työympäristön merkityksestä sisäilmasto-ongelmien tausta- ja osatekijänä. Työnsä harvoin tai ei koskaan mielenkiintoiseksi arvioivat henkilöt sekä liian suuren työkuorman alla työskentelevät ja omat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi kokevat työntekijät raportoivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän olosuhdehaittoja ja sisäilmastoon liitettyjä oireita kuin psykososiaalista työympäristöä myönteisesti arvioivat. Tutkimuksessa voitiin myös havaita rajujen organisaatiomuutosten ja niiden aiheuttaman henkisesti kuormittavan tilanteen kärjistävän koettuja sisäilmasto-ongelmia.
Toimistotyöpaikkojen sisäilmasto-ongelmat eivät tämän tutkimuksen tulosten mukaan ole ymmärrettävissä ja hallittavissa perinteiseen tekniseen viitekehykseen rajautuvalla tutkimus- tai työotteella. Sisäilmasto-ongelmien ydin on fyysisessä työympäristössä, mutta myös psykososiaalinen työympäristö vaikuttaa siihen, millaisen ilmiasun ongelma saa työpaikalla. Henkisesti kuormittava työ ja työyhteisön ongelmat voivat pahentaa tilannetta. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä on monissa tapauksissa prosessissa säätelevä rooli: haitallinen psyykkinen kuormitus voi lisätä herkkyyttä fyysisen työympäristön fysikaalisille, kemiallisille ja biologisille altisteille.
Tämä on lähellä monien arkikokemusta. Suomalaisilla työpaikoilla ollaan tänä päivänä monenlaisten paineiden puristuksessa. On jatkuvaa kiirettä, alati kasvavia osaamisvaatimuksia, monenlaisia muutospaineita, toimintojen alasajoa, ihmissuhderistiriitoja. Tässä tilanteessa sisäilmasto-ongelma ja sen aiheuttamat hyvinvoinnin ja terveyden häiriöt saattavat olla "viimeinen pisara". Stressaava tilanne lisää sairastumisherkkyyttä ja voi pahentaa oireita tai taudinkulkua. Syntyy ongelmavyyhti, josta on vaikea saada otetta. Sama sisäilmasto-ongelma toisenlaisessa työyhteisön tilanteessa saattaisi saada aivan erilaisen ilmiasun yhteisössä.
Sisäilmasto-ongelman ratkaisu vaatii työpaikalla monen ammattiryhmän osaamista ja työpanosta. Asioiden käsittelyyn kytkeytyy suuri joukko ihmisiä: ongelmasta havaintoja tehneitä ja oireilevia työntekijöitä, työyksikön esimiehiä ja johdon edustajia, kiinteistöhuollosta vastaavia henkilöitä, työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöä, kiinteistön omistajan edustajia sekä erilaisia ulkopuolisia asiantuntijoita. Kysymys on mittavasta moniammatillisen yhteistyön ponnistuksesta. Sisäilmasto-ongelmien ratkaisuprosessin organisoiminen erilaisten näkökulmien, työkäytäntöjen, intressien ja joskus arvojenkin ristiaallokossa näyttää törmäävän herkästi monenlaisiin vaikeuksiin ja sudenkuoppiin. Yksin sisäilmasto-ongelman määrittely ja sen terveydellisen merkityksen arviointi on usein vaikeaa ja aiheuttaa ristiriitoja. Puutteelliset toimintastrategiat ja kommunikaatio voivat johtaa ongelmatilanteeseen jumiutumiseen ja sisäilmasto-ongelman pahenemiseen. Epäonnistuneella prosessin hoidolla voidaan hukata käytettävissä olevat taloudelliset ja tekniset resusurssit. Prosessi voi pahimmillaan laajeta yhteisön kriisitilanteeksi, eräänlaiseksi noidankehäksi, jossa sisäilmasto-ongelman kierteeseen jumiutuminen ruokkii epäluottamuksen ilmapiiriä työyhteisössä, heikentää yhteisön toimivuutta sekä lisää yksilöiden kokemaa stressiä ja oireilua, jotka kaikki ovat puolestaan omiaan yhä vaikeuttamaan sisäilmasto-ongelman hoitamista.
Työpaikan sisäilmasto-ongelman ratkaiseminen vaatii työotetta, jossa huomioidaan ongelman teknisen ratkaisun ohella myös ongelman ratkaisuprosessin inhimillinen ja sosiaalinen puoli. Tutkimuksessa voitiin eritellä neljä menestystekijää, jotka parhaiten erottelivat sisäilmasto-ongelman ratkaisussa onnistuneiden ryhmän ongelmatilanteeseen jumiutuneiden ryhmästä. Tutkimustulosten mukaan onnistuminen edellyttää laajaa moniammatillista yhteistyötä ja - toisin kuin perinteiseen tekniseen viitekehykseen rajautuvassa työotteessa on totuttu - henkilöstöä osallistavaa toimintatapaa. Se edellyttää myös suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa, tiedotukseen ja riskikommunikaatioon panostamista sekä prosessimaista etenemistä ja palautteesta oppimista.
Tutkimusaineisto koostui 11 154 henkilön kyselytutkimusaineistosta sekä yhteensä 24 työpaikasta, joissa sisäilmasto-ongelman käsittely- ja ratkaisuprosessia tutkittiin tapaustutkimuksen keinoin. Tapaustutkimukseen osallistuneilta työpaikoilta kerätty aineisto sisälsi kyselytutkimus- ja haastatteluaineistoa, rakennusteknistä katselmus- ja työhygieenistä mittausaineistoa sekä ongelman käsittelyprosessia kuvaavaa dokumenttiaineistoa.
Tutkimuksen tulokset tukivat näkemystä psykososiaalisen työympäristön merkityksestä sisäilmasto-ongelmien tausta- ja osatekijänä. Työnsä harvoin tai ei koskaan mielenkiintoiseksi arvioivat henkilöt sekä liian suuren työkuorman alla työskentelevät ja omat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi kokevat työntekijät raportoivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän olosuhdehaittoja ja sisäilmastoon liitettyjä oireita kuin psykososiaalista työympäristöä myönteisesti arvioivat. Tutkimuksessa voitiin myös havaita rajujen organisaatiomuutosten ja niiden aiheuttaman henkisesti kuormittavan tilanteen kärjistävän koettuja sisäilmasto-ongelmia.
Toimistotyöpaikkojen sisäilmasto-ongelmat eivät tämän tutkimuksen tulosten mukaan ole ymmärrettävissä ja hallittavissa perinteiseen tekniseen viitekehykseen rajautuvalla tutkimus- tai työotteella. Sisäilmasto-ongelmien ydin on fyysisessä työympäristössä, mutta myös psykososiaalinen työympäristö vaikuttaa siihen, millaisen ilmiasun ongelma saa työpaikalla. Henkisesti kuormittava työ ja työyhteisön ongelmat voivat pahentaa tilannetta. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä on monissa tapauksissa prosessissa säätelevä rooli: haitallinen psyykkinen kuormitus voi lisätä herkkyyttä fyysisen työympäristön fysikaalisille, kemiallisille ja biologisille altisteille.
Tämä on lähellä monien arkikokemusta. Suomalaisilla työpaikoilla ollaan tänä päivänä monenlaisten paineiden puristuksessa. On jatkuvaa kiirettä, alati kasvavia osaamisvaatimuksia, monenlaisia muutospaineita, toimintojen alasajoa, ihmissuhderistiriitoja. Tässä tilanteessa sisäilmasto-ongelma ja sen aiheuttamat hyvinvoinnin ja terveyden häiriöt saattavat olla "viimeinen pisara". Stressaava tilanne lisää sairastumisherkkyyttä ja voi pahentaa oireita tai taudinkulkua. Syntyy ongelmavyyhti, josta on vaikea saada otetta. Sama sisäilmasto-ongelma toisenlaisessa työyhteisön tilanteessa saattaisi saada aivan erilaisen ilmiasun yhteisössä.
Sisäilmasto-ongelman ratkaisu vaatii työpaikalla monen ammattiryhmän osaamista ja työpanosta. Asioiden käsittelyyn kytkeytyy suuri joukko ihmisiä: ongelmasta havaintoja tehneitä ja oireilevia työntekijöitä, työyksikön esimiehiä ja johdon edustajia, kiinteistöhuollosta vastaavia henkilöitä, työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöä, kiinteistön omistajan edustajia sekä erilaisia ulkopuolisia asiantuntijoita. Kysymys on mittavasta moniammatillisen yhteistyön ponnistuksesta. Sisäilmasto-ongelmien ratkaisuprosessin organisoiminen erilaisten näkökulmien, työkäytäntöjen, intressien ja joskus arvojenkin ristiaallokossa näyttää törmäävän herkästi monenlaisiin vaikeuksiin ja sudenkuoppiin. Yksin sisäilmasto-ongelman määrittely ja sen terveydellisen merkityksen arviointi on usein vaikeaa ja aiheuttaa ristiriitoja. Puutteelliset toimintastrategiat ja kommunikaatio voivat johtaa ongelmatilanteeseen jumiutumiseen ja sisäilmasto-ongelman pahenemiseen. Epäonnistuneella prosessin hoidolla voidaan hukata käytettävissä olevat taloudelliset ja tekniset resusurssit. Prosessi voi pahimmillaan laajeta yhteisön kriisitilanteeksi, eräänlaiseksi noidankehäksi, jossa sisäilmasto-ongelman kierteeseen jumiutuminen ruokkii epäluottamuksen ilmapiiriä työyhteisössä, heikentää yhteisön toimivuutta sekä lisää yksilöiden kokemaa stressiä ja oireilua, jotka kaikki ovat puolestaan omiaan yhä vaikeuttamaan sisäilmasto-ongelman hoitamista.
Työpaikan sisäilmasto-ongelman ratkaiseminen vaatii työotetta, jossa huomioidaan ongelman teknisen ratkaisun ohella myös ongelman ratkaisuprosessin inhimillinen ja sosiaalinen puoli. Tutkimuksessa voitiin eritellä neljä menestystekijää, jotka parhaiten erottelivat sisäilmasto-ongelman ratkaisussa onnistuneiden ryhmän ongelmatilanteeseen jumiutuneiden ryhmästä. Tutkimustulosten mukaan onnistuminen edellyttää laajaa moniammatillista yhteistyötä ja - toisin kuin perinteiseen tekniseen viitekehykseen rajautuvassa työotteessa on totuttu - henkilöstöä osallistavaa toimintatapaa. Se edellyttää myös suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa, tiedotukseen ja riskikommunikaatioon panostamista sekä prosessimaista etenemistä ja palautteesta oppimista.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4864]