LUKION KIRJALLISUUDEN OPETUS 1900-LUVUN JÄLKIPUOLISKON SUOMESSA opettajien arviointien valossa

Abstract

FL Juha Rikaman väitöskirja Lukion kirjallisuudenopetus 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa opettajien arviointien valossa selvittää Suomen lukioiden kirjallisuudenopetusta ja siinä tapahtuneita muutoksia opettajille vuosina 1980, 1990 ja 2001 lähetettyyn kirjallisuudenopetusta koskevaan kyselylomakkeeseen annettujen vastausten avulla. Kyselyyn vastasi 41-43 % kaikista suomenkielisten lukioiden äidinkielen ja kirjallisuuden opettajista.

Seurantatutkimus koskee ajanjaksoa, jolloin lukion opetus koki Suomessa suuria muutoksia. 1982 lukioissa siirryttiin kurssimuotoiseen jaksolukujärjestelmään ja uudistettiin kaikkien aineiden, myös äidinkielen ja kirjallisuuden, opetussuunnitelma. 1992 lukio-opiskelun päätteeksi suoritettava äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallinen päättökoe uudistettiin mm. siten, että kirjallisuustehtäviä lisättiin ja oppilailta vaadittiin kykyä analysoida ja tulkita annettuja kaunokirjallisia tekstejä. 1994 uudistetussa tuntijaossa ja opetussuunnitelmassa lisättiin oppilaiden mahdollisuuksia valita itse opiskelemiaan aineita ja kursseja. Tässä yhteydessä kaikille oppilaille pakollisia äidinkielen ja kirjallisuuden kursseja vähennettiin 25 % ja lisättiin vastaavasti vapaavalintaisia kursseja. Tämän koulutuspoliittisen muutoksen taustalla oli viime vuosisadan lopulla voimistuneesta markkinatalousideologiasta nouseva pykimys purkaa keskusjohtoista sääntelyä ja lisätä oppilaiden valinnanvapautta myös yleissivistävässä koulutuksessa.

Tutkimuksessa selvitetään erityisesti em. muutosten vaikutuksia lukion kirjallisuudenopetukseen. Tutkimuksen kohteina ovat kirjallisuudenopetuksen asema äidinkielenopetuksen osana ja lukio-opetuksen kokonaisuudessa, kirjallisuudenopetuksen tavoitteet ja opetuksen yhteydessä luetun kirjallisuuden valintaperusteet, luetun kirjallisuuden määrä ja laatu, oppilaiden suosikkikirjallisuus ja sen suhde opetuksen yhteydessä luettuun kirjallisuuteen, opetuksessa käytetyt kirjallisuuden tarkastelutavat, kirjallisuudenhistorian opetuksen painopisteet sekä koulun kirjallisuudenopetuksen suhde suomalaisen aikuisväestön lukutapoihin. Tutkimus on monitieteinen eli sen tuloksia tulkitaan kasvatus- ja opetustieteiden, koulutuspolitiikan tutkimuksen sekä kirjallisuustieteen, erityisesti reseptioestetiikan, näkökulmasta sekä lopuksi myös systeemianalyyttisesti.

Tutkimuksen keskeisiä tuloksia on se, että markkinaperusteinen, valinnaisuutta suosiva koulutuspolitiikkka, joka sai ilmauksensa vuoden 1994 lukion uudessa tuntijaossa ja opetussuunnitelmassa, on heikentänyt kirjallisuudenopetuksen asemaa lukiossa ja olennaisesti vähentänyt lukionuorison mahdollisuuksia tutustua kaunokirjallisuuteen. Kirjallisuuden vapaavalintaisia kursseja tarjotaan ja valitaan niin vähän, että ne eivät ole pystyneet korvaamaan kaikille pakollisen kirjallisuudenopiskelun kokemaa menetystä. Tutkimuksessa päädytään johtopäätökseen, että ottaen huomioon kirjallisuuden merkitys kansalliselle kulttuurille markkinaperusteinen koulutuspolitiikka on murentanut kansallista kulttuuripohjaa, jonka luomisen tulisi yleissivistävässä koulutuksessa olla keskeisessä asemassa. Äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallisen päättökokeen uudistaminen 1992 on toisaalta vahvistanut kirjallisuudenopetusta, koska siihen valmistautuminen edellyttää aikaisempaa määrätietoisempaa kaunokirjallisten tekstien analyysin ja tulkinnan opetusta, toisaalta se on suunnannut opetusta lyhyisiin kaunokirjallisiin teksteihin kuten runoihin ja novelleihin, jolloin tutustuminen romaanikirjallisuuteen on olennaisesti vähentynyt.

Toinen tämän tutkimuksen keskeinen tulos on se, että lukion kirjallisuudenopetukselle on tutkitulla ajanjaksolla ollut ominaista ns. integratiivinen, kaunokirjallisia tekstejä ja asiatekstejä toisiinsa suhteuttava lukemiskulttuuri, jonka lähtökohtana on se, että kaunokirjallisuuskin saa viime kädessä merkityksensä viittaussuhteestaan todellisuuteen. Tällaisella lukemiskulttuurilla, jonka ruotsalainen tutkimus on todennut viime vuosikymmeninä olleen ominaista myös Ruotsin lukioiden kirjallisuudenopetukselle, katsotaan olevan kasvatuksellisia etuja, koska sen avulla valmennetaan nuoria kohtaamaan tulevan elämänsä todellisuutta, mm. sen ongelmia ja ristiriitoja. Sen katsotaan myös voivan toimia pohjana esteettisestä kirjallisuuskäsityksestä poikkeavalle kirjallisuuskäsitykselle, jonka mukaan kaunokirjallisetkin teokset merkityksellistyvät viime kädessä kognitiivisten ominaisuuksiensa perusteella.

Tutkimus on ensimmäinen suomalaisen lukion kirjallisuudenopetusta koskeva seurantatutkimus. Sen tuloksia voidaan hyödyntää koulutuspolitiikassa, opetussuunnitelmien kehittelyssä sekä opettajien koulutuksessa.

Juha Rikama´s academic dissertation Lukion kirjallisuudenopetus 1990-luvun jälkipuoliskon Suomessa opettajien arviointien valossa (Teaching of literature in Finnish upper secondary schools in the latter half of the 20th century as assessed by teachers) clarifies the teaching of literature in Finnish upper secondary schools and the changes that have taken place in it. The study is based on the replies of teachers who filled in questionnaires in the years 1980, 1990 and 2001. The reply percentage was 41­43% of all upper secondary school teachers of Finnish and literature.

The study covers a period of time when upper secondary school instruction was going through major changes. In 1982, the schools introduced a system of modular and periodical study, which meant that the curricula of all subjects, including that of the native language and literature, were renewed. In addition, the national school leaving examination in the native language and literature was also reformed in 1992 so that the test was supplemented with literature-related tasks in which pupils were required to analyse and interpret texts of fiction. In 1994, the allocation of teaching hours per subject was renewed in such a way that pupils were now able to choose independently more subjects and courses than before. In this connection, the number of those courses in the native language and literature which were compulsory for all pupils was reduced by 25%, while the number of optional advanced and applied courses was increased. In the background of this change in educational policy in the latter half of the previous century it is possible to see a strong ideology based on a market economy. It aimed at decentralising educational control and increasing pupils freedom of choice in general education, too.

The study clarifies the effects of the above changes on the teaching of literature. The research objects are the status of the teaching of literature as part of native language instruction in the overall teaching of upper secondary schools, the goals of the teaching of literature, and the criteria for choosing the set books, the quantity and quality of the literature read, literature favoured by the pupils and its relation to other set books, approaches to literature used in the teaching, the emphases in the teaching of literary history, and the relation of literature instruction to the reading habits of the Finnish adult population. The study is defined as multidisciplinary research; in other words, its results are interpreted from the viewpoint of educational and pedagogical sciences, educational policy research, as well as literary research, especially reception aesthetics, and finally system analysis.

One of the main results of the study is that the new educational policy, based on a market economy and supporting freedom of choice, reflected on the 1994 curriculum and its allocation of teaching hours in such a way that it has weakened the status of the teaching of literature in upper secondary schools and has considerably reduced young people s opportunities to familiarise themselves with fiction. The limited number of optional courses in literature has not been able to compensate for the loss of literature courses which would be compulsory for all pupils. Taking into account that literature is of great importance to national culture, the study finally concludes that the present educational policy has eroded the national cultural foundation which should have a central role in general education. On the one hand, the renewal of the school leaving examination in the native language and literature in 1992 has strengthened the teaching of literature, since the test requires that pupils are now more purposefully taught to analyse and interpret texts of fiction. On the other hand, however, the new test has taken teaching in the direction of short texts of fiction, such as poetry and short stories, which has meant that reading complete novels has decreased considerably.

The second essential result of the study is that in the research period, the teaching of literature has been characterised by so-called integrative reading culture which relates texts of fiction and non-fiction. This point of departure implies that fiction, too, finds its ultimate meaning in reference to reality. This reading culture, which has been characteristic of the teaching of literature in Swedish schools, too, is considered to have educational advantages in that it helps to train young people to encounter the reality of their future life, including its problems and conflicts. It is also seen to function as the basis for a literary conception which deviates from the aesthetic literary conception: according to this approach, even works of fiction ultimately find meaning on the basis of their cognitive features.

This is the first follow-up study concerning the teaching of literature in Finnish upper secondary schools. Its results can be used in educational policy, in the elaborating of curricula and in teacher training.