Graft fixation in ACL reconstruction
Kousa, Petteri (2004)
Kousa, Petteri
Tampere University Press
2004
Kirurgia - Surgery
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2004-04-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5945-8
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5945-8
Tiivistelmä
Polven eturistisiteen vammat ovat yleisiä ja niiden diagnosointi ja hoito ovat kehittyneet huomattavasti 1980-luvulta lähtien. Kuitenkaan yhdelläkään leikkaustekniikalla ei saada täysin korvattua eturistisiteen normaalia toimintaa. Polven eturistisiteen korjausleikkauksessa käytettään jännesiirteitä, jotka kiinnitetään reisi- ja sääriluussa oleviin porakanaviin erilaisilla kiinnittimillä. Yleisimmin käytettyjä siirteitä ovat lumpiojänteen keskiosa (BTB-siirre) ja polven mediaaliset koukistajajänteet (hamstring-siirre). Jännesiirteen hyvä kiinnitys porakanavaan on korjausleikkauksen onnistumisen kannalta tärkeätä, koska heti leikkauksen jälkeen tämä on leikkauksen heikoin kohta rajoittaen varhaiskuntoutusta. Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisilla lumpiojänne- ja hamstring-siirrekiinnittimillä aikaansaatujen kiinnitysten biomekaanisia ominaisuuksia.
Siirteiden kiinnitysten vetolujuuksia tutkittiin ns. traumavetokokeilla ja väsytyskokeilla. Traumavetokokeessa siirteeseen kohdistettiin yksi veto kunnes kiinnitys tai siirre petti. Traumavetokoe siis pyrki jäljittelemään tilannetta, jossa siirteeseen kohdistuu yksi voimakas veto, esimerkiksi kun leikkauksen jälkeen siirteeseen kohdistuu äkillinen voima uuden tapaturman sattuessa. Väsytyskokeessa siirteeseen kohdistui toistuvia submaksimaalisia vetoja, millä pyrittiin jäljittelemään postoperatiivista varhaiskuntoutustilannetta, jossa siirteeseen kohdistuu suhteellisen matalia voimia ennen kuin siirre on biologisesti kiinnittynyt porakanavaan.
Lumpiojännesiirre on tavallisesti kiinnitetty kiertämällä metalliruuvit porakanavaan siirteen päissä olevien luuosien viereen siten, että ruuvi painaa siirteen luuosan tiukasti porakanavan seinää vasten (interferenssikiinnitys). Nykyiset materiaalit mahdollistavat myös elimistössä liukenevien kiinnittimien käytön metallisten asemesta. Liukenevalla kiinnittimellä on useita etuja metallisiin verrattuna. Ne hajoavat täysin ja koska ne eivät ole ferromagneettisia, on mm. siirteiden leikkauksen jälkeinen seuranta magneettikuvauksella mahdollista. Korjauksen pettäessä niitä ei myöskään tarvitse poistaa uusintaleikkauksessa ennen uuden siirteen kiinnittämistä. Uusien biologisesti hajoavien materiaalien on myös sekä kliinisesti että kokeellisesti todettu olevan kudosystävällisiä.
Tutkimuksessa osoitettiin, että elimistössä liukenevalla poly-L-laktidiruuvilla on mahdollista aikaan saada yhtä hyvä lumpiojännesiirteen kiinnityksen vetolujuus kuin metalliruuveilla. Myös uusimpaan tähystystekniikkaan soveltuva elimistössä liukeneva PDLA-interferenssiruuvi osoittautui biomekaanisesti yhtä hyväksi lumpiojännesiirteen kiinnityksessä kuin perinteinen metallinen interferenssiruuvi.
Kuitenkin interferenssikiinnitykseen saattaa liittyä komplikaatiota, esim. ruuvi saattaa leikata siirteen luukappaleen tai jänteen poikki. Myös ns. vetolangat voivat leikkautua poikki tai ruuvi saattaa mennä porakanavaan vinoon, jolloin kiinnityksen vetolujuus oleellisesti vähenee. Tutkimuksessa selvitettiin täysin uudenlaisen elimistössä liukenevan polylaktidista valmistetun kiinnittimen, eräänlaisen tulpan soveltuvuutta lumpiojännesiirteen kiinnitykseen. Uutta kiinnitintä käyttämällä voidaan välttää edellä mainitut interferenssikiinnitykseen liittyvät komplikaatiot. Kiinnityksen vetolujuuden suhteen uusi biologisesti hajoava PDLA-tulppa osoittautui lumpiojännesiirteen kiinnityksessä yhtä hyväksi kuin metallinen interferenssiruuvi.
Hamstring-siirteiden suosio on lisääntynyt selvästi lumpiojännesiirteen ottokohtaan liittyvien ongelmien, kuten polven etuosan kiputilojen vuoksi. Myös biomekaanisilta ominaisuuksiltaan niiden on osoitettu soveltuvan siirteiksi polven eturistisiteen korjausleikkauksessa. Ongelmana on kuitenkin pidetty siirteen kiinnitystä, minkä vuoksi on kehitetty lukuisia erilaisia kiinnittimiä ja kiinnitystekniikoita.
Kuudesta eri reisiluunpuoleisesta kiinnittimestä ns. BoneMulchScrew osoittautui biomekaanisilta ominaisuuksiltaan parhaaksi. Väsytyskokeessa EndoButton-CL, RigidFix, BioScrew-interferenssiruuvi ja RCI-interferenssiruuvi sallivat suurimman jäännösvenymän syntymisen. Tämän vuoksi näitä kiinnittimiä käytettäessä on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ensimmäisten postoperatiivisten viikkojen aikana kunnes siirre on biologisesti kiinnittynyt porakanavaan.
Intrafix osoittautui parhaaksi hamstring-siirteiden sääriluunpuoleisista kiinnitysmenetelmistä. Perinteistä kahden prikan ja ruuvin kiinnitystä ja interferenssikiinnitystä käytettäessä on suositeltavaa noudattaa varovaisuutta ensimmäisten viikkojen aikana tai vaihtoehtoisesti käyttää toista varmistus kiinnitystä, kuten esim. vetolankojen kiinnitystä ruuvin avulla. Tutkimuksen perusteella myös siirteiden esivenytys leikkauspöydällä vaikuttaisi hyödylliseltä pyrittäessä ehkäisemään jännesiirteen venymistä ja siten polven liiallisen laksititeetin muodostumista. BoneMulchScrew-ruuvia ja Intrafixia käytettäessä on kuitenkin syytä varoa siirteen liiallista kiristämistä.
Siirteiden kiinnitysten vetolujuuksia tutkittiin ns. traumavetokokeilla ja väsytyskokeilla. Traumavetokokeessa siirteeseen kohdistettiin yksi veto kunnes kiinnitys tai siirre petti. Traumavetokoe siis pyrki jäljittelemään tilannetta, jossa siirteeseen kohdistuu yksi voimakas veto, esimerkiksi kun leikkauksen jälkeen siirteeseen kohdistuu äkillinen voima uuden tapaturman sattuessa. Väsytyskokeessa siirteeseen kohdistui toistuvia submaksimaalisia vetoja, millä pyrittiin jäljittelemään postoperatiivista varhaiskuntoutustilannetta, jossa siirteeseen kohdistuu suhteellisen matalia voimia ennen kuin siirre on biologisesti kiinnittynyt porakanavaan.
Lumpiojännesiirre on tavallisesti kiinnitetty kiertämällä metalliruuvit porakanavaan siirteen päissä olevien luuosien viereen siten, että ruuvi painaa siirteen luuosan tiukasti porakanavan seinää vasten (interferenssikiinnitys). Nykyiset materiaalit mahdollistavat myös elimistössä liukenevien kiinnittimien käytön metallisten asemesta. Liukenevalla kiinnittimellä on useita etuja metallisiin verrattuna. Ne hajoavat täysin ja koska ne eivät ole ferromagneettisia, on mm. siirteiden leikkauksen jälkeinen seuranta magneettikuvauksella mahdollista. Korjauksen pettäessä niitä ei myöskään tarvitse poistaa uusintaleikkauksessa ennen uuden siirteen kiinnittämistä. Uusien biologisesti hajoavien materiaalien on myös sekä kliinisesti että kokeellisesti todettu olevan kudosystävällisiä.
Tutkimuksessa osoitettiin, että elimistössä liukenevalla poly-L-laktidiruuvilla on mahdollista aikaan saada yhtä hyvä lumpiojännesiirteen kiinnityksen vetolujuus kuin metalliruuveilla. Myös uusimpaan tähystystekniikkaan soveltuva elimistössä liukeneva PDLA-interferenssiruuvi osoittautui biomekaanisesti yhtä hyväksi lumpiojännesiirteen kiinnityksessä kuin perinteinen metallinen interferenssiruuvi.
Kuitenkin interferenssikiinnitykseen saattaa liittyä komplikaatiota, esim. ruuvi saattaa leikata siirteen luukappaleen tai jänteen poikki. Myös ns. vetolangat voivat leikkautua poikki tai ruuvi saattaa mennä porakanavaan vinoon, jolloin kiinnityksen vetolujuus oleellisesti vähenee. Tutkimuksessa selvitettiin täysin uudenlaisen elimistössä liukenevan polylaktidista valmistetun kiinnittimen, eräänlaisen tulpan soveltuvuutta lumpiojännesiirteen kiinnitykseen. Uutta kiinnitintä käyttämällä voidaan välttää edellä mainitut interferenssikiinnitykseen liittyvät komplikaatiot. Kiinnityksen vetolujuuden suhteen uusi biologisesti hajoava PDLA-tulppa osoittautui lumpiojännesiirteen kiinnityksessä yhtä hyväksi kuin metallinen interferenssiruuvi.
Hamstring-siirteiden suosio on lisääntynyt selvästi lumpiojännesiirteen ottokohtaan liittyvien ongelmien, kuten polven etuosan kiputilojen vuoksi. Myös biomekaanisilta ominaisuuksiltaan niiden on osoitettu soveltuvan siirteiksi polven eturistisiteen korjausleikkauksessa. Ongelmana on kuitenkin pidetty siirteen kiinnitystä, minkä vuoksi on kehitetty lukuisia erilaisia kiinnittimiä ja kiinnitystekniikoita.
Kuudesta eri reisiluunpuoleisesta kiinnittimestä ns. BoneMulchScrew osoittautui biomekaanisilta ominaisuuksiltaan parhaaksi. Väsytyskokeessa EndoButton-CL, RigidFix, BioScrew-interferenssiruuvi ja RCI-interferenssiruuvi sallivat suurimman jäännösvenymän syntymisen. Tämän vuoksi näitä kiinnittimiä käytettäessä on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ensimmäisten postoperatiivisten viikkojen aikana kunnes siirre on biologisesti kiinnittynyt porakanavaan.
Intrafix osoittautui parhaaksi hamstring-siirteiden sääriluunpuoleisista kiinnitysmenetelmistä. Perinteistä kahden prikan ja ruuvin kiinnitystä ja interferenssikiinnitystä käytettäessä on suositeltavaa noudattaa varovaisuutta ensimmäisten viikkojen aikana tai vaihtoehtoisesti käyttää toista varmistus kiinnitystä, kuten esim. vetolankojen kiinnitystä ruuvin avulla. Tutkimuksen perusteella myös siirteiden esivenytys leikkauspöydällä vaikuttaisi hyödylliseltä pyrittäessä ehkäisemään jännesiirteen venymistä ja siten polven liiallisen laksititeetin muodostumista. BoneMulchScrew-ruuvia ja Intrafixia käytettäessä on kuitenkin syytä varoa siirteen liiallista kiristämistä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4888]