Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • In English
Trepo
  • Suomeksi
  • In English
  • Kirjaudu
Näytä viite 
  •   Trepo etusivu
  • Trepo
  • Väitöskirjat
  • Näytä viite
  •   Trepo etusivu
  • Trepo
  • Väitöskirjat
  • Näytä viite
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.

The Age of Hippotoxotai. Art of War in Roman Military Revival and Disaster (491-636)

Syvänne, Ilkka (2004)

 
Tweet refworks
 

Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.



Syvänne, Ilkka
Tampere University Press
2004

Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Väitöspäivä
2004-03-13
Näytä kaikki kuvailutiedot
Tiivistelmä
Väitöskirjan tavoitteena on ollut tutkia roomalaista sotataitoa aikavälillä 491-636. Ensisijaisena tutkimuskohteena on ollut roomalainen taistelutaktiikka ja sen tehokkuus. Taktiikka on jaettu kampanja-, jalkaväki-, ja ratsuväkitaktiikan alakysymyksiin. Sen lisäksi on tutkittu strategiaa, epätavallista sodankäyntiä, piiritystaktiikkaa ja merisodankaäyntiä. Tutkimustulokset on saavutettu vertailemalla aikakauden historioitsijoiden tekstejä, sotamanuaaleja ja muita lähteitä. Tutkimuksessa on käytetty armeijan tehokkuden selvittämisessä apuna sotilaallisen organisaation tehokkuuden käsitettä joka pohjautuu pääosin Allan R. Milletin, Murray Williamsonin sekä Kenneth Watmanin luomaan malliin. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä että Rooman armeija oli sotilaallisesti tehokas strategisella tasolla kun johdossa oli kyvykäs keisari. Tavoitteena oli yleensä saavuttaa sotilaallinen ylivoima valitulla rintamalla mistä johtuen aikakauden kenttäarmeijat saattoivat olla (toisin kuin yleensä luullaan) huomattavankin suuria. Jos tämä ei ollut mahdollista turvauduttiin sissisotaan, diplomatiaan, liittolaisten hankkimiseen ja linnoitusten hyväksikäyttöön.

Tutkimus on myös osoittanut että Roomalainen armeija oli yleensä tehokas myös taktisella tasolla. Sen pitkät sotilaalliset perinteet yhdistettynä valmiuteen omaksua vihollisilta hyödylliseksi koettuja asioita takasi sille yleensä etulyöntiaseman. Roomalainen piiritystekniikka oli aikakautensa tehokkainta. Sen laivasto oli aikakautensa voimakkain mikä takasi sille meriherruuden välimerellä. Roomalainen ratsuväki oli aikakautensa monipuolisin ja tehokkain. Se kykeni sekä kauko että lähitaisteluun niin jalkaisin kuin ratsainkin. Myös roomalainen jalkaväki kykeni sekä kauko- että lähitaisteluun. Toisin kuin yleensä luullaan jalkaväen falangitaktiikka ei ollut jäykkää ja tehotonta. Yksittäiset yksiköt kykenivät itsenäiseen toimintaan. Tästä huolimatta roomalaisessa taktiikassa oli myös omat heikkoutensa. Jälkimaailman kannalta näistä merkittävin oli mahdollisuus ratsuväen osalta joutua mottiin jos se seurasi vihollista liian kauaksi omasta jalkaväestä. Tämä oli osasyynä roomalaisten tappioon muslimeille Jarmukissa vuonna 636 ja siten islamin uskon leviämiseen aina eurooppaan asti.
 
Kokoelmat
  • Väitöskirjat [4096]
Kalevantie 5
PL 617
33014 Tampereen yliopisto
oa[@]tuni.fi | Yhteydenotto | Tietosuoja | Saavutettavuusseloste
 

 

Selaa kokoelmaa

TekijätNimekkeetTiedekunta (2019 -)Tiedekunta (- 2018)Tutkinto-ohjelmat ja opintosuunnatAvainsanatJulkaisuajatKokoelmat

Omat tiedot

Kirjaudu sisäänRekisteröidy
Kalevantie 5
PL 617
33014 Tampereen yliopisto
oa[@]tuni.fi | Yhteydenotto | Tietosuoja | Saavutettavuusseloste