Oikeussääntelyn teoriaperusteinen arviointitutkimus

Abstract

Suomalaisen lainsäädäntötutkimuksen perinteet ovat eurooppalaisessa vertailussa niukat. Kansainvälisesti korkeatasoisen oikeusteoreettisen ja oikeusfilosofisen tutkimuksen ohella suomalaista oikeustutkimusta on hallinnut ennen kaikkea oikeusdogmaattinen tutkimus. Taustalla on oikeuskulttuurisia ja - filosofisia tekijöitä, mutta myös oikeussääntelyyn kohdistuvan empiirisen tutkimuksen institutionaalisia, metodologisia ja voimavaroihin liittyviä ongelmia.

Lisäksi oikeussääntelyn arvioinnissa kohdataan tieteen- ja tutkimusalojen rajanvetoon liittyviä ongelmia. Miten arviointi asemoituu lainsäädäntötutkimuksen alueella? Miten oikeussääntelyn arviointitutkimus asemoituu tieteen- ja tutkimusalojen laajemmassa kokonaisuudessa? Näihin kysymyksiin liittyvät epäselvyydet ja katvealueet taustoittavat oikeussääntelyyn kohdistuvan arviointitutkimuksen laajempaa ongelmakokonaisuutta. Arviointitutkimuksen ja eri tieteenalojen yhteydet ovat vahvistumassa, mutta edelleen kehittymättömiä, arviointitutkimuksen kyky hyödyntää eri tieteenalojen teorioita ja tietorakenteita on puutteellinen ja arviointitutkimuksen oma itseymmärrys on vasta kehittymässä. Vahva praktinen ja metodinen orientaatio on johtanut arviointitutkimuksen laiminlyömään muitakin teoreettista orientaatiota vaativia kysymyksiä. Näistä tärkein on se, miten tieteen ulkoisten ja sisäisten arvojen kasvava jännite voidaan hallita niin, että tieteellisen tutkimuksen perusluonteesta johdettavat ja tutkimuksen käytännölliseen hyötyyn liittyvät odotukset voidaan nykyistä paremmin sovittaa yhteen.

Jotta oikeussääntelyn arviointutkimus voi kantaa oman vastuunsa yllä esitettyihin haasteisiin vastaamisesta ja myös täysipainoisesti hyödyntää arviointitutkimuksen tarjoamia mahdollisuuksia, tutkimuksessa asetettiin seuraavat tutkimustehtävät: 1) Oikeussääntelyn teoriaperusteisen arviointitutkimuksen (TPOVA-tutkimus) identifioiminen arviointina, arviointitutkimuksena, teoriaperusteisena arviointi- ja arvotutkimuksena sekä oikeussääntelyn arvioinnin lähestymistapana. 2) Oikeussääntelyn teoriaperusteista arviointitutkimusta ohjaavien arvojen ja suuntaviivojen selkeyttäminen rationaalisuuskäsitteen avulla 3) Oikeussääntelyn teoriaperusteisen arviointitutkimuksen käytäntöön soveltamista palvelevan ymmärryksen ja metodologisen apuvälineistön kehittäminen.

1 TUTKIMUSTEHTÄVÄ. Arvioinnissa arvot tai muut normatiiviset mittapuut suhteutetaan arvioinnin kohteeseen kohteen arvon määrittelemiseksi. Arvioinnissa vertaillaan keskenään sitä, "miten tulee olla" ja "miten on". Näille peruselementeille ja vaihteleville menetelmille (arvaus, intuitio, tieteellinen metodi ym.) rakentuva arviointi on eräs monimutkaisimmista mentaalisista toiminnoista, joka ankkuroituu tietoisuuteen ja refleksiivisyyteen ihmisen lajityypillisinä ominaisuuksina. Sosiaalisena ilmiönä arvioinnin muodot, menettelyt, funktiot ja instituutiot vaihtelevat. Esimerkiksi puhtaasti intuitiolle rakentuvasta sieluntoiminnosta ja ns. metodiperusteisesta arviointitutkimuksesta TPOVA-tutkimus erottuu siinä,että yllä mainittuihin kysymyksiin vastattaessa tukeudutaan tutkimusmetodien lisäksi normatiivisiin, empiirisiin ja metafyysisiin teorioihin. Systemaattisen huomion kohdistaminen "miten tulee olla" kysymykseen eriyttää TPOVA-tutkimuksen tyypillisestä empiirisestä yhteiskun! tatutkimuksesta. Vastaavasti "miten on" kysymykseen suuntautuminen erottaa sen praktisesta filosofiasta (mm. etiikasta).

Arvioinnin peruselementtien, sille ominaisten muotojen, tehtävien ja menettelyjen tai tieteenalojen sijasta TPOVA-tutkimus identifioitiin tutkimuksen lähestymistapana tutkimuksessa kehitetyllä arviointikehyksellä. Se koostuu yhteiskunnallisten ilmiöiden vaikutettavuutta koskevasta ontologisesta sitoumuksesta sekä joukosta hypoteesityyppejä, joiden avulla "miten tulee olla" ja "miten on" kysymyksiä voidaan analysoida ja syntentisoida. Tutkimuksessa kehitetty arviointikehys jäsentää TPOVA-tutkimuksen kysymyksenasettelujen ja sitoumusten loogisen muodon. Se syventää arvioinnin peruselementtejä TPOVA-tutkimuksen tiedonhankinnan kehykseksi, mutta ei sisällä ehdotusta siitä, mille spesifeille arvoille tai muille sitoumuksille tutkimuksen tulee rakentua.

2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ. Reflektioanalyysissa muodostetaan ehdotus sitä, mille arvoille TPOVA-tutkimuksen tulisi ihmisen ympäristösuhdetta ohjaavaa sääntelyä arvioidessaan rakentua. Analyysin lähtökohdaksi omaksuttiin rationaalisuuskäsite ja filosofisen pragmatismin temperamentti, joita pyrittiin sovittelemaan. Pragmatismi edellyttää rationaalisuuskäsitteen ns. tiedeparadigmaattisten ulottuvuuksien (looginen, epistemologinen ja metodologinen) avaamista praktisen rationaalisuuden suuntaan. Pragmatismin näkökulmasta tiede saa oikeutuksensa osallistuessaan elämänongelmien käsitteellistämiseen, analysoimiseen ja ratkaisemiseen käytössään olevilla intellektuaalisilla ja muilla edellytyksillä. Tälle sosiaaliseksi epistemologiaksi luonnehditulle tieteen oikeuttamisen lähtökohdalle asettaa rajoja kantilaiseen yleistettävyysperiaatteeseen (kategorinen imperatiivi) sidottu moraali. Lisäksi tutkimuksessa asetettiin vaatimus, jonka mukaan tieteen ongelmanratkaisujen tulee rakentua perustelluille syille. Viimeksi mainittu luo toiselle tutkimustehtävälle liitynnän arvioinnin käsitteeseen, jolle yllä todettiin ominaiseksi tietoisuuden ja refleksiivisyyden korostus.

Tutkimuksessa kehiteltiin myös arvoja konkreettisempia ja kontekstuaalisempia suuntaviivoja, joista käsin arvioinnin ja sen perusarvojen monimutkaisuuteen voidaan vastata. Suuntaviivojen ydinhaasteena on tasapainottaa sosiaalisen epistemologian, rationaalisuuskäsitteen ja legitiimisyyden välisiä jännitteitä. Suuntaviivoja jäljitettiin 1) arvioinnin rationaalisesta perusluonteesta, 2) arvioinnin kohteen luonteesta ongelmanratkaisuna sekä 3) oikeussääntelyn luonteesta spesifinä sääntelykeinoilla toteutettavana yhteiskunnallisena ongelmanratkaisuna.

3. TUTKIMUSTEHTÄVÄ. Loogisen (tutkimustehtävä 1) ja normatiivisen tai preskriptiivisen (tutkimustehtävä 2) ulottuvuuden ohella TPOVA-tutkimusta integroitiin ja suunnattiin metodologisilla kehyksillä, joiden avulla "miten tulee olla" ja "miten on" kysymyksiin voidaan myös käytännön tasolla tietoisesti ja refleksiivisesti vastata. Tutkimuksen lähestymistapojen ja muiden yksittäisiä teorioita tai hypoteeseja laajempien kokonaisuuksien edistyvyydelle ja pätevyydelle ei ole tieteenfilosofiassa hahmotettu selkeitä kriteereitä. TPOVA-tutkimuksen suhde käytäntöön perusteltiin teorian ja käytännön, ehdotusten ja sovellutusten vuorovaikutteiseksi ja epälineaariseksi prosessiksi, joka vaatii kypsyttelyjä ja jatkuvia uudelleen arviointeja. Tutkimusalojen suhteita ja niille ominaisia arvomittapuita kuvattiin esimerkkisäädöksiin tukeutumalla.

Tutkimuksessa kehiteltävänä oleva TPOVA-tutkimuksen lähestymistapa luo puitteita eri tutkimusalojen oikeussääntelyyn kohdistaman arvioinnin aktivoitumiselle. Omia lähtökohtia kehitellessään tutkimusalat voivat soveltaa TPOVA-tutkimukselle monitieteisenä tutkimuksen lähestymistapana tutkimuksessa kehitettyjä välineitä. Jotta tutkimuskohde voidaan tavoittaa sen eri ulottuvuuksissa, TPOVA-tutkimuksen on tasapainoiltava tutkimusalojen spesifien ominaispiirteiden ja niiden rajat ylittävien ongelmien ja metodologioiden välillä. Tähän liittyviä ja muitakin TPOVA-tutkimuksen käytäntöön soveltamisen ongelmia voidaan hallita mm. tukeutumalla tutkimusohjelmien metodologiaan tutkimusta organisoitaessa. Tämä edellyttää sekä oikeustutkijoilta että muilta yhteiskuntatutkijoilta uutta ja avoimempaa suhtautumista tutkimuksen laajempiin kokonaisuuksiin.