Compliance in Psychotic Disorders
Kampman, Olli (2003)
Kampman, Olli
Tampere University Press
2003
Psykiatria - Psychiatry
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2003-06-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5694-7
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5694-7
Tiivistelmä
Miksi vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoito on vaikeaa?
Tutkimus kuuluu psykiatrian oppialaan. Tutkimuksen tulokset tarjoavat käytännön mahdollisuuksia vaikeiden mielenterveyshäiriöiden nykyistä parempaan hoitoon. Psykoosi on vaikea-asteinen mielenterveyden häiriö, johon voi liittyä havainnoinnin, ajattelun sekä muisti- ja päättelytoimintojen häiriintymistä siten, että käsitys todellisuudesta vääristyy. Skitsofrenia on häiriö, jossa esiintyy toistuvia psykooseja tai jatkuvia oireita. Potilaan vaikeus tunnistaa oireitaan saattaa johtaa hoidon viivästymiseen tai keskeytymiseen. Hoitamaton psykoosi lisää varhaisen kuoleman ja somaattisen sairastumisen riskiä.
Tutkimuksessa kehitettiin kysely, joka kartoittaa asenteita lääkehoitoa kohtaan. Kyselyn toimivuus testattiin 106 antipsykoottista lääkitystä käyttävällä psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaalla. Lisäksi lääkkeiden käytön säännöllisyys arvioitiin vertaamalla potilailta saatua tietoa hoitavien lääkäreiden arvioon. Kehitetty kyselylomake (ANT) osoittautui rakenteeltaan toimivaksi. Neljännes potilaista arvioi käyttäneensä alle puolet heille määrätystä lääkityksestä. Potilaan optimistiseen arvioon lääkkeiden käytöstään lääkärin arvioon verrattuna liittyi maaninen psykoosi, suuriannoksinen lääkitys ja kielteiset asenteet lääkehoitoa kohtaan lääkärin arvioimana.
Toisessa osatutkimuksessa arvioitiin 59 ensi kertaa psykoosin vuoksi erikoissairaanhoitoon lähetetyn potilaan hoitomyöntyvyyttä. Kolmen kuukauden seuranta-aikana viidennes potilaista poikkesi annetuista lääkehoito-ohjeista. Vajaa kolmannes potilaista asennoitui kielteisesti lääkehoitoon hoidon alussa. Asenteilla ja lääkehoidon laiminlyönnillä ei ollut keskinäistä yhteyttä. Lääkityksen epäsäännölliseen käyttöön tai sen keskeyttämiseen liittyi haittaoireiden kokeminen. Hoito-ohjeista poikkeaminen oli todennäköisintä nuorilla miespotilailla, joilta puuttui sosiaaliset kontaktit.
Lisäksi 80 potilaan otoksessa verrattiin ensipsykoosin hoitodiagnooseja puolistrukturoidulla (SCAN-2) haastattelumenetelmällä saatuihin tutkimusdiagnooseihin. Hoito- ja tutkimusdiagnoosit olivat yhteneviä alle puolella tutkituista. Harhaluulo-oireet, alhainen koulutustaso ja vähäiset psykoosin puutosoireet olivat yhteydessä eroavaisuuksiin hoito- ja tutkimusdiagnoosien välillä. Hoidon tuloksellisuutta ja sairaalahoitojen määrää arvioitiin sairauskertomustietojen perusteella 41 skitsofreniaa sairastavalla pitkäaikaispotilaalla, joilla oli toistuvia sairausjaksoja. Vajaa puolet potilaista sai neljän vuoden seuranta-aikana kotikäynteihin perustuvaa avohoitoa. Vertailuryhmän potilaat kävivät mielenterveystoimiston avohoidossa. Neljän vuoden aikana sairaalahoitojen määrä väheni molemmissa ryhmissä selvästi, kotihoitoa saavilla lähes viidennekseen vertailujaksoon nähden. Potilaiden toimintakyvyssä ryhmien välillä ei ollut eroja. Kuolleisuus kotihoitoryhmässä oli skitsofreniapotilaiden keskimääräiseen kuolleisuuteen verrattuna samalla tasolla, mutta vertailuryhmässä sitä korkeampi.
Vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoa hankaloittavat potilaan kielteiset asenteet lääkitystä kohtaan voidaan arvioida luotettavasti yksinkertaisten kyselyjen avulla. Hoito-ohjeista poikkeamisen säännöllinen seuranta on tärkeää hyvän hoitotuloksen varmistamiseksi. Hoitoaan todennäköisesti laiminlyövät potilaat voidaan tunnistaa jo ensimmäisen psykoosin aikana. Tälle potilasryhmälle on olemassa tuloksellisia hoitomenetelmiä. Sekä psykoosien alkuvaiheen diagnostiikka että hoitomenetelmien laatu kaipaavat parannusta, jotta mahdollisimman moni potilas saisi hyvää näyttöön perustuvaa hoitoa alusta lähtien. Tämä on tulevaisuuden haaste suomalaiselle psykiatrian alan koulutukselle. Resurssien harkittu kohdentaminen vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoon voi varmistaa hoidon jatkuvuuden ja vähentää kuolleisuutta.
Tutkimus kuuluu psykiatrian oppialaan. Tutkimuksen tulokset tarjoavat käytännön mahdollisuuksia vaikeiden mielenterveyshäiriöiden nykyistä parempaan hoitoon. Psykoosi on vaikea-asteinen mielenterveyden häiriö, johon voi liittyä havainnoinnin, ajattelun sekä muisti- ja päättelytoimintojen häiriintymistä siten, että käsitys todellisuudesta vääristyy. Skitsofrenia on häiriö, jossa esiintyy toistuvia psykooseja tai jatkuvia oireita. Potilaan vaikeus tunnistaa oireitaan saattaa johtaa hoidon viivästymiseen tai keskeytymiseen. Hoitamaton psykoosi lisää varhaisen kuoleman ja somaattisen sairastumisen riskiä.
Tutkimuksessa kehitettiin kysely, joka kartoittaa asenteita lääkehoitoa kohtaan. Kyselyn toimivuus testattiin 106 antipsykoottista lääkitystä käyttävällä psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaalla. Lisäksi lääkkeiden käytön säännöllisyys arvioitiin vertaamalla potilailta saatua tietoa hoitavien lääkäreiden arvioon. Kehitetty kyselylomake (ANT) osoittautui rakenteeltaan toimivaksi. Neljännes potilaista arvioi käyttäneensä alle puolet heille määrätystä lääkityksestä. Potilaan optimistiseen arvioon lääkkeiden käytöstään lääkärin arvioon verrattuna liittyi maaninen psykoosi, suuriannoksinen lääkitys ja kielteiset asenteet lääkehoitoa kohtaan lääkärin arvioimana.
Toisessa osatutkimuksessa arvioitiin 59 ensi kertaa psykoosin vuoksi erikoissairaanhoitoon lähetetyn potilaan hoitomyöntyvyyttä. Kolmen kuukauden seuranta-aikana viidennes potilaista poikkesi annetuista lääkehoito-ohjeista. Vajaa kolmannes potilaista asennoitui kielteisesti lääkehoitoon hoidon alussa. Asenteilla ja lääkehoidon laiminlyönnillä ei ollut keskinäistä yhteyttä. Lääkityksen epäsäännölliseen käyttöön tai sen keskeyttämiseen liittyi haittaoireiden kokeminen. Hoito-ohjeista poikkeaminen oli todennäköisintä nuorilla miespotilailla, joilta puuttui sosiaaliset kontaktit.
Lisäksi 80 potilaan otoksessa verrattiin ensipsykoosin hoitodiagnooseja puolistrukturoidulla (SCAN-2) haastattelumenetelmällä saatuihin tutkimusdiagnooseihin. Hoito- ja tutkimusdiagnoosit olivat yhteneviä alle puolella tutkituista. Harhaluulo-oireet, alhainen koulutustaso ja vähäiset psykoosin puutosoireet olivat yhteydessä eroavaisuuksiin hoito- ja tutkimusdiagnoosien välillä. Hoidon tuloksellisuutta ja sairaalahoitojen määrää arvioitiin sairauskertomustietojen perusteella 41 skitsofreniaa sairastavalla pitkäaikaispotilaalla, joilla oli toistuvia sairausjaksoja. Vajaa puolet potilaista sai neljän vuoden seuranta-aikana kotikäynteihin perustuvaa avohoitoa. Vertailuryhmän potilaat kävivät mielenterveystoimiston avohoidossa. Neljän vuoden aikana sairaalahoitojen määrä väheni molemmissa ryhmissä selvästi, kotihoitoa saavilla lähes viidennekseen vertailujaksoon nähden. Potilaiden toimintakyvyssä ryhmien välillä ei ollut eroja. Kuolleisuus kotihoitoryhmässä oli skitsofreniapotilaiden keskimääräiseen kuolleisuuteen verrattuna samalla tasolla, mutta vertailuryhmässä sitä korkeampi.
Vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoa hankaloittavat potilaan kielteiset asenteet lääkitystä kohtaan voidaan arvioida luotettavasti yksinkertaisten kyselyjen avulla. Hoito-ohjeista poikkeamisen säännöllinen seuranta on tärkeää hyvän hoitotuloksen varmistamiseksi. Hoitoaan todennäköisesti laiminlyövät potilaat voidaan tunnistaa jo ensimmäisen psykoosin aikana. Tälle potilasryhmälle on olemassa tuloksellisia hoitomenetelmiä. Sekä psykoosien alkuvaiheen diagnostiikka että hoitomenetelmien laatu kaipaavat parannusta, jotta mahdollisimman moni potilas saisi hyvää näyttöön perustuvaa hoitoa alusta lähtien. Tämä on tulevaisuuden haaste suomalaiselle psykiatrian alan koulutukselle. Resurssien harkittu kohdentaminen vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoon voi varmistaa hoidon jatkuvuuden ja vähentää kuolleisuutta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4609]