SIIRTOLAISUUS,VALTIO JA POLITIIKKA - Kanadan, Sveitsin ja Uuden-Seelannin työvoiman maahanmuutto ja politiikka 1975-2001
Tanner, Arno (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Tanner, Arno
Ulkomaalaisvirasto
2003
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Väitöspäivä
2003-04-12Tiivistelmä
Ovatko Kanadan ja Uuden-Seelannin työvoiman maahanmuuton pistelaskujärjestelmät saavuttaneet tavoitteensa? Entä Sveitsissä siirtolaisen oikeuksia voimakkaasti rajoittanut Gastarbeiter-järjestelmä? Voimmeko ottaa näiden maiden kokemuksista oppia tulevaisuuden Suomessa, jossa väki eläköityy ja työvoimapula uhkaa?
Tutkija Arno Tanner tarkastelee ja vertailee väitöstutkimuksessaan kolmen Suomen kaltaisen mutta ulkomaalaisrikkaan maan, Kanadan, Sveitsin ja Uuden-Seelannin, työvoiman maahanmuuttopolitiikan muutoksia viimeisen 30 vuoden aikana.
Vertailevan case-tutkimuksen keskeisinä välineinä ovat poliittiset termit suvereniteetti ja kansallinen intressi; Kirja sisältää laajan katsauksen kansainväliseen globaalien muuttoliikkeiden ja maahanmuuttopolitiikojen tutkimukseen. Arno Tanner rakentaa havainnollistavan mallin työvoiman maahanmuuttopolitiikkojen kehityksestä aiemman tutkimuksen pohjalle. Rakennettavan mallin lisäksi maatarkastelujen tukena käytetään myös maansisäistä tilastoaineistoa.
Lähtöhypoteesi on, että pieni tai keskisuuri hyvinvoiva valtio on enenevästi hyväksynyt työvoiman maahanmuuton osana omaa, pitkäaikaista kansallista intressiään, ja että omasta suvereniteetista maahanmuuttopolitiikassa ollaan jopa valmiita jonkin verran tinkimään globalisaation ja kansainvälisen yhteistyön suuntaan, jotta maahan saataisiin maan taloutta pitkäaikaisesti hyödyttävää, työmarkkinoilla tarvittavaa työvoimaa.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että eritoten Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa hypoteesi pitää paikkaansa. Työvoiman integroituva maahanmuutto on politiikan muutoksissa enenevästi mielletty hyödylliseksi, ja rajoja on hiljalleen ja valikoidusti avattu työmarkkinoille sopiville maahanmuuttajille. Kansainvälisiä suhteita, monikulttuurisuutta ja globalisaation myönteisiä aspekteja on 30 vuoden aikana ryhdytty maahanmuuttopolitiikoissa enenevästi korostamaan - varsin suvereenin, suljetun ja yksikulttuurisen yhteiskunnan kustannuksella. Aiemmin varsin sulkeutuneessa ja maahanmuuttoa rajoittaneessa Sveitsissäkin tendenssi on lievästi tämä, vaikka valikoivasta työvoiman maahanmuutosta puhuvatkin tänä päivänä lähinnä tutkijat, ja poliitikot ovat traditionaalisesti tehneet eurooppalaisella työvoiman maahanmuutolla lähinnä ulkopolitiikkaa.
Rakennettu politiikan nelikenttä havainnollistaa siis kaikissa maissa nähtävän muutoksen vähentyvään maahanmuuttopoliittisen suvereniteetin korostamiseen ja ulkomaisen työvoiman näkemiseen pitkäaikaisesti hyödyllisenä. Tämän lisäksi rinnalla tarkastellut tilastot osoittavat vähimmillään sen, että mikään voimakkaastikaan työvoiman maahanmuuttoa avaava politiikan muutos ei ole edeltänyt talouskasvun selkeää heikentymistä. Toisaalta tarkalla markkinoiden työvoimatarpeen arvioinnilla ja tämän perusteella tehdyllä maahanmuuton ohjaamisella politiikassa, yhdistettynä toimivaan monikulttuurisuuteen, näyttää usein olleen myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan.
Tutkija Arno Tanner tarkastelee ja vertailee väitöstutkimuksessaan kolmen Suomen kaltaisen mutta ulkomaalaisrikkaan maan, Kanadan, Sveitsin ja Uuden-Seelannin, työvoiman maahanmuuttopolitiikan muutoksia viimeisen 30 vuoden aikana.
Vertailevan case-tutkimuksen keskeisinä välineinä ovat poliittiset termit suvereniteetti ja kansallinen intressi; Kirja sisältää laajan katsauksen kansainväliseen globaalien muuttoliikkeiden ja maahanmuuttopolitiikojen tutkimukseen. Arno Tanner rakentaa havainnollistavan mallin työvoiman maahanmuuttopolitiikkojen kehityksestä aiemman tutkimuksen pohjalle. Rakennettavan mallin lisäksi maatarkastelujen tukena käytetään myös maansisäistä tilastoaineistoa.
Lähtöhypoteesi on, että pieni tai keskisuuri hyvinvoiva valtio on enenevästi hyväksynyt työvoiman maahanmuuton osana omaa, pitkäaikaista kansallista intressiään, ja että omasta suvereniteetista maahanmuuttopolitiikassa ollaan jopa valmiita jonkin verran tinkimään globalisaation ja kansainvälisen yhteistyön suuntaan, jotta maahan saataisiin maan taloutta pitkäaikaisesti hyödyttävää, työmarkkinoilla tarvittavaa työvoimaa.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että eritoten Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa hypoteesi pitää paikkaansa. Työvoiman integroituva maahanmuutto on politiikan muutoksissa enenevästi mielletty hyödylliseksi, ja rajoja on hiljalleen ja valikoidusti avattu työmarkkinoille sopiville maahanmuuttajille. Kansainvälisiä suhteita, monikulttuurisuutta ja globalisaation myönteisiä aspekteja on 30 vuoden aikana ryhdytty maahanmuuttopolitiikoissa enenevästi korostamaan - varsin suvereenin, suljetun ja yksikulttuurisen yhteiskunnan kustannuksella. Aiemmin varsin sulkeutuneessa ja maahanmuuttoa rajoittaneessa Sveitsissäkin tendenssi on lievästi tämä, vaikka valikoivasta työvoiman maahanmuutosta puhuvatkin tänä päivänä lähinnä tutkijat, ja poliitikot ovat traditionaalisesti tehneet eurooppalaisella työvoiman maahanmuutolla lähinnä ulkopolitiikkaa.
Rakennettu politiikan nelikenttä havainnollistaa siis kaikissa maissa nähtävän muutoksen vähentyvään maahanmuuttopoliittisen suvereniteetin korostamiseen ja ulkomaisen työvoiman näkemiseen pitkäaikaisesti hyödyllisenä. Tämän lisäksi rinnalla tarkastellut tilastot osoittavat vähimmillään sen, että mikään voimakkaastikaan työvoiman maahanmuuttoa avaava politiikan muutos ei ole edeltänyt talouskasvun selkeää heikentymistä. Toisaalta tarkalla markkinoiden työvoimatarpeen arvioinnilla ja tämän perusteella tehdyllä maahanmuuton ohjaamisella politiikassa, yhdistettynä toimivaan monikulttuurisuuteen, näyttää usein olleen myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4754]