SATEENKAAREN PÄÄSTÄ LÖYTYY KULTAA: Tutkimus suomalaisesta saattohoidosta
Sand, Hilkka (2003)
Sand, Hilkka
Tampere University Press
2003
Terveystiede - Public Health
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2003-03-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5617-3
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5617-3
Tiivistelmä
Saattohoitoon erikoistuneet hoitokodit muovaamassa suomalaista hoitokulttuuria
Tutkimuksessa tarkastellaan kuolevan potilaan hoitamista suomalaisissa saattohoitokodeissa. Saattohoitokodit aloittivat toimintansa Suomessa 1980-luvulla. Tutkimuksessa tuodaan esille ensimmäisten saattohoitokotien perustamiseen ja suunnitteluun liittyvää lähihistoriaa Pirkanmaan Hoitokodista Tampereelta, Terhokodista Helsingistä ja Karinakodista Turusta. Tutkimus on ensimmäinen suomalaista saattohoitokulttuuria käsittelevä hoitotieteellinen tutkimus.
Työssä on käytetty etnografista tutkimusmetodia. Monipuolista ja laajaa tutkimusaineistoa on analysoitu ja tulkittu mm. kuva-analyysiä soveltaen. Saattohoitoympäristöjen visuaalinen viestintä ja symboliikka tulee voimakkaasti esille tutkimuksen kokonaisuudessa.
Tutkimuksessa kysytään, mitä saattohoitokodeissa tapahtuu, mitä tehtäviä kuoleman kynnyksellä on, millaista hoitamista saattohoitoyhteisöt arvostavat, millaisia ympäristöjä saattokodit ovat sekä mitä potilaat ja heidän omaisensa saattovaiheen hoidolta odottavat. Kiinnostava kysymys on, millaisen muodon brittiläisestä hospice-ideologiasta lähtöisin oleva hoitomuoto suomalaisissa saattohoitokodeissa saa.
Hoidon keskiössä potilas ja perhe
Suomalaisen saattohoidon keskiössä on potilas ja hänen perheensä. Avainsana olemiselle ja tekemiselle on yhdessä. Saattohoidon peruslähtökohtana on potilaan fyysisten, psyykkisten sosiaalisten, henkisten ja hengellisten ulottuvuuksien tarpeista lähtevä hoito. Perheelle ja potilaalle pyritään antamaan erilaisia mahdollisuuksia käydä läpi ja hyväksyä kuoleman väistämättömyys, mutta keskeneräisenäkin on oikeus kuolla. Potilaan yksityisyys on saattohoitokodeissa pyhä ja loukkaamaton. Rakkautta, lämpöä, myötätuntoa ja tukea potilas saa läheisiltään ja hoitohenkilöstöltä. Työyhteisöön kuuluvat oleellisena osana myös vapaaehtoistyöntekijät.
Saattohoidon toimintakulttuuri on monimuotoista. Arjen traditioihin kuuluvat juhlat, erilaiset värikkäät tapahtumat ja tilaisuudet. Kuoleman lähellä elämää kannattaa juhlia. Saattohoitokodeissa myös tavallinen arki saa pyhäpäivän arvon. Saattohoidon tarkoituksena on tukea, vahvistaa ja rauhoittaa kuolemaa lähestyvää potilasta ja hänen läheisiään. Tukemisen muodot ovat konkreettisen hoitoavun ja tukitoiminnan lisäksi kuuntelemista, ystävällisiä sanoja ja erilaisia sanattomia viestejä. Suoraa sanallista puuttumista ihmisen yksityisiin, sisäisiin prosesseihin vältetään, sillä saattohoitoajattelun mukaan jokaisella tulee olla oikeus rakentaa kuolemantalonsa itse. Rauhallinen kuolema on saattohoidon keskeinen tavoite. Perhettä tuetaan myös potilaan kuoleman jälkeen.
Hoitoympäristö puhuttelee ja viestii kuolemasta
Saattohoitokotien julkiset tilat tekevät vaikutuksen kävijöihin. Jo pelkkä ympäristö puhuttelee ja pysähdyttää. Joillekin hoitokoti on kuin kokemus taivaan esikartanoista , joitakin se ahdistaa. Jokaisessa kolmessa saattohoitokodissa on mm. viherpuutarha ja jossakin muodossa toteutettu vesielementti. Taustaäänenä voi olla vain hiljalleen soliseva, virtaava vesi. Saattohoitokotien symboliikka pakottaa ajattelemaan kuolemaa. Kuolemasta viestivät mm. palavat kynttilät ja lasi- tai keramiikkalinnut. Saattohoitokodissa kuolema on aina läsnä.
Hoitohenkilöstön voimana oma työnäky ja sitoutuminen saattohoitoideologiaan
Saattohoidon parissa työskenteleviä yhdistää halu auttaa ihmistä ja tehdä jotakin todella tärkeää. Oma työnäky, lähimmäisenrakkaus ja kuolevan hoitamiseen liittyvän työn haasteellisuus auttavat jaksamaan. Työyhteisön voimana on sekä perussuomalainen niskavuorelaisuus että sitoutuminen yhteiseen asiaan, saattohoitoideologiaan. Tutkimusajankohtana haastateltu henkilökunta oli ollut saattohoitotyössä hoitokotien perustamisesta lähtien ja siksi yhteisvastuuseen ja kuolevan hoitamiseen voimallisesti sitoutuneita. Ensimmäisten suomalaisten saattohoitokotien omaksuma, inhimilliseen ja hyvään hoitamiseen pyrkivä kuolevan potilaan hoito ja hoitokulttuuri on yllättävää monimuotoisuudessaan ja toiminnallisuudessaan. Siihen kuuluu olennaisena osana myös varsinaiseen saattohoitoyhteisöön kuulumattomien henkilöiden tuki ja osallisuus, mikä merkitsee suomalaisittain, että veljeä ei jätetä. Lähitulevaisuudessa tapahtuva hoitajakunnan sukupolvenvaihdos tuo eteen uusia kysymyksiä sekä hoidon arvoista, hoitokulttuurista että kuolevan hoitamisen käytännön järjestämisestä terveydenhuollon eri alueilla.
Tutkimuksessa tarkastellaan kuolevan potilaan hoitamista suomalaisissa saattohoitokodeissa. Saattohoitokodit aloittivat toimintansa Suomessa 1980-luvulla. Tutkimuksessa tuodaan esille ensimmäisten saattohoitokotien perustamiseen ja suunnitteluun liittyvää lähihistoriaa Pirkanmaan Hoitokodista Tampereelta, Terhokodista Helsingistä ja Karinakodista Turusta. Tutkimus on ensimmäinen suomalaista saattohoitokulttuuria käsittelevä hoitotieteellinen tutkimus.
Työssä on käytetty etnografista tutkimusmetodia. Monipuolista ja laajaa tutkimusaineistoa on analysoitu ja tulkittu mm. kuva-analyysiä soveltaen. Saattohoitoympäristöjen visuaalinen viestintä ja symboliikka tulee voimakkaasti esille tutkimuksen kokonaisuudessa.
Tutkimuksessa kysytään, mitä saattohoitokodeissa tapahtuu, mitä tehtäviä kuoleman kynnyksellä on, millaista hoitamista saattohoitoyhteisöt arvostavat, millaisia ympäristöjä saattokodit ovat sekä mitä potilaat ja heidän omaisensa saattovaiheen hoidolta odottavat. Kiinnostava kysymys on, millaisen muodon brittiläisestä hospice-ideologiasta lähtöisin oleva hoitomuoto suomalaisissa saattohoitokodeissa saa.
Hoidon keskiössä potilas ja perhe
Suomalaisen saattohoidon keskiössä on potilas ja hänen perheensä. Avainsana olemiselle ja tekemiselle on yhdessä. Saattohoidon peruslähtökohtana on potilaan fyysisten, psyykkisten sosiaalisten, henkisten ja hengellisten ulottuvuuksien tarpeista lähtevä hoito. Perheelle ja potilaalle pyritään antamaan erilaisia mahdollisuuksia käydä läpi ja hyväksyä kuoleman väistämättömyys, mutta keskeneräisenäkin on oikeus kuolla. Potilaan yksityisyys on saattohoitokodeissa pyhä ja loukkaamaton. Rakkautta, lämpöä, myötätuntoa ja tukea potilas saa läheisiltään ja hoitohenkilöstöltä. Työyhteisöön kuuluvat oleellisena osana myös vapaaehtoistyöntekijät.
Saattohoidon toimintakulttuuri on monimuotoista. Arjen traditioihin kuuluvat juhlat, erilaiset värikkäät tapahtumat ja tilaisuudet. Kuoleman lähellä elämää kannattaa juhlia. Saattohoitokodeissa myös tavallinen arki saa pyhäpäivän arvon. Saattohoidon tarkoituksena on tukea, vahvistaa ja rauhoittaa kuolemaa lähestyvää potilasta ja hänen läheisiään. Tukemisen muodot ovat konkreettisen hoitoavun ja tukitoiminnan lisäksi kuuntelemista, ystävällisiä sanoja ja erilaisia sanattomia viestejä. Suoraa sanallista puuttumista ihmisen yksityisiin, sisäisiin prosesseihin vältetään, sillä saattohoitoajattelun mukaan jokaisella tulee olla oikeus rakentaa kuolemantalonsa itse. Rauhallinen kuolema on saattohoidon keskeinen tavoite. Perhettä tuetaan myös potilaan kuoleman jälkeen.
Hoitoympäristö puhuttelee ja viestii kuolemasta
Saattohoitokotien julkiset tilat tekevät vaikutuksen kävijöihin. Jo pelkkä ympäristö puhuttelee ja pysähdyttää. Joillekin hoitokoti on kuin kokemus taivaan esikartanoista , joitakin se ahdistaa. Jokaisessa kolmessa saattohoitokodissa on mm. viherpuutarha ja jossakin muodossa toteutettu vesielementti. Taustaäänenä voi olla vain hiljalleen soliseva, virtaava vesi. Saattohoitokotien symboliikka pakottaa ajattelemaan kuolemaa. Kuolemasta viestivät mm. palavat kynttilät ja lasi- tai keramiikkalinnut. Saattohoitokodissa kuolema on aina läsnä.
Hoitohenkilöstön voimana oma työnäky ja sitoutuminen saattohoitoideologiaan
Saattohoidon parissa työskenteleviä yhdistää halu auttaa ihmistä ja tehdä jotakin todella tärkeää. Oma työnäky, lähimmäisenrakkaus ja kuolevan hoitamiseen liittyvän työn haasteellisuus auttavat jaksamaan. Työyhteisön voimana on sekä perussuomalainen niskavuorelaisuus että sitoutuminen yhteiseen asiaan, saattohoitoideologiaan. Tutkimusajankohtana haastateltu henkilökunta oli ollut saattohoitotyössä hoitokotien perustamisesta lähtien ja siksi yhteisvastuuseen ja kuolevan hoitamiseen voimallisesti sitoutuneita. Ensimmäisten suomalaisten saattohoitokotien omaksuma, inhimilliseen ja hyvään hoitamiseen pyrkivä kuolevan potilaan hoito ja hoitokulttuuri on yllättävää monimuotoisuudessaan ja toiminnallisuudessaan. Siihen kuuluu olennaisena osana myös varsinaiseen saattohoitoyhteisöön kuulumattomien henkilöiden tuki ja osallisuus, mikä merkitsee suomalaisittain, että veljeä ei jätetä. Lähitulevaisuudessa tapahtuva hoitajakunnan sukupolvenvaihdos tuo eteen uusia kysymyksiä sekä hoidon arvoista, hoitokulttuurista että kuolevan hoitamisen käytännön järjestämisestä terveydenhuollon eri alueilla.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4945]