LUOTTOYHTEISKUNTA. Kotitalouksien velkaongelmat ja niiden hallinnan muodonmuutos luottojen säännöstelystä velkojen järjestelyyn 1980- ja 1990-luvun Suomessa
Muttilainen, Vesa (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Muttilainen, Vesa
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
2002
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Väitöspäivä
2002-06-27Tiivistelmä
LUOTTOYHTEISKUNTA. Kotitalouksien velkaongelmat ja niiden hallinnan muodonmuutos luottojen säännöstelystä velkojen järjestelyyn 1980- ja 1990-luvun Suomessa
1980- ja 1990-luvulla velallisten määrä, kotitalouksien luottokanta ja velkojen hoitorasitus kasvoivat. Velkaongelmat lisääntyivät ja niiden määrä on jäänyt laman jälkeen korkeammalle tasolle kuin rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn aikana. Kyselytutkimusten ja rekisteritietojen mukaan noin 100 000 kotitaloudella tai 200 000 300 000 henkilöllä on nykyisin velkaongelmia.
Vapailla rahoitusmarkkinoilla luotonanto on laajentunut maksukyvyltään yhä epävarmempiin väestönosiin. Velkaongelmia taas esiintyy myös keskiluokalla ja hyväosaisilla. Luottomuodoittain erityisesti kulutusluottomarkkinat laajenivat 1980- ja 1990-luvulla. Laman jälkeen yhä suurempi osa velkaongelmista on liittynyt kulutusluottojen käyttöön.
Tutkimuksessa on tarkasteltu kotitalouksien velkaongelmia ja niiden hallintaa luottojen säännöstelystä velkojen järjestelyyn 1980- ja 1990-luvun Suomessa. Tavoitteena on ollut selvittää, miten rahoitusmarkkinoiden uudistuminen muutti kotitalouksien asemaa ja toimintaa luottomarkkinoilla ja minkälaisten ratkaisujen avulla velkaongelmiin on yritetty vaikuttaa yhteiskuntapolitiikassa. Nykyaikaisessa luottoyhteiskunnassa luotot ovat tavanomainen osa kotitalouksien taloudenpitoa, velkaongelmat ja niiden selvittely ovat monien velallisten arkipäivää ja velka-asiat ovat entistä tärkeämpi yhteiskuntapolitiikan kohde.
Tutkimuksen teoreettinen perusta on luottoyhteiskunnasta ja taloudellisten riskien hallinnasta käyty tieteellinen keskustelu. Empiiriset osuudet pohjautuvat pääosin kotimaisten kyselytutkimusten, tilastotietojen ja aihepiirin erillistutkimusten muodostaman monipuolisen tietoaineiston uudelleenerittelyyn. Velkaongelmien hallintapolitiikan muutosta on hahmoteltu arvioimalla sekä uusia ratkaisukeinoja että järjestelmien sopeutumista velkaongelmiin. Velkaongelmien hallinta tarkoittaa niitä velallisen asemaa turvaavia perusratkaisuja, joilla pyritään torjumaan ja korjaamaan kotitalouksien velkaongelmia.
Ennen rahoitusmarkkinoiden vapautumista luottosäännöstely piti riskivelalliset tehokkaasti luottomarkkinoiden ulkopuolella. Julkinen valta ei tukenut velallisia ratkaisemaan ongelmiaan. Säännöstelyn poistuminen 1980-luvun puolivälin jälkeen teki tilaa hallitsemattomalle velkaantumiselle. Velallisen aseman kohentamiseen ei ollut kuitenkaan vielä tehokkaita keinoja. 1990-luvulla velkavastuiden keventämistä ja vaikeuksiin joutuneiden velallisten palauttamista takaisin yhteiskunnan normaalitoimintoihin alettiin pitää tärkeänä. Uutta politiikkaa on perusteltu sillä, että velkaongelmat ovat pysyväluonteinen osa luottomarkkinoita, ne kohdentuvat usein sattumanvaraisesti ja aiheuttavat monenlaista haittaa yhteiskunnassa.
Velkaongelmien hallintakeinovalikoima rakentui tempoilevasti pienistä osista laajaksi kokonaisuudeksi. Järjestelmän ideointivaihe ajoittui vuosiin 1987-1992 ja sen perusrakenteet syntyivät vuosina 1993-1996. Velkajärjestelylaki vuonna 1993 katkaisi elinikäisen velkavastuun periaatteen ja avasi mahdollisuuden veloista vapautumiseen. Vuodesta 1997 lähtien on ollut keskeistä suojajärjestelmien ulkopuolelle jääneiden väliinputoajien asemaan vaikuttaminen ja keinovalikoiman täydentäminen.
Velkajärjestelysääntely ja sitä tukevat velkaneuvontapalvelut muodostavat velkaongelmien uuden hallintapolitiikan ytimen. Velkajärjestelyllä on autettu vuodesta 1993 lähtien yhteensä yli 50 000 velallista. Lisäksi sääntely on tarkentanut luotonantoa ja lisännyt luotonantajien joustavuutta velkojen vapaaehtoisjärjestelyissä. Velkajärjestelysääntely on merkinnyt markkinoiden otteen kaventumista ja valtion otteen tiukentumista luottomarkkinoista. Näin Suomessa ja muuallakin Euroopassa on lähestytty pohjoisamerikkalaisia luottomarkkinoita, joilla valtio on perinteisesti puuttunut voimakkaasti markkinoiden toimintaan.
Velallisten asemaa on turvattu lukuisten muidenkin uusien uudistusten avulla. Eri velkamuodoista johtuvia ongelmia varten on syntynyt uusia ratkaisukeinoja. Velallisen suojaa luotonannossa ja velkojen perinnässä on vahvistettu. Sosiaaliturvaa on sopeutettu velkaongelmatilanteisiin. Oikeuspoliittinen markkinoiden sääntely, erilaiset markkinaratkaisut ja kolmannen sektorin toimet ovat parantaneet eniten velallisten asemaa. Valtiollinen sosiaalipolitiikka on jäänyt sivustakatsojaksi velkaongelmien hallinnassa.
Tutkimus täydentää kokonaiskuvaa velallisen asemasta nykyaikaisilla luottomarkkinoilla. Se osoittaa, että luotot ovat entistä tärkeämpi toimeentulon osatekijä ja sosiaalipolitiikassakin ne olisi otettava aikaisempaa vakavammin huomioon. Toisaalta sosiaaliturvan keinot soveltuvat huonosti velkaongelmien hallintaan. Vakavat velkaongelmat estävät sosiaaliturvaa toimimasta tarkoitetulla tavalla. Velallisen vapauttaminen veloistaan taas palauttaa sosiaaliturvan toimintakyvyn, mutta ei helpota muita toimeentulo-ongelmia. Velkaongelmien hallintakeinot ja sosiaaliturva muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
Tutkimuksesta selviää, että velallisten asemaa on vahvistettu hengästyttävällä tahdilla. Nykyaikaiset luottomarkkinat kestävät kuitenkin hyvin velallista turvaavaa ja markkinoiden toimintaa rajoittavaa sääntelyä. Voidaan silti kysyä, missä vaiheessa ylivahva velallisen suoja on haitaksi markkinoiden toiminnalle. Velallisen aseman korostaminen on johtanut myös siihen, että elämää ilman luottoa on alettu pitää jopa mahdottomana. Monissa tapauksissa velattomuus voisi tukea parhaiten vähävaraisen kotitalouden toimeentulon edellytyksiä. Tämä asetelma voisi olla yksi jatkotutkimuksen aihe. Myös velkaongelmien hallintajärjestelmän monimutkaisuudesta johtuvat ongelmat tai velallisten aseman vertailu eri maissa voivat edellyttää jatkotutkimusta.
1980- ja 1990-luvulla velallisten määrä, kotitalouksien luottokanta ja velkojen hoitorasitus kasvoivat. Velkaongelmat lisääntyivät ja niiden määrä on jäänyt laman jälkeen korkeammalle tasolle kuin rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn aikana. Kyselytutkimusten ja rekisteritietojen mukaan noin 100 000 kotitaloudella tai 200 000 300 000 henkilöllä on nykyisin velkaongelmia.
Vapailla rahoitusmarkkinoilla luotonanto on laajentunut maksukyvyltään yhä epävarmempiin väestönosiin. Velkaongelmia taas esiintyy myös keskiluokalla ja hyväosaisilla. Luottomuodoittain erityisesti kulutusluottomarkkinat laajenivat 1980- ja 1990-luvulla. Laman jälkeen yhä suurempi osa velkaongelmista on liittynyt kulutusluottojen käyttöön.
Tutkimuksessa on tarkasteltu kotitalouksien velkaongelmia ja niiden hallintaa luottojen säännöstelystä velkojen järjestelyyn 1980- ja 1990-luvun Suomessa. Tavoitteena on ollut selvittää, miten rahoitusmarkkinoiden uudistuminen muutti kotitalouksien asemaa ja toimintaa luottomarkkinoilla ja minkälaisten ratkaisujen avulla velkaongelmiin on yritetty vaikuttaa yhteiskuntapolitiikassa. Nykyaikaisessa luottoyhteiskunnassa luotot ovat tavanomainen osa kotitalouksien taloudenpitoa, velkaongelmat ja niiden selvittely ovat monien velallisten arkipäivää ja velka-asiat ovat entistä tärkeämpi yhteiskuntapolitiikan kohde.
Tutkimuksen teoreettinen perusta on luottoyhteiskunnasta ja taloudellisten riskien hallinnasta käyty tieteellinen keskustelu. Empiiriset osuudet pohjautuvat pääosin kotimaisten kyselytutkimusten, tilastotietojen ja aihepiirin erillistutkimusten muodostaman monipuolisen tietoaineiston uudelleenerittelyyn. Velkaongelmien hallintapolitiikan muutosta on hahmoteltu arvioimalla sekä uusia ratkaisukeinoja että järjestelmien sopeutumista velkaongelmiin. Velkaongelmien hallinta tarkoittaa niitä velallisen asemaa turvaavia perusratkaisuja, joilla pyritään torjumaan ja korjaamaan kotitalouksien velkaongelmia.
Ennen rahoitusmarkkinoiden vapautumista luottosäännöstely piti riskivelalliset tehokkaasti luottomarkkinoiden ulkopuolella. Julkinen valta ei tukenut velallisia ratkaisemaan ongelmiaan. Säännöstelyn poistuminen 1980-luvun puolivälin jälkeen teki tilaa hallitsemattomalle velkaantumiselle. Velallisen aseman kohentamiseen ei ollut kuitenkaan vielä tehokkaita keinoja. 1990-luvulla velkavastuiden keventämistä ja vaikeuksiin joutuneiden velallisten palauttamista takaisin yhteiskunnan normaalitoimintoihin alettiin pitää tärkeänä. Uutta politiikkaa on perusteltu sillä, että velkaongelmat ovat pysyväluonteinen osa luottomarkkinoita, ne kohdentuvat usein sattumanvaraisesti ja aiheuttavat monenlaista haittaa yhteiskunnassa.
Velkaongelmien hallintakeinovalikoima rakentui tempoilevasti pienistä osista laajaksi kokonaisuudeksi. Järjestelmän ideointivaihe ajoittui vuosiin 1987-1992 ja sen perusrakenteet syntyivät vuosina 1993-1996. Velkajärjestelylaki vuonna 1993 katkaisi elinikäisen velkavastuun periaatteen ja avasi mahdollisuuden veloista vapautumiseen. Vuodesta 1997 lähtien on ollut keskeistä suojajärjestelmien ulkopuolelle jääneiden väliinputoajien asemaan vaikuttaminen ja keinovalikoiman täydentäminen.
Velkajärjestelysääntely ja sitä tukevat velkaneuvontapalvelut muodostavat velkaongelmien uuden hallintapolitiikan ytimen. Velkajärjestelyllä on autettu vuodesta 1993 lähtien yhteensä yli 50 000 velallista. Lisäksi sääntely on tarkentanut luotonantoa ja lisännyt luotonantajien joustavuutta velkojen vapaaehtoisjärjestelyissä. Velkajärjestelysääntely on merkinnyt markkinoiden otteen kaventumista ja valtion otteen tiukentumista luottomarkkinoista. Näin Suomessa ja muuallakin Euroopassa on lähestytty pohjoisamerikkalaisia luottomarkkinoita, joilla valtio on perinteisesti puuttunut voimakkaasti markkinoiden toimintaan.
Velallisten asemaa on turvattu lukuisten muidenkin uusien uudistusten avulla. Eri velkamuodoista johtuvia ongelmia varten on syntynyt uusia ratkaisukeinoja. Velallisen suojaa luotonannossa ja velkojen perinnässä on vahvistettu. Sosiaaliturvaa on sopeutettu velkaongelmatilanteisiin. Oikeuspoliittinen markkinoiden sääntely, erilaiset markkinaratkaisut ja kolmannen sektorin toimet ovat parantaneet eniten velallisten asemaa. Valtiollinen sosiaalipolitiikka on jäänyt sivustakatsojaksi velkaongelmien hallinnassa.
Tutkimus täydentää kokonaiskuvaa velallisen asemasta nykyaikaisilla luottomarkkinoilla. Se osoittaa, että luotot ovat entistä tärkeämpi toimeentulon osatekijä ja sosiaalipolitiikassakin ne olisi otettava aikaisempaa vakavammin huomioon. Toisaalta sosiaaliturvan keinot soveltuvat huonosti velkaongelmien hallintaan. Vakavat velkaongelmat estävät sosiaaliturvaa toimimasta tarkoitetulla tavalla. Velallisen vapauttaminen veloistaan taas palauttaa sosiaaliturvan toimintakyvyn, mutta ei helpota muita toimeentulo-ongelmia. Velkaongelmien hallintakeinot ja sosiaaliturva muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
Tutkimuksesta selviää, että velallisten asemaa on vahvistettu hengästyttävällä tahdilla. Nykyaikaiset luottomarkkinat kestävät kuitenkin hyvin velallista turvaavaa ja markkinoiden toimintaa rajoittavaa sääntelyä. Voidaan silti kysyä, missä vaiheessa ylivahva velallisen suoja on haitaksi markkinoiden toiminnalle. Velallisen aseman korostaminen on johtanut myös siihen, että elämää ilman luottoa on alettu pitää jopa mahdottomana. Monissa tapauksissa velattomuus voisi tukea parhaiten vähävaraisen kotitalouden toimeentulon edellytyksiä. Tämä asetelma voisi olla yksi jatkotutkimuksen aihe. Myös velkaongelmien hallintajärjestelmän monimutkaisuudesta johtuvat ongelmat tai velallisten aseman vertailu eri maissa voivat edellyttää jatkotutkimusta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4967]