KOTONA, MAANPAOSSA, MATKALLA Kodin merkitykset maahanmuuttajien omaelämäkerroissa

Abstract

Mitä koti tarkoittaa eri ihmisille? Mitä merkityksiä se saa silloin, kun ihminen muuttaa maasta toiseen? Mitä paikallinen ja globaali tarkoittavat maasta toiseen liikkuvien ihmisten näkökulmasta? Tässä tutkimuksessa näitä kysymyksiä valotetaan maahanmuuttajien itse kirjoittamien omaelämäkerrallisten tekstien avulla. Teos tarkastelee paikan ja tilan sekä kodin ja kuulumisen saamia merkityksiä erilaisten, risteävien globaalien suhteiden maailmassa.

Aineiston elämäkerrat ovat vuonna 1997 järjestetyn, kaikille Suomessa asuville maahanmuuttajille avoinna olleen kirjoituskilpailun satoa. Aineisto koostuu kaikkiaan 73 elämäkerrasta. Kirjoittajat edustavat 25 eri kansallisuutta, ja myös kirjoittajien syyt muuttaa Suomeen vaihtelevat mukana on niin pakolaisia, turvapaikanhakijoita, paluumuuttajia, Suomeen opiskelemaan tulleita ja suomalaisen kanssa avioituneita henkilöitä. Koko aineistosta tutkimukseen on valittu 20 elämäkertaa niin, että ne mahdollisimman hyvin toisivat esiin aineiston monipuolisuuden. Tutkimuksessa maahanmuuttajien omia tarinoita luetaan suhteessa sekä maahanmuuttoa että omaelämäkertoja käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Elämäkertoja luetaan tutkimuksessa kokonaisina tarinoina, joiden kautta hahmotetaan sitä monimutkaista kenttää, jossa maahanmuuttajat etsivät kiinnittymisen paikkoja ja mahdollisia koteja. Tarkastelun polttopisteeseen nousevat kertojien suhteet yhtäältä menneisyyteen ja lähtömaahan, toisaalta nykyisyyteen ja Suomeen, ja lopulta myös kuviteltavissa olevaan tulevaisuuteen.

Niin maahanmuuttopoliittiset ohjelmat kuin kansallisuutta korostavat ajattelutavat ymmärtävät kodin yleensä yksitasoisena ja selkeärajaisena, paikkaan kiinnittyvänä käsitteenä. Maahanmuuttajien elämäkerroissa koti hahmottuu kuitenkin varsin monitahoiseksi käsitteeksi. Koti ymmärretään tässä tutkimuksessa yhtäältä ruumiillisesti elettynä ja koettuna tilana, toisaalta käytännöllisenä ja poliittisena kysymyksenä siitä, missä hyvä elämä on mahdollista. Kodin merkitykset ulottuvat elämäkerroissa kertojan omasta ruumiista asuntoon ja maisemaan, perheestä kansaan ja globaaliin tilaan. Toisissa elämäkerroissa kiinnittyminen paikkaan on vahvempaa, kun taas toisissa kiinnittyminen perheeseen ja ihmissuhteisiin on tärkeämpää. Kysymys siitä, missä on maahanmuuttajan koti, ei näytäkään saavan yksinkertaista joko-tai ­vastausta, vaan erilaiset kiinnikkeet kiinnittävät eri ihmisiä toisistaan poikkeavin tavoin lähtömaahan, Suomeen ja mahdollisesti muihinkin paikkoihin. Koti eri merkityksissään voi siis sijaita eri paikoissa. Julkisen ja yksityisen välisen rajan liukuvuus maahanmuuttajien tarinoissa asettaa myös haasteita monille monikulttuurisen yhteiskunnan malleille.

Tutkimuksessa käytetään ruumiinfenomenologisesta perinteestä lainattua asennon käsitettä kuvaamaan maahanmuuttajien kiinnittymistä paikkaan ja suuntautuneisuutta tilassa. Toiset suuntautuvat Suomeen ja suunnittelevat tulevaisuuttaan täällä, kun taas toiset suuntautuvat lähtömaihinsa ja suunnittelevat paluuta. Jotkut maahanmuuttajista eivät nimeä mitään maantieteellistä paikkaa kodikseen, vaan he suuntautuvat tavallaan koko maailmaan. Kunkin eri tavoin suuntautuneen asennon sisällä on kuitenkin myös variaatioita, jotka kertovat niistä moninaisista tekijöistä, joiden ristipaineessa maahanmuuttajat neuvottelevat kodin ja hyvän elämän mahdollisuuksista omassa elämässään. Maahanmuuttajat eivät näyttäydykään yhtenäisenä kategoriana, vaan riippuen yhtäältä siitä, mistä ja miksi muuttaja on lähtenyt, ja toisaalta siitä, millaiseksi elämä Suomessa näyttää muodostuvan, maahanmuuttajuus identiteettinä ja elämäntilanteena näyttää saavan varsin erilaisia muotoja.

Lähtömaa voi hahmottua sodan tai muiden vaikeiden kokemusten takia menetettynä kotimaana, menneisyyden hyvien muistojen kiintopisteenä, piinaavien muistojen värittämänä paikkana josta halutaan pois tai sitten toisena kotimaana Suomen rinnalla. Pakolaisina Suomeen tulleilla on usein traumaattinen suhde kotimaahan ja menneeseen. Pakolaisten tarinoista ei kuitenkaan hahmotu yhtä ja kaikille samanlaista pakolaiskokemusta, vaan pakolaisuuteen johtaneet syyt ovat aina tiukasti sidoksissa paikallisiin sosiaalisiin ja poliittisiin suhteisiin. Suomi uutena asuinmaana taas voi hahmottua joko uuden perheen ja uusien ihmissuhteiden kautta rakentuvana uutena kotimaana, hyvän elämän mahdollistavana uutena ympäristönä, tilapäisenä turvapaikkana tai rasismi- ja syrjintäkokemusten värittämänä epäviihtyisänä kotimaana. Nämä erilaiset vaikeuttavat ja mahdollistavat tekijät muovaavat sitä kenttää, jossa maahanmuuttajat etsivät hyvän elämän mahdollisuuksia.

Maahanmuuttajien valinnat eivät kuitenkaan riipu vain heistä itsestään. He työstävät mahdollisia koteja ja kiinnittymisen paikkoja suhteessa erilaisiin vallankäytön muotoihin niin lähtömaassa kuin Suomessakin. Yhtäältä poliittisten instituutioiden toiminta, toisaalta arkinen määrittelyvalta asettavat reunaehtoja kiinnittymiselle ja kotiutumiselle. Elämäkertojen kuvaamat kontekstit yltävät lähtömaiden hallitusten toiminnasta ja maahantulo- ja oleskelulupia kontrolloivista viranomaisista suomalaisten työmarkkinoiden toimintaan ja arkisiin kohtaamisiin kaduilla, kouluissa ja työpaikoilla.

Maahanmuuttajien omaelämäkerrat ymmärretään tässä tutkimuksessa myös aktiivisina puheenvuoroina, joilla kirjoittajat ottavat osaa julkiseen keskusteluun. Osa tarinoista kommentoi historian ja politiikan tulkintoja kirjoittajien lähtömaissa, kun taas osa kommentoi suomalaisen yhteiskunnan moraalia ja toimintaa. Kaikkia aineiston elämäkertojen kirjoittajia näyttää kuitenkin yhdistävän pyrkimys tulla näkyväksi yksilönä, siis erottautua yhdenmukaistavasta ja yksilöllisyyden kieltävästä maahanmuuttaja -kategoriasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

This thesis elucidates meanings of space and place, of home and belonging in the lives of people who move across geographical distances and cultural borderlines. Drawing upon social scientific research on migration and immigration and on theories of life-stories as situationally produced accounts, the analysis focuses on meanings attached to local and global in the lives of these people. These questions are approached through life-stories, which were written for a national writing competition for immigrants living in Finland. Borrowing Donna Haraway s notion of situated knowledges , these stories are read as situated accounts of different positions of being an immigrant in Finland in the late 1990 s. The complex question of home is approached by analysing the writers relationships to their countries of origin on the one hand, and to Finland, their present country of settlement, on the other. Moreover, other possible points and spaces of belonging are explored, such as family, friendship networks and ethnic and national categories. Landscape and posture are introduced as key concepts through which these complicated relationships are analyzed. Landscape refers to the interconnectedness of the social and the phenomenal in relationship to geographical places, and posture to the bodily dimensions of inhabiting space. Home , in this work, is simultaneously understood as a space inhabited by living, experiencing bodies, and as a social and political concept. In other words, home is connected not only to bodily experiences of a landscape and to social relationships, but also to political questions of residence and of citizenship rights. Recent theorizing on transnationality and diasporas are brought in to understand the nature of migration and immigration today. The national background as well as the motivation for moving to Finland vary a lot among the writers in the data. The story corpus includes about 25 different nationalities, depending on how nationality is defined. Different legal and administrative categories of immigrants are also represented in the data: refugees, asylum seekers, spouses of Finnish citizens, students and so-called Ingrian repatriates. The texts submitted to the writing competition display a vast array of different postures towards the landscapes in their writers lives. In this work, 20 stories from a body of 73 were selected to discuss the variety of positions and perspectives provided by the material. The homogenizing category of an immigrant is deconstructed in order to discuss the nuanced ways in which the writers negotiate home, belonging and agency in different situations. The stories were analysed for the postures taken by the writers vis-à-vis Finland on the one hand, and their countries of origin on the other. My reading of each posture both elucidates the detail in the stories told, while linking the analyses to key discussions in sociological and anthropological literature on immigration. In some stories the writers orientation is clearly towards Finland: they imagine their future in this country. However, these writers relationships to their countries of origin vary a lot, as do the strategies of making Finland their new home. I discuss the different ways of becoming integrated into the Finnish society depicted in the stories by contrasting them to the Finnish state s policies. The variety of ways in which the writers continue to maintain relationships to their countries of origin is brought in to discuss the complexity of the process of integration. In some stories ­ especially in those written by writers with African background ­ experiences of racism and discrimination in Finland work to complicate the relationship to the new country of settlement. Accounts of racism in these stories can be interpreted as autobiographical memory work, while at the same time analysed as moral commentary on the Finnish society. The positive identities based on good memories in their African home countries are mobilized in these stories as resources in moments of hardship in their everyday life in Finland. By producing themselves as unique individuals with personal histories and pasts, the writers counter the homogenizing and dehumanising effects of racial categorization in the present. Stories written by refugees are profoundly marked by their experiences in their home countries prior to their exilment. There is no single refugee experience common to all writers within this category, however. In the stories, the experiences of forceful expulsion from one s country of origin are situated in local contexts, and the writers interpret them within frames provided by local moral worlds. Experiences of living under totalitarian regimes, and experiences of fleeing from one s country because of an outbreak of war seem to produce profoundly differing relationships to one s country of origin. In the former case, especially if one has been imprisoned or tortured, the country of origin is not remembered as a good home, or a country to which one would like to return. Fleeing because of war, on the other hand, seems to produce diasporic identifications or postures, which are marked by hopes of eventual return. In these stories, the suffering caused by war is depicted as transitory, and the positive image of a good home can therefore be sustained. As a consequence, in these stories Finland is given the status of a temporary asylum while the writer leaves open the possibility of return. The stories written by Ingrian repatriates denaturalise the categories of Ingrian and repatriate simultaneously. Instead of approaching this question mainly through notions of Finnishness, I pay attention to the complex workings of nationality politics both in Finland and in Soviet Union and Russia, especially during the Stalin regime. The possibilities and images of home for these people are negotiated in the intersection of personal life courses and the workings of politics in both countries. Stories written by women from third world countries or the former Eastern block who marry a Finn bring in questions of gender, agency and inequality in a global scale. They also highlight the difficulties of becoming a member of the symbolic community of Finns through marriage. These stories are marked by a strong need to represent oneself as an agent, as a subject in control of one s life. Stereotypes of mail-order brides circulating in the Finnish society are both implicitly and explicitly evoked as figures against which the stories are told. As a whole, marriage seems to be a symbolic space within which the borders of Finnishness are represented, patrolled and negotiated. In some stories in the data, writers refuse to name any place or country as their point of attachment. In these cases, I discuss the postures produced by the writers against the figure or the notion of the cosmopolitan . Simultaneously the concept of immigrant again becomes problematized. Together these stories highlight the processual nature of negotiating homes in the globalizing world. Home and belonging are produced in the intersection of past, present and future: they gain different meanings according to time and context. There is a continuum of homes, or of anchorage, which ranges from one s own body, through houses, apartments and family networks to localities, geographical landscapes and global space. Together these stories highlight the connections between the concept of home on the one hand, and the imaginative practices of remembering and forgetting, narrating or remaining silent on the other. They also illustrate how the global space is regulated through different regimes of power, and how these power relations enable certain homes for certain people while making others problematic or impossible.