Measuring the Eco-efficiency of Welfare Generation in a National Economy. The Case of Finland

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan kansantalouksien ekotehokkuuden mittaamista. Ekotehokkuus -ajattelu, joka yhdistää taloudellisen ja ekologisen tehokkuuden käsitteet, on 1990-luvulla noussut esiin lupaavana kestävää kehitystä edistävänä ja konkretisoivana ympäristöpoliittisena käsitteenä. Tutkimuksen teoriaosa kokoaa ekotehokkuus -ajatteluun liittyvät teoriat ja käsitteet osaksi laajempaa kestävän kehityksen tutkimusta ja nivoo yhdeksi kokonaisuudeksi ekotehokkuusanalyyseissä käytettävän teoriapohjan.

Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan Suomen ekotehokkuuden kehitystä yhteensä viiden eri ekotehokuusindikaattorin avulla vuosina 1960-2000. Ekotehokkuuden nimittäjinä ekotehokkuusyhtälöissä on materiaalien välitön käyttö taloudessa, joka kuvaa ympäristöpaineiden suuruutta ja jota kuvaa DMF-indikaattori. Ekotehokkuusyhtälöiden osoittajana on tuotettu hyvinvointi, jonka mittaaminen ei aina ole ongelmatonta. Kansantalouden tuotosta ja sen luomaa hyvinvointia voidaan kuvata mm. BKT, EDP1, ISEW, HDI ja SBM -mittareilla. Näistä talouden kestävä hyöty -mittari (Sustainable net Benefit Measure of production, SBM) on tässä tutkimuksessa kehittetty uusi tuotetun kokonaishyvinvoinnin mittari. Eri hyvinvointimittarit ja niiden perusteella johdetut ekotehokkuusindikaattorit kuvaavat talouden ekotehokkuutta eri näkökulmista. Tutkimuksessa painotetaankin eri mittareiden yhtäaikaisen käytön tarvetta oikean kokonaiskuvan saamiseksi

Ekotehokkuus 6 -mittarin (SBM/DMF) menneseen kehitykseen perustuvan skenaarion mukaan Factor 4 -tavoite saavutettaisiin Suomessa vuoteen 2025 mennessä. Sen sijaan ekotehokkuus 2 mittarin (EDP1/DMF) skenaarion mukaan vain puolet tästä tavoitteesta saavutettaisiin. Muut ekotehokkuusmittarit eivät ennusta läheskään näin positiivista kehitystä. Ekotehokkuusmittari 6n taustalla on asukkaiden määrään suhteutetun materiaalien kulutuksen väheneminen ja ympäristöongelmien, kuten merkittävimpien päästöjen väheneminen. Suomessa näyttääkin olevan käyttämätöntä potentiaalia saavuttaa ympäristöpoliittiset Factor -tavoitteet.

Tutkimus vastaa tutkimuksessa ja julkisuudessa usein esitettyyn tarpeeseen kehittää kestävän kehityksen määrälliseen arviointiin perustuvia mittareita. Tutkimus soveltaa ekotehokkuusajattelua ensimmäistä kertaa kansantalouden tasolla ja analysoi todellista Suomessa tapahtunutta kehitystä 40 vuoden ajalta. Tässä suhteessa tutkimus on ensimmäinen laatuaan niin Suomessa kuin koko maailmassakin. Tutkimus tarjoaa virikkeita ja aineksia niin ekotehokkuuden arviointimenetelmien kehittämiselle ja alan teoreettiselle tutkimukselle kuin myös kestävää kehitystä edistäville politiikkatoimille.

The study examines the measurement of the eco-efficiency of national economies. Eco-efficiency thinking, combining the ideas of economic and ecological efficiencies, has emerged as a potential environmental action strategy for the strive toward sustainable development. The theoretical part of the thesis gathers together the concepts and theories of eco-efficiency thinking into a part of a broader examination of sustainable development, thereby consolidating the theoretical basis on which eco-efficiency analyses are based.

The empirical part of the study uses five eco-efficiency indicators to analyse the development of Finnish eco-efficiency over the 1960-2000 time period. The denominator in the eco-.efficiency equations is the direct use of materials in an economy, which describes the extent of the environmental burden imposed and is expressed with the DMF indicator. The indicator in the eco-efficiency equations is the welfare produced, the measurement of which is not always unproblematic. The output of a national economy and the welfare created can be described using indicators such as GDP, EDP1, ISEW, HDI and SBM, of which the SBM measure (Sustainable net Benefit Measure of production) is a new tool designed in this study for measuring total welfare produced. Different measures of welfare and the eco-efficiency indicators derived from them describe the eco-efficiency of an economy from different perspectives. This study stresses the importance of simultaneous use of the different measures for achieving a realistic overall picture of eco-efficiency.

The scenario based on past development of the Eco-efficiency 6 measure (SBM/DMF ratio), suggests achievement of the Factor 4 targets in Finland by the year 2025, whereas according to the scenario of the Eco-efficiency 2 measure (EDP1/DMF) the targets will only be reached half way by that year. The other eco-efficiency measures predict nowhere near as positive development as this. Eco-efficiency 6 measure is based on proportional decrease in materials use relative to the number of population and reduction of environmental problems, such as volumes of the most significant pollutants. It would appear that there is still untapped potential for reaching the environmental Factor targets in Finland.

The study is a response to the publicly often-expressed need to develop measures based on the quantitative assessment of sustainable development. The study applies eco-efficiency thinking at the national economy level for the first time and analyses the real development that has taken place in Finland over a period of 40 years. In this respect, it is the first of its kind both in Finland and worldwide. The study offers ideas and elements for the development of eco-efficiency assessment methods and for theoretical research in the field as well as for political actions promoting sustainable development.