Kaupunki ja vesi

Abstract

Vesihuolto eli vedenhankinta ja viemäröinti on kaupunkihistorian peruskysymyksiä, johon perehtyminen luo uutta kuvaa selviämistaistelusta kaupungistumisen mukanaan tuomia ongelmia vastaan. Suomessa yritykset kunnallisen vesihuollonratkaisemiseksi aloitettiin ensimmäiseksi Tampereella jo vuonna 1835. Tampere on vesihuollon historian kannalta mielekäs tutkimuskohde, koska se kaupungistui ja teollistui poikkeuksellisen nopeasti, mikä aiheutti vesihuollolle suuria vaatimuksia.

Tulipalot aiheuttivat jatkuvasti vakavia ongelmia eri kaupungeissa. Varsinkin 1865 suurpalo näytti selvästi tamperelaisille, että vedensaanti palopaikalle oli järjestettävä uudelleen. Myös juomaveden puute ja kaivojen saastuminen muodostuivat Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla niin vakavaksi ongelmaksi, että jotain oli tehtävä. Vesijohtojen ja viemäreiden rakentaminen laajassa mittakaavassa aloitettiinkin 1880-luvulla, mutta ongelmat eivät olleet vielä ohi. Tampereella esim. riehui 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kaksi voimakasta lavantautiepidemiaa. Vesiongelman ratkaisuksi vuonna 1898 valmistuneen korkeapaineisen vesijohdon yksi keskeisistä rakentamissyistä oli ollut puute kunnollisesta vedestä, mutta tavoitteessa ei onnistuttu koska säästösyistä jätettiin suodattimet pois. Seurauksena oli satoja kuolonuhreja vaatinut lavantautiepidemia 1915-1916. Vettä saatiin nyt riittävästi, mutta laadussa oli paljon parantamista. Tiedosta ei ollut puutetta, sillä suomalaiset lääkärit ja insinöörit seurasivat tilannetta Euroopassa. Puhtauden merkitys korostui, kun tartuntataudit oli torjuttavissa estämällä taudinaiheuttajien pääsy veteen. Tällöin keskeisiksi kysymyksiksi nousivat veden suodatusmenetelmät ja likaveden puhdistaminen.

Vesihuollosta löytyi useita valintoja, jotka suuntasivat tapahtumia pitkällä aikavälillä. Kuitenkin myös pitkäaikaiset hitaat tapahtumat tai muutokset, joiden takana ei ollut varsinaista valintaa, ohjasivat myös tapahtumia. Näin tapahtui esimerkiksi vesikysymyksen syntyvaiheessa epäkohtien muuttuessa ongelmiksi ja ongelmien kärjistyessä katastrofiksi lavantautiepidemian 1915-1916 myötä. Ongelman synnyn taustalla ei ollut varsinaista valintatilanteita, vaan kaupungeissa meneteltiin kuten ennenkin. Asukastiheyden kasvaessa nopeasti ympäristö kuormittui kuitenkin liikaa ja katastrofi oli lähellä. Tutkimus osittaa, että kuva pääkaupungin kehitystä määräävästä roolista ja jopa kuva sen roolista edelläkävijänä tällä sektorilla osoittautui harhaanjohtavaksi, jollei jopa virheelliseksi. Pääkaupungilla on ollut toki tärkeä, muttei keskeinen rooli, vaan kulloinkin tarvittava ajanmukaisin tieto on haettu sieltä, missä sitä on ollut saatavilla. Tietotaitoa on löytynyt myös omalta paikkakunnalta, tässä tapauksessa Tampereelta, ja sitä on myös osattu hakea suoraan ulkomailta.

Suomalainen ja lähes kaikkien muidenkin länsimaiden malli kunnallisessa omistuksessa olevista, siis kuluttajien omistamasta ja mitattuun kulutukseen pohjaava malli on yli sadan vuoden aikana osoittautunut kestäväksi ja toimivaksi. Vesihuolto muodostaa luonnollisen alueellisen monopolin, jonka on oltava vastuuntuntoisissa käsissä. Vesihuollon vertaaminen liiketoimintana sähkö- ja energialaitostoimintaan ei ole onnistunut. Sähkö on siirrettävissä varsin pienin kustannuksin pitkiäkin matkoja, kun taas vesi ja jätevesi eivät.

Monet vesihuollon kannalta keskeiset muutokset ovat aikanaan olleet vaikeasti ennustettavissa ja niin ne saattavat olla jatkossakin. Vaikka pohjavesien hyödyntämistä painotetaan voimakkaasti 2000-luvun alun Suomessa, muihinkin vaihtoehtoihin on syytä varautua pitämällä kaikki raakavesilähteet mahdollisimman hyvässä kunnossa tehokkaan vesiensuojelun avulla.

Vesi ei ole ongelma. Jo muinaiset roomalaiset osasivat johtaa riittävästi vettä miljoonakaupungin tarpeisiin sekä huolehtia viemäröinnistä. Tämä taito unohtui kuitenkin hyvin pitkäksi ajaksi. Myös ajatus siitä, että kaupunkien asukkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluisi yhteisiin asioihin, valtion tai kaupungin hoidettavaksi, katosi. Vasta 1800-luvun puolivälissä ajatus virisi uudelleen samaan aikaan tapahtuneen bakteriologisen vallankumouksen kanssa. Tällöin ryhdyttiin kehittelemään ratkaisuja vesihuollon järjestämiseksi kaupungin mittakaavassa, mutta antiikin perimää ei osattu käyttää hyväksi ja vasta lukuisten virheiden ja ihmishenkien menetysten kautta päästiin toimiviin, moderneihin järjestelmiin. Yhä edelleen kuitenkin eri puolilla maailmaa unohdetaan kaikki tämä tieto ja rakennetaan järjestelmiä, jotka eivät perustu koetellusti toimiviin periaatteisiin. Vesi ei ole ongelma, mutta usein siitä vastaavien päättäjien sekä veden kuluttajien asenteista löytyy vääriin käsityksiin ja puutteelliseen tietoon perustuvia toimintamalleja, jotka aiheuttavat ongelmia. Hyvän veden puute on eri yhteyksissä katsottu maailman suurimmaksi ongelmaksi, joka aiheuttaa jopa kymmeniä tuhansia kuolemia päivässä. Yhteensä puutteellisen sanitaation ja turvallisen juomaveden puutteesta kärsii lähes puolet maapallon asukkaista. Lapset kärsivät asiasta eniten ja noin 2,2 miljoonasta vuosittain näistä syistä aiheutuviin tauteihin kuolevista onkin suurin osa lapsia.

Vesilaitoksen sekä laajemmin vesihuollon ja ympäristön tila ei ole niinkään riippuvainen ajasta ja paikasta eikä teknisen tietämyksen tasosta tai rahasta. Viimekädessä kysymys on siitä, mitkä asiat mielletään tärkeiksi ja hoitamisen arvoisiksi.

The water issue refers to the crisis in urban water acquisition based on wells, which began to dry up and become contaminated due to inadequate or non-existent sewerage. The water issue also includes the aspirations of contemporaries for finding an answer to the question. Contemporaries were searching for a solution to water acquisition from waterworks, and for drainage and environmental pollution from sewerage. Thus, water supply and sewerage were seen as solutions to the water issue. Fires ravaging the wooden cities of Finland were also a central motivator. When contemporaries in the various cities of Finland spoke about these problems, they were commonly using the term water question . This problem of water supply was solved only after prolonged planning and transitional periods. The main research question of this study is: How was the water issue solved? Was the answer to the water issue feasible and operational? How did the decisions made affect the environment? Were the solutions practical or did they cause problems for inhabitants and the environment? The water supply and sewerage of the city is also essentially connected to industry, especially as it is related to wastewaters. Industry was also an important water user and part of the water system.

Development stages of water supply and sewerage systems can be divided roughly into three systems. Used points of comparison must be from research subjects (water supply and sewerage) that are not only contemporary but also of similar technological level. I have divided the systems roughly as follows: 1) Bucket systems, 2) Protosystems, and 3) Modern systems. The purpose of this is to show that various solutions for city infrastructure, at different times, could have been feasible then. This way, we can also avoid a predestined, technologically deterministic view of water supply and sewerage advancing unavoidably towards the modern, right solution.

The first municipal water pumping installation in Tampere, and probably in Finland too, was founded in 1835. The system was quite simple and constituted a so-called bucket system. The first water-protection regulation in Tampere concerned this system. The first actual waterworks in Tampere, a clear protosystem, was completed in 1882. In the construction no attention was paid to the earlier critique.

The high-pressure facility was completed on 1898, but not on the scale of the original plan. Since slow sand filtration was rejected and the outlets of the sewers were too close to intake pipes, the efficiency of the new facility was also its weakness: later typhoid fever spread fast over a wide area aided by the water pipe network. In 1916 hundreds of peoples died which finally prompted the necessary decisions to be made. The threat of typhoid fever and other diseases spreading through water was removed in 1917 when chlorination of water was started.