Determinants of Sensitivity of Mammography
Saarenmaa, Irma (2001)
Saarenmaa, Irma
Tampere University Press
2001
Epidemiologia - Epidemiology
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2001-10-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5183-X
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5183-X
Tiivistelmä
Tutkimuksen taustaa Rintasyöpä on suomalaisten yleisin ja yleistyvä syöpäsairaus. Laajoissa seulontatutkimuksissa on todettu, että mammografiaan perustuvalla rintasyöpäseulonnalla voidaan alentaa rintasyöpäkuolleisuutta. Kaikki rintasyövät eivät kuitenkaan näy tai niitä ei huomata mammografiassa. Osa syövistä voi löytyä ultraäänitutkimuksessa tai kasvaimen pahanlaatuisuus voi paljastua ohut- tai paksuneulanäytteellä. Rinnan radiologisten tutkimusmenetelmien herkkyys ratkaisee, kuinka pieninä rintasyövät saadaan hoitoon ja kuinka hyvä rintasyöpäpotilaiden ennuste on. Sekä mammografian että ultraäänitutkimuksen herkkyys voi riippua potilaan iästä ja rinnan rauhasrakenteesta.
Tutkimuksen tarkoitus Selvittää kuinka hyvin mammografiaseulonta on toteutunut, kuinka paljon potilaan ikä, rinnan tiiviys, tuumorin ominaisuudet ja mammografiakuvien tulkinta vaikuttivat mammografiatutkimuksen herkkyyteen, kuinka moni syöpä näkyi jälkiviisaudella aikaisemmissa mammografiakuvissa ja vertailla mammografian herkkyyttä muihin tutkimusmenetelmiin.
Aineisto ja menetelmät Aineisto I Kerättiin kliiniset ja radiologiset tiedot kaikista vuosien 1987-1992 aikana löytyneistä uusista seulontaikäisistä rintasyöpäpotilaista Pirkanmaan alueella (N=277). Verrattiin seulonnassa ja sen ulkopuolella löytyneiden syöpien radiologiaa ja histologiaa (kudostyyppiä). Radiologi, joka löysi rintasyövän suoritti mammografiakuvien vertailun aikaisempiin kuviin ja arvioi, näkyikö rintasyöpä jälkiviisaudella edellisissä kuvissa. Aineisto II Onkologi keräsi kliiniset ja radiologiryhmä radiologiset tiedot peräkkäisistä uusista rintasyöpäpotilaista vuosien 1996-1997 aikana Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan alueella (N=665). Rinnan tiiviys arvioitiin vertaamalla mallikuviin. Mammografian ja ultraäänitutkimuksen herkkyyttä verrattiin kolmessa ikäryhmässä sekä kolmessa rauhastiiviystyypissä. Radiologiryhmä vertaili ennen leikkausta otettuja mammografiakuvia edellisiin kuviin ja arvioi kuinka moni syöpä näkyi jälkiviisaudella aikaisemmissa kuvissa ja miksi syövät olivat alunperin jääneet näkymättä. Tulokset ja pohdinta Mammografiaseulonta toteutui tavoitteiden mukaisesti ja välisyöpien määrä oli kohtuullinen. Kuitenkin huomattava osa seulontaikäisten naisten syövistä ilmaantuu kahden seulontakierroksen välillä.
Mammografian herkkyys riippuu merkittävästi potilaan iästä ja paranee ikääntymisen myötä. Myös rinnan tiiviys, etenkin kasvaimen kohdalla, vaikuttaa merkittävästi mammografian herkkyyteen. Mammografia oli merkittävästi herkempi kuin ultraäänitutkimus tai ohutneulanäyte. Ultraäänitutkimuksen herkkyys on iän ja rinnan tiiviyden suhteen käänteinen mammografiaan nähden ja se on hyvä mammografiaa täydentävä tutkimus etenkin tutkittaessa nuoria ja tiivisrintaisia naisia. Ohut- ja paksuneulanäytteillä kasvaimen solu- tai kudostyyppi voidaan saada selville ennen mahdollista leikkausta. Lisäksi niiden avulla voidaan parantaa rintasyöpädiagnostiikan herkkyyttä silloin, kun mammografialöydös on ainoastaan lievästi epäilyttävä tai hyvänlaatuinen. Merkittävä osa rintasyövistä on nähtävissä aikaisemmissa mammografiakuvissa jälkiviisaudella. Ne ovat kuitenkin pääosin epäspesifejä tiivistymiä, joita ei voi erottaa normaalista rauhasrakenteesta ennenkuin ne kasvavat tai muutoin muuttuvat, tai jälkiviisaudella, kun kasvaimen tarkka sijainti on tiedossa. Mammografian rajoitukset tulisivat olla radiologien, kliinikoiden ja tutkimuksiin hakeutuvien naisten tiedossa, jotta täydentäviä tutkimuksia voitaisiin tehdä tarvittaessa

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4967]