TUNNEÄLYTAITOJEN JA YHTEISÖLLISYYDEN OPPIMINEN REFLEKTOINNIN JA RYHMÄPROSESSIN AVULLA
Isokorpi, Tia (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Isokorpi, Tia
Hämeen ammattikorkeakoulu
2003
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Väitöspäivä
2003-06-19Kuvaus
Research Centre for Vocational Education - Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus
Tiivistelmä
Työelämässä menestyminen edellyttää nykyisin työntekijöiden ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittymistä ja uusiutumista. Menestymistä on perinteisesti selitetty yleisellä älykkyydellä, mutta viime aikoina on tiedostettu tunneälyn vahva merkitys ihmisen menestymisessä työssä ja elämässä yleensä. Puhutaan tunneälystä metakykynä, joka säätelee muiden kykyjen toteutumista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kehittää työyhteisöjen tunneälytaitojen (TUTA) koulutuskokonaisuus, oppimisprosessi, jonka tavoitteena on, että työyhteisöjen jäsenet kykenevät jakamaan kokemuksiaan työyhteisöstään, työnteosta ja siihen liittyvistä tunteista. Oppimisprosessin avulla pyritään samalla antamaan välineitä sekä työssä ja elämässä menestymiseen että työssä jaksamiseen. Tutkimuksen kohderyhmänä oli Hämeen ammattikorkeakoulun, ammatillisen opettajakorkeakoulun liikenneopettajankouluttajien koko työyhteisö (11 henkilöä). Tutkimus oli luonteeltaan toimintatutkimus. Tunneälytaitojen oppimisen pedagogisissa ratkaisuissa korostetaan ja sovelletaan toiminnallisia menetelmiä, jotka ottavat ihmisen huomioon kokonaisvaltaisesti, so. järjen ohella harjoitutetaan myös kehokokemuksia ja mielikuvia. Oppimismallin ja pedagogisten ratkaisujen avulla saatiin aktivoitua työhön liittyvistä tunnekokemuksista puhuminen monipuolisesti. Koulutus koettiin tärkeäksi, tarpeelliseksi, positiiviseksi ja haastavaksi. Koulutusprosessi lisäsi osallistujien itsetuntemusta ja toisten tuntemista, kehitti osallistujien itsetuntoa ja itsevarmuutta sekä voimisti ryhmän yhteenkuuluvuudentunnetta, so. yhteisöllisyyttä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4980]