Street Environmentalism: Civic Associations and Environmental Practices in the Urban Governance of Third World Megacities

Abstract

Tutkimuksen lähtökohtana on selvitetty kaupungistumisen ja ympäristökysymysten välistä suhdetta kehitysmaiden suurimmissa kaupungeissa, yli 10 miljoonan asukkaan megapoleissa. Julkinen sektori ei ole pystynyt vastaamaan nopean kaupunkikasvun seurauksiin, kuten ympäristöresurssien vähentymiseen ja saastumiseen, matalahintaisten asuntojen, peruspalveluiden ja työn laajaan kysyntään sekä erityisesti sosiaalisen epätasa-arvoisuuden muodostumiseen köyhien asukkaiden marginalisoitumisena. Reaktiona tilanteeseen kaupunkien asukkaat ovat pyrkineet omatoimisesti löytämään yksilö- ja perhekohtaisia, mutta usein laittomaksi katsottuja ratkaisuja, jotka ovat osaltaan myötävaikuttaneet suuren kaupungin perustoimintojen lamaantumiseen.

Kaikki edellä mainitut tekijät ovat aiheuttaneet kehitysmaiden kaupunkihallinnan kriisin muodostumisen, minkä seurauksena on nyt tärkeää löytää ja kehittää uusia kaupunkihallinnan rakenteita (urban governance structures), joissa keskeisenä elementtinä on erityisesti kansalaisyhteiskunnasta nousevien ratkaisujen mukaan ottaminen. Tutkimuksen päätehtävänä oli selvittää paikallisten asukkaiden kollektiivista toimintaa elinympäristönsä tilan parantamisessa. Erilaisista vallitsevista yhteiskunnallisista esteistä johtuen ( urban silence ), tämän muodostuminen kaupunkien naapurustoissa saattaa kuitenkin olla vaikeaa, jolloin tarvitaan ulkopuolisten, koulutettujen henkilöiden ja heidän organisaatioidensa apua muutoksen aikaansaamisessa. Huolimatta kansalaisjärjestösektorin monimuotoisuudesta ja siihen liittyvistä kielteisistä ilmiöistä, suurkaupungeissa on löydettävissä niitä järjestöjä, jotka toiminnallaan pystyvät parantamaan asuinympäristön tilaa. Työssä analysoitiin viiden paikallisen kansalaisjärjestön toimintaa Kairossa ja Delhissä, ja erityisesti niiden kehittämiä erilaisia ympäristökäytäntöjä, jotka nousivat paikallisesta kulttuurisesta kontekstista. Käytännöt tähtäsivät keskeisesti kaupunkien ns. brown agenda-listauksen ydinaiheisiin, kuten slummien, sanitaation tai paikallisen ilmanlaadun kohentamiseen, vedenkulutuksen vähentämiseen sekä jätehuoltoon ja kierrätykseen.

Tutkimuksen laaja teoreettinen lähdeanalyysi käsitteli suurkaupunkien kehityksen problematiikkaa ja trendejä, erityyppisiä sosiospatiaalisia rakenteita (kuten informaali kaupunki ), ympäristökysymysten luonnetta ja tilaa, uusia sosiaalisia liikkeitä ja kansalaisjärjestöjä, sekä ns. uuden kaupunkihallinnan elementtejä ja siinä erityisesti järjestöjen suhteita muihin toimijoihin, kuten keskus- ja paikallishallinnon edustajiin. Tutkimuksessa esiteltiin ja analysoitiin aiheen monitieteinen peruskäsitteistö, jota pyrittiin myös edelleenkehittämään. Keskeisimpiä tutkimustuloksia oli megapolien hybridiominaisuuden esilletuominen, mikä voi edesauttaa näiden suurkaupunkien tutkimuksen käsitteellisessä kehityksessä ja kaupunkikasvun eri ilmiöiden ymmärtämisessä. Uusien kaupunkihallinnan rakenteiden löytämisessä voidaan nähdä eräänä keskeisimpänä tekijänä kansalaisjärjestöjen katutason tiedon eli ympäristökäytäntöjen huomioiminen, ja ennen kaikkea niiden replikointi laajemmin muilla kaupunkialueilla sekä kaupunkien kesken.

The study explores the tension between rapid urbanization and environmental considerations in Third World megacities. The city authorities are not fully able to manage urban growth processes and their implications: large-scale pollution and depletion of environmental resources; lack of low-cost housing, basic services and jobs; also ill-health, social inequality and marginalization of the poorest dwellers. All this is symptomatic of a crisis in urban governance. The central thesis of the study is that urban neighborhoods have a great potential to achieve change in their immediate environments. However, since collective action does not start up automatically and there prevail certain societal barriers of urban silence , the study analyzes how this street level potential could be realized with the help of local civic associations and their professional leaders.

The study makes a comprehensive analysis of the causes and current trends of urban growth, and the notion of megacities, which are then discussed in the emergence of global and non-global cities, determined by their conditions of governance. The study surveys the multiple layers of socio-spatial configurations in the cities, and highlights the main socio-environmental, brown agenda questions. This interdisciplinary work elaborates a variety of theoretical perspectives by combining a comprehensive literature review with empirical evidence. Conceptual analyses provide the central terminology on urbanization; city morphology and informal settlements; new social movements and NGOs/civic associations; and urban governance.

Drawing upon evidence from five case studies on Cairo and Delhi, the study suggests that along with Third World urbanization a people-centered environmentalism is evolving: there can be found some segment of civic associations, which contributes to the new governance structures in these large hybrid cities of the Third World.