Kuvataiteilijan oikeudellinen asema: Ammattimaista taiteellista toimintaa rajoittava ja edistävä oikeussääntely

Abstract

Väitöstutkimuksessa tarkastellaan kuvataiteilijan taiteelliseen toimintaan kohdistuvaa lainsäändäntöä.

Oikeus on yhteiskunnallisen vallankäytön väline. Se ulottaa vaikutuksensa kaikille yhteiskuntaelämän alueille - myös taiteeseen. Pauli Rautiaisen väitöstutkimus antaa kokonaiskuvan siitä, miten julkinen valta oikeudellisella sääntelyllä toisaalta rajoittaa ja toisaalta edistää ammattikuvataiteilijoiden taiteellista toimintaa Suomessa. Rautiainen kiinnittää valtiosääntöoikeudellisen tarkastelunsa kahteen perus- ja ihmisoikeusnormien avulla muotoilemaansa periaatteeseen: puuttumattomuuden periaatteeseen ja taiteen edistämisen periaatteeseen. Näiden periaatteiden avulla hän tulkitsee, systematisoi ja arvioi kuvataiteelliseen toimintaa liittyvää oikeussääntelyä: muun muassa erityyppisiä kriminalisointeja, tekijänoikeus- ja apurahalainsäädäntöä sekä vero- ja sosiaalioikeudellista sääntelyä.

Tutkimuksen mukaan julkisen vallan suoranainen puuttuminen taiteelliseen toimintaan on vähäistä, eikä taiteellista toimintaa rajoittava lainsäädäntö vaikuta kuvataiteelliseen toimintaan kuin korkeintaan pistemäisesti. Rajoituslainsäädännön tulkintaan liittyy kuitenkin runsaasti oikeudellista epävarmuutta, kun taiteellisen ilmaisun rajoittamista puoltavia oikeushyviä punnitaan jonkin konkreetin tapauksen olosuhteissa taiteellisen ilmaisemisen lähtökohtaista vapautta vasten. Esimerkiksi kuvataiteilija Ulla Karttusen installaatioteoksen "Neitsythuorakirkko" ympärillä joitakin vuosia sitten käyty oikeuskeskustelu kertoo, kuinka vaikeaa sallitun ja kielletyn ilmaisun välisen rajan piirtäminen voi konkreetissa tapauksessa olla.

Rautiaisen tutkimuksen perusteella taiteen edistämisen periaatteeseen kiinnittyvällä sääntelyllä on tällä hetkellä taiteen vapauden tosiasiallisen toteutumisen kannalta suurempi merkitys kuin sallitun taiteellisen ilmaisemisen vapauspiirin piirtävällä rajoituslainsäädännöllä. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella taiteen edistämissääntely sisältää myös elementtejä, joiden johdosta julkisen vallan taiteen edistämistoimet eivät kohdistu tasaisesti kaikenlaiseen kuvataiteelliseen toimintaan. Osaltaan tässä julkisen vallan taiteenedistämistoimien epätasaisessa kohdistumisessa on kyse tietoisista taidepoliittista valinnoista. Esimerkiksi tekijänoikeuden raukeamista koskeva säännös eriyttää näytettävien, esitettävien ja reprodusoitavien kuvataiteen teosten markkinat eri ansaintalogiikoiden piiriin selvästi esiintuotujen taidepoliittisten syiden perusteella. Eräissä tapauksissa kysymys on kuitenkin pikemminkin siitä, ettei taiteenedistämislainsäädäntöä säädettäessä ole pohdittu riittävästi sen eri osien yhteismitallisuutta ja yhteisvaikutusta, taikka siitä, ettei lainsäädäntöä asetettaessa ole kyetty tunnistamaan riittävästi kuvataiteilijan työhön liittyviä erityispiirteitä.

Tutkimuksessa korostetaan, kuinka nykyaikaisessa taidemaailmassa optimaalinen tosiasiallinen taiteellisen ilmaisemisen vapaus syntyy useiden eri mekanismien yhteisvaikutuksen kautta mahdollisimman monimuotoisesti talousjärjestelmään ja muuhun yhteiskuntaan kytkeytyvässä taidemaailmassa. Tällöin taiteellisen ilmaisemisen vapaus jäsentyy yhtälailla suhteessa taiteen rajoituslainsäädännön taiteelliselle ilmaisemiselle piirtämän vapauspiirin rajoihin kuin myös suhteessa muun muassa taiteenedistämislainsäädännön luomiin taiteilijan mahdollisuuksiin toimia niissä institutionaalisissa olosuhteissa, joissa hän elää.

The aim of the presented doctoral thesis is to raise discussion concerning the legal status of visual artists in Finland. The fundamental rights, the reference point of the analysis, are used to examine how the state promotes and prohibits artistic expression by legal regulation.

The Finnish constitutional reform, conducted in 1995, added several totally new fundamental rights to the Finnish Constitution. Freedom of artistic expression was one of them. Article 16.3 of the Constitution states: The freedom of science, art and higher education is guaranteed. Semantically this sentence is very similar to the article 5(3) of the Federal Constitution of Germany, which states: Art and scholarship, research, and teaching shall be free.... . Nevertheless, the context of these two articles is different.

In Germany, the freedom of artistic expression is written under the article (art. 5), which deals with the general freedom of expression. The context of this article indicates that in Germany the freedom of artistic expression is seen as a lex specialis provision to the general freedom of expression, which originates from a negative freedom (freedom as a prevention of state actions). In Finland, the articles, dealing with the general freedom of expression (art. 12) and the freedom of artistic expression (art. 16.3), are written separately. The freedom of artistic expression is written under the article (art. 16), which deals with the right to education and culture. This means that in addition to its connection to the negative freedom the Finnish freedom of artistic expression is derived from the idea of a positive freedom (freedom as an ability to conduct a certain act) in the Finnish doctrine it is also seen as a tool to increase the welfare of people and their level of cultivation.

The Finnish fundamental right concerning the freedom of artistic expression prohibits all prior censorship and other governmental manipulation. This fundamental right limits legislators authority to enact criminal legislation that would regulate the form, the style or the content of the artistic expression (i.e. criminal legislation concerning different aspects of decency). As a constitutional obligation for positive state actions, freedom of artistic expression obligates the state to have and develop different forms of direct and indirect forms of support to art and artists, although it does not establish a subjective right for grants or any other kinds of support measures.

The conclusion is that the current legislation does not significantly prohibit visual artists artistic expression if the way interpreting the ordinary legislation is harmonised both with the constitutional fundamental rights and the domestically applicable international human rights norms. However, this does not mean that the state do not intervene in the artistic activities. It just simply means that the way of the state carrying out its constitutional obligation for positive state actions sets up the main legal framework, which intervenes in the capabilities of the visual artists to act in a society.