Hiljainen tieto ja työssä oppiminen. Edellytysten luominen hiljaisen tiedon hyödyntämiselle röntgenhoitajien työyhteisössä
Kurtti, Juha (2012)
Kurtti, Juha
Tampere University Press
2012
Kasvatustiede, ammattikasvatus - Education, Vocational Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2012-06-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8782-8

Tiivistelmä
Työyhteisöjen osaamisen kehittämiseksi on tärkeää pyrkiä löytämään keinoja työntekijöiden hiljaisen tiedon näkyväksi tekemiseen ja sen hyödyntämiseen. Tässä toiminnallisessa tutkimuksessa pyrittiin luomaan edellytyksiä hiljaisen tiedon hyödyntämiselle röntgenhoitajien työyhteisössä.
Tutkimuksen mukaan röntgenhoitajien työ sisältää vuorovaikutteisen toiminnan lisäksi myös itsenäistä toimintaa ja päätöksentekoa työn tiimimäisyydestä huolimatta. Röntgenhoitajat toimivat kuvantamistutkimuksissa ja toimenpiteissä usein äänettömästi, jos työtilanteet ovat rutiininomaisia ja tuttuja. Hiljaisen tiedon käyttö liittyy työprosessiin kokonaisuudessaan työn edellyttämän osaamisen hallitsemiseksi. Ongelmanratkaisutilanteet perustuvat analyyttis-intuitiiviseen päätöksentekoon. Intuition käyttö korostuu tilanteissa, kun työskennellään omalla asiantuntijuusalueella. Kokeneen asiantuntijan lisäksi myös nuoremmalla röntgenhoitajalla voi olla työn edellyttämää hiljaista tietoa tietoteknisen osaamisen alueella jo uransa alkuvaiheessa. Tätä äänetöntä osaamista hän kykenee ainakin osaksi jakamaan myös uudessa työssään. Hiljaista tietoa jaetaan organisoidusti tai informaalisti työn lomassa. Se tapahtuu yleensä verbaalisen vuorovaikutuksen ja dokumentaation avulla. Pelkästään dokumentaation avulla hiljaista tietoa on hyvin vaikea jakaa, koska se edellyttää ensin tiedon näkyväksi tulemisen vuorovaikutteisten käytänteiden kautta.
Kaikkea röntgenhoitajan omistamasta hiljaisesta tiedosta ei voida hyödyntää työyhteisöön tiedon käyttöön liittyvästä tiedostamattomuuden tasosta johtuen. Tässä tutkimuksessa hiljaisen tiedon hyödyntämisen edellytyksiä voitiin kuitenkin parantaa kehittämällä röntgenhoitajien tiimityötä ja laatimalla tiimityöskentelyyn yhteisiä toimintasuosituksia. Muun muassa tiimien vuorovaikutteisia toimintatapoja lisättiin työyhteisössä. Röntgenhoitajia kannustettiin myös lisäämään liikkuvuuttaan tiimien sisällä ja niiden välillä. Edelleen työstä keskusteleminen ja tarinointi, etenkin kokeneiden ja uusien röntgenhoitajien välillä, näytti jakavan kokemukseen perustuvaa hiljaista tietoa työyhteisössä. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi erityistä koulutuspalaveria hiljaisen tiedon hyödyntämiseksi työyhteisössä. Sen avulla voitiin hektisestä työstä hetkeksi irrottautua ja pysähtyä keskustelemaan kriittisesti työhön liittyvistä kehittämishaasteista sekä löytämään ratkaisuja uusille toimintatavoille työssä oppimisen lisäämiseksi.

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4968]