Nuoria reunoilla. Sosiaalipedagoginen tutkimus rikollisuuden ja väkivallan keskellä elävien nuorten kasvun tukemisesta brasilialaisissa kansalaisjärjestöissä

Abstract

Tutkimuksessa kysytään, kuinka moniulotteisen eriarvoisuuden, rikollisuuden ja väkivallan keskellä kasvavia nuoria voidaan tukea kohti täysipainoista elämää ja täysivaltaista kansalaisuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan siis sitä, minkälaisia seurauksia ja vaikutuksia eriarvoisuudella, rikollisuudella ja väkivallalla on yksilöiden ja yhteisöjen kasvuun, miten nuo seuraukset voi kohdata kasvatuksen keinoin ja miten niitä voi ennaltaehkäistä. Tutkimuksen näkökulma kasvatukseen on muodollisten koulutusinstituutioiden ulkopuolella toteutettava, ns. non-formaali kasvatus.

Tutkimus sijoittuu Brasiliaan ja siellä Salvadorin kaupunkiin. Sen innoittajana ovat olleet kokemukseni työskentelystä paikallisessa kansalaisjärjestössä, joka toimii katulasten ja muiden haastavassa tilanteessa elävien lasten ja nuorten parissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kansalaisjärjestöjen toimintaan osallistuneiden nuorten, heidän parissaan työskentelevien kasvattajien ja kansalaisjärjestöjä organisaatioina edustavien henkilöiden haastatteluista, tutkimuksen keskiössä olevien kolmen kansalaisjärjestön, Projeto Axén, Ilê Aiyên ja Circo Picolinon toimintaan liittyvästä kirjallisesta materiaalista sekä henkilökohtaisista ja kenttäpäiväkirjoistani. Asuin itse Brasiliassa tutkimuksen teemojen parissa noin kaksi vuotta vuosina 2004 2009.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on kriittinen sosiaalipedagogiikka, jota lähestytään Paulo Freiren teoriaperinnön, educação popular -ajattelun ja sosiokulttuurisen innostamisen kautta. Metodologisena inspiraationa ovat olleet freireläinen tutkimusperinne, kriittinen etnografia, ja heuristinen tutkimus. Näiden vaikutteiden myötä muotoutui tutkimuksen kriittinen sosiaalipedagoginen metodologinen orientaatio.

Tutkimuksen analyysit etenevät kolmen teemallisen kokonaisuuden kautta. Niistä ensimmäisessä tarkastellaan sitä, minkälainen kasvun ympäristö brasilialainen kaupunkiperiferia on nuorille. Toinen askel etsii vallitsevan tilanteen taustoja ja kurkottaa kohti tavoiteltavia tulevaisuuden horisontteja. Kolmas askel keskittyy analysoimaan kansalaisjärjestöissä tapahtuvan kasvatustyön lähestymistapoja ja menetelmiä esimerkkinä eriarvoisuuden, rikollisuuden ja väkivallan haasteisiin tarttumisesta.

Tutkimuksen tulokset voi jakaa kahteen ryhmään. Yhtäältä tutkimus kertoo nuorten kasvusta brasilialaisessa kaupunkiperiferiassa ja siitä, miten tuota kasvua tuetaan kansalaisjärjestöissä. Toisaalta tutkimus tuo näkökulmia sosiaalisen kasvatuksen tavoitteiden ja käytäntöjen yleisempään reflektointiin, sosiaalipedagogisen kasvatustyön käytäntöjen kehittämiseen ja kansalaisjärjestöjen kasvatuksellisen toimijuuden pohtimiseen. Tutkimus myös haastaa näkemään ja muistamaan kasvatuksen roolin yhteiskunnallisiin eriarvoisuuksiin pureutumisessa sekä kasvatuksen kentän laaja-alaisuuden.

Periferiaympäristössä elävien nuorten toimintaympäristöön liittyvät analyysit osoittavat, että rikollisuus ja väkivalta ovat laajoja ja moniulotteisia ilmiöitä. Ne ovat läsnä konkreettisesti, rakenteellisesti ja symbolisesti. Ne yhdistyvät laajoihin vallan, kontrollin ja alistamisen kysymyksiin. Ne uhkaavat nuorten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Ne ovat hyökkäys nuorten ihmisarvoa ja olemassaolon oikeutta sekä yhteisöllisen toiminnan perusedellytyksiä vastaan.

Kasvatuksellinen vastarinta vallitsevalle tilanteelle toteutuu prosesseissa, joissa tavoitellaan (1) nuorten ja heidän yhteisöjensä itsearvostuksen ja omanarvontunnon vahvistumista, (2) kykyä todellisuuden rakentumisen hahmottamiseen ja kyseenalaistuksiin sekä (3) arjen tukiverkostojen ja yhteisöllisyyden vahvistumista. Tutkimus osoittaa, että kasvatuksen dialogisuus yhdistettynä onnistumisen kokemuksia tuottavaan luovaan tekemiseen on lähestymistapa, joka soveltuu hyvin näiden kasvatuksellisten tavoitteiden työstämiseen. Kasvatuksen dialogisuus merkitsee osallisuutta, osallistumista ja kasvun prosessien yhteisöllisyyttä. Kun tavoite on vahvistaa vaihtoehtoja etsivää ja muutokseen suuntaavaa toimijuutta, niihin tarvittavaa päätös- ja toimintavaltaa täytyy päästä harjoittamaan myös kasvatuksen prosesseissa.

Kansalaisjärjestöissä tapahtuva kasvatus ei kuitenkaan ole vain joukko metodeja ja tekniikkoja, vaan ennen kaikkea erityislaatuinen suhtautumisen ja suuntautumisen tapa. Nuorten kasvun tukeminen edellyttää esimerkiksi kannanottoa siihen, hyväksytäänkö vallitseva tilanne ja tavoitellaanko kasvatuksella vain pääsyä osaksi keskustaa ja hyväosaisuutta vai suuntaudutaanko kohti vaihtoehtoisten toimintatapojen rakentamista.

Eriarvoisuuden ja sorron leimaamassa yhteiskunnassa tarvitaan kasvatuksellisia toimijoita, jotka haluavat ja uskaltavat kulkea vastavirtaan ja toimia aidon muutoksen edistämiseksi. Aineistossa esille tullutta näkemystä mukaillen: jos ei edes yritetä toimia toisin, niiden voima, jotka uskovat siihen, että toisin toimiminen ei ole mahdollista, vahvistuu. Voimakkaan segregoituneessa eli eriytyneessä yhteiskunnassa tarvitaan myös kohtaamisia mahdollistavaa ja edistävää, siltoja rakentavaa pedagogiikkaa: erilaisten ihmisten kohtaamisen mahdollistavia kasvatuksen prosesseja ja eri kasvatuksen toimijoiden avautumista yhteistyölle.

The research asks how it is possible to support young people living in the context of multidimensional inequality, crime, and violence toward a full, balanced life and true citizenship. The main aim of the research is to analyse what kinds of consequences inequality, crime and violence may have on the growth of individuals and communities; how those consequences can be met by the means of education; and how they could be prevented. The educational perspective of the research is education that takes place outside the formal sector, i.e. the so-called non-formal education.

The research took place in Brazil, in the city of Salvador. It was motivated by my own experiences in working in a local Non-Governmental Organisation (NGO) that works with street children as well as with other children and young people in complex life situations. The research data consists of interviews with (ex-)participants of NGOs, social educators, and other personnel of NGOs; published accounts on the work of the three key NGOs in this research, namely, Projeto Axé, Ilê Aiyê and Circo Picolino; and my personal and field diaries. I lived in Brazil in total for almost two years between 2004 and 2009 closely in touch with the research themes.

The theoretical framework of the research is Critical Social Pedagogy approached through the theoretical perspectives of Paulo Freire, Educação Popular, and Sociocultural Animation. Methodologically the research has been inspired by Freirean research tradition, critical ethnography, and heuristic research. These methodological influences contributed to the formation of a critical socio-pedagogical methodological orientation.

The analyses of the research proceed in three thematic steps. The first step focuses on analysing Brazilian urban periphery as context for young people growing up. The second step tracks the backgrounds of the current situation and reaches for the horizons of the future. The third step analyses the pedagogical approaches and methods of NGOs as an example on meeting the challenges posed by inequality, crime and violence.

The research results can be divided in two groups. On the one hand, the research is about young people growing up in Brazilian urban peripheries and about the pedagogical contribution of NGOs. On the other hand, the research brings about perspectives for reflecting upon the aims and practices of social education, for elaborating socio-pedagogical practices and for analysing the educational role of NGOs. The study also challenges us to see and remember how extensive the field of education is as well as the role that education has in combating the social inequalities.

The analyses regarding the young people s context of living show that crime and violence are broard and multidimensional phenomena. In young people s lives they are present in a concrete, structural and symbolic way. They are related to wide-ranging questions of power, control and oppression. They pose a threat to young people s physical and psychological well-being. They are an attack against young people s human value and right to exist as well as against the necessary conditions of for communities to function.

The educational resistance to the situation characterised by multidimensional crime and violence is realised in processes that aim at 1) a strengthening of self-esteem of young people and their communities, 2) an ability to understand the structures of society and to question them, and 3) a reinforcement of the networks and communality of everyday life. The research shows that the dialogicality of the educational processes combined with creative activities that produce experiences of accomplisment is an approach well suited to tackle the educational aims described above. The dialogicalicality of the education means complicity, participation and communality in the educational processes. When the goal is to strengthen social activities geared towards alternative approaches and change, exercising the rights of decision and action need to be practised also in the processes of education.

However, education provided by Non-Governmental Organisations is not only a set of methods and techniques but first and foremost a specific way of reaction and orientation. Supporting the growth of young people supposes, for example, taking a stand on whether to accept the status quo and see education merely as a means to enter the realm of the well-off, or whether to orientate towards creating alternative ways to act. A society marked by inequality and oppression needs educational actors that want and dare to challenge the mainstream and work towards real change. To paraphrase a view that came up in the material: if there is not even an attempt to do things differently, those who believe that doings differently is not possible keep gaining power. In a highly segregated society we also need pedagogy that enables and promotes the bringing together of people and bridge-building: educational processes that make it possible for different people to meet and educational actors opening up to co-operation.