Theatre/Ecology/Cognition. Theorizing Performer-Object Interaction in Grotowski, Kantor, and Meyerhold

Abstract

Tutkimus käsittelee esiintyjän ja esineen keskinäisiä vuorovaikutussuhteita teatteriesityksissä, kantavana tutkimuskysymyksenään, miten ja millaisia merkityksiä tämä jo sinällään toiminnan ja havainnon tasoilla kantaa ja tuottaa. Teoreettisesti työ edustaa humanististen tieteiden kognitiivista käännettä, mutta pyrkii aihepiirinsä mukaisesti käsittämään mielen ja kognition myös olennaisesti ekologisena ilmiönä, päätä ja aivoja laajempana, toiminnan ja havainnon prosesseihin liudentuvana. Tutkimuksen keskeiset käsitteet (metafora, kuvaskeemat ja tarjoumat eli affordanssit) perustuvat kognitiiviseen kielitieteeseen ja ekologiseen psykologiaan, tärkeimpinä vaikuttajina Mark Johnson, James J. Gibson ja Tim Ingold. Keskeiset tapaustutkimukset pureutuvat Jerzy Grotowskin, Tadeusz Kantorin ja Vsevolod Meyerholdin valittuihin ohjauksiin.

Ensimmäisessä luvussa havainnon, toiminnan ja kognition prosesseja havainnollistetaan temaattisesti keskeisillä toimijuuden ja esineyden käsitteillä. Näkökulma horjuttaa teatteriesineistön perinteistä jakoa lavastukseen, tarpeistoon ja puvustukseen. Filosofisemmalla tasolla luku kyseenalaistaa metaforan olemisen suuresta ketjusta , jossa mieli asettuu aineen ja subjekti objektin yläpuolelle. Sen teoreettiseksi vaihtoehdoksi kehitellään kognition ekologista perustaa ruumiillisena, paikallisena, toiminnallisena ja ympäristöön hajautuvana (embodied, embedded, enacted, extended).

Metodologia tarkentuu toisen luvun ekologisessa esitysanalyysissä Meyerholdin Jalomielisestä aisankannattajasta (1922). Paitsi tämän lavastusta ja näyttelijäntyötä konstruktivismia ja biomekaniikkaa luvussa tarkastellaan varhaisen Neuvosto-Venäjän kulttuuriekologiaa sekä analysoitavasta esityksestä näiden kaikkien vuorovaikutuksessa tarjoutuneita tulkintoja. Kolmannessa luvussa Grotowskin ja Kantorin ajatuksia köyhästä teatterista suhteutetaan näiden puolestaan heijastamaan kommunistisen Puolan kulttuuriekologiaan: samojen perustavien skeemojen esitetään metaforisesti määrittävän molempien ohjaajien ajattelua ja toimintaa, usein tosin vastakkaisilla tavoilla.

Seuraavien lukujen yksityiskohtaiset analyysit Grotowskin Akropoliksesta (1962-69) ja Kantorin ohjauksesta Kuolkoot taiteilijat! (1985) purkavat paitsi kyseisten esitysten esinedramaturgioita, myös ohjaajien pidemmän aikavälin painotuksia ja heidän perinteistä profiloitumistaan näyttelijöiden ja esineteatteriin . Lyhyessä epilogissa tarkastellaan yleisempiä jännitteitä ja jatkumoita suhteessa tämän hetken länsimaista kulttuuri- ja esitysekologiaa enenevästi määrittävään medioitumiseen ja teknologisoitumiseen.

The general theme of the thesis is performer-object interaction, as enacted and perceived in the theatre its overarching research question, how varieties of meaning may already be enacted and perceived, thereby. In theorizing this, the work generally subscribes to the cognitive turn of the humanities, but also aspires to nudge it toward an ecological ontology, more congenial to the theme: of mind or cognition beyond the brain, out of our heads, inseparable from action and perception. The key concepts of the study (metaphor, image schemas, affordances) originate from cognitive linguistics and ecological psychology; the central case studies concern three specific productions directed by Jerzy Grotowski, Tadeusz Kantor, and Vsevolod Meyerhold.

Chapter 1 isolates the key notions of agent and object, to theorize general processes of perception, action, and cognition: progressively blurring such traditional terms for stage objects as set, props, or costume, it proceeds from domain-specific abstractions through basic-level categories and ecological affordances, to the domain-general work of conceptual blending and metaphor. In its more philosophical framing, the chapter addresses metaphors of the Great Chain of Being instrumental to the artificial division of mind over matter and subjects over objects and instead, makes a theoretical case for the ecological grounding of all cognition, modified by the four influential e s: mind as embodied, embedded, extended, enacted.

In Chapter 2, this theoretical framework is further elaborated in a detailed analysis of Meyerhold s 1922 staging of The Magnanimous Cuckold from the affordances of its constructivist setting to an extended discussion of its biomechanical acting (the then metaphors of reflexology and Taylorism, contrasted with distributed and enactive notions of cognition and skill) and from the cultural ecology of early Soviet Russia to the variety of interpretations the interplay of all these have historically afforded. Toward the end, the general theory is developed into something of a tentative method, as concerns how the notions of image schemas and affordances may intertwine to serve the ecological validity of performance analysis.

With Chapter 3, the conceptual focus shifts to Kantor s and Grotowski s notions of poor theatre, reflecting as they seem, a cultural ecology very different from that of Meyerhold s Russia that of real socialism in Communist Poland. Key metaphors of the general mindset thus identified, Chapters 4 and 5 present detailed analyses of Akropolis, as staged by Grotowski and Józef Szajna first in 1962, and of Kantor s 1985 production of Let the Artists Die! the former, ranging from plot points of performer-object interaction to the ecological and enactive emphases of Grotowski s later work; the latter, from some of Kantor s overarching objects and metaphors, throughout his career, to distributed notions of memory and selfhood.

To conclude, a brief Epilogue will address not only the metonymical and metaphorical afterlives of Grotowski and Kantor, respectively, but some of the tensions and continuities that go with performing humanity in the ever more mediatized ecologies of new technology that we currently inhabit. While only emerging with these new ecologies, on the notions of extended and distributed cognition such ostensibly contemporary metaphors as the cyborg or the posthuman only go to define what we ve always been already if by the human post we mean a self-contained Cartesian individual, somehow disentangled from its ecological embedding.