From emotional turmoil to tranquility

Abstract

Helena Erjannin Tunnemyrskystä tyveneen on ensimmäisiä surevan aviopuolison omaan surukokemukseen keskittyviä väitöstutkimuksia Suomessa. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla 112 aviopuolisonsa menettänyttä henkilöä vuonna 1994 Tampereella ja Vantaalla sekä niiden lähialueilla. Haastatteluissa tavoiteltiin dialogia, jotta päästäisiin syvemmälle surijan omiin kokemuksiin. Aineisto analysoitiin grounded theory -menetelmällä, jolla voidaan luoda surun teoria suoraan haastatteluaineistosta. Samalla oli mahdollista saavuttaa uutta tietoa ihmisistä, jotka ovat joutuneet kokemaan läheisen kuoleman. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitä ihmiselle surussa tapahtuu ja mitä ihmiset tietävät omasta aviopuolison kuoleman jälkeisestä maailmastaan. Tavoitteena oli paljastaa surun ydinprosessi ja kehittää surun teoria hoitotieteellisestä lähtökohdasta. Sureville tukiryhmät sairaaloihin Erjanti toteaa, että aviopuolisonsa menettäneiden ongelmia ovat sureville tarkoitetun tuen organisoimattomuus ja viivästyminen. Sureville suunnattuja palveluja ei ole riittävästi tai ne ovat koordinoimattomia, huonosti saavutettavissa ja eivät houkuttele. Seurakunnat ja mielenterveystoimistot ylläpitävät liian vähän sururyhmiä. Lisäksi terveydenhuollon henkilöstön tiedot ja taidot ovat puutteelliset surevien auttamisessa ja kohtaamisessa. Tutkimustulosten perusteella Erjanti ehdottaa, että sairaaloiden vuodeosastoille ja terveyskeskuksiin perustettaisiin surevien tukiryhmiä, apua tarjottaisiin aktiivisesti ja siitä tiedotettaisiin sureville sekä puuttuvat yhteydet rakennettaisiin eri toimijoiden välille. Lisäksi surevien riskitekijät tulisi tunnistaa (tukiverkon puuttuminen, sairastuminen, taloudelliset ongelmat, juridiset asiat ja lastenhoito) sekä surussa terveyden edistämiselle otollista herkkyyskautta tulisi hyödyntää. Tutkimustuloksia voidaan käyttää myös auttamismenetelmien kehittämisessä ja surevien kohtaamistaitojen edistämisessä terveys- ja sosiaalialan sekä vapaaehtoistyön henkilöstön koulutuksessa. Suru on luopumiseen suostumista Tutkimuksen tuloksena löydettiin 8228 surua kuvaava ominaisuutta. Surun ydinprosessiksi nousi luopuminen. Prosessi alkoi sairauden diagnoosin tai kuolintiedon kuulemisesta. Surevien kokemana luopuminen oli kokonaisvaltainen, häilyvärajainen ja voimakasta sisäistä liikehdintää sisältävä vuorovaikutteinen tapahtumaketju. Luopumista määrittivät surun kertautuminen, prosessin etenemisen edestakaisuus, eri tilanteiden tuskallinen ensikertainen kohtaaminen ilman aviopuolisoa ja surevan kokema ihmisenä muuttuminen. Luopuminen sisälsi hetki hetkeltä uuden elämän luomisen. Antautumalla kamppailuun sureva eteni todellisuuden kohtaamiseen ja päätyi persoonalliseen kasvuun. Luopuminen oli elinikäinen prosessi, jossa suru vähitellen muuttui lauhkeaksi. Tutkimustulosten mukaan surun monet kielteisinä ja sairaalloisina pidetyt piirteet kuten esim. kykenemättömyys puhua kuolleesta ilman voimakasta tuoretta surua, kykenemättömyys hävittää kuolleen omaisuutta ja itsetuhoajatukset liittyivät surevien kokemina normaaliin suruun. Surun murtamisen keinot Surevien rinnakkaisesti ja vuorotellen käyttämät keinot surun murtamiseksi olivat 1) ihmisten pariin meneminen, 2) ihmisten keskellä yksin oleminen ja omaehtoinen surun vallan taittaminen, 3) sureva on aktiivinen oman itsensä varassa toimiva ja surunsa yksityisenä pitävä sekä 4) sureva rajaa suruaan kulloisenkin hetkittäisen sietokykynsä mukaiseksi ja siirtää suruaan. Väitös avaa surun tutkimuksen laajan kentän Tutkimuksessa suru nähtiin omana itsenäisenä kokonaisuutenaan, joka avasi uuden hoitotyön alueen: surevien hoitotyön. Jatkotutkimushaasteena on luodun surunteorian testaaminen. On myös tärkeää selvittää moninkertainen suru, perheen suru, kollektiivinen suru, surevien ja auttajien vuorovaikutus sekä persoonallisen kasvun osuus luopumisessa. Miksi surua on tutkittava? Nykytutkimus ei ole kyennyt paljastamaan suruilmiön kokonaisvaltaista luonnetta. Helena Erjannin väitöstyö paneutuu aiemmista selvityksistä poiketen suruilmiön ytimeen laadullisin keinoin. Tutkimus aloittaa keskustelun terveen yksilön surukokemuksesta, surevan arjesta ja surun vuorovaikutteisesta luonteesta, joista on tiedetään hämmästyttävän vähän. Väitös kumoaa aiemmat psykoanalyyttiset tutkimukset ja surun patologiset muodot terveitä surevia koskevina. Erjannin mukaan surevalla on surun keskellä eläessään oma rationaliteettinsa.

Helena Erjanti's doctoral dissertation on grief: From Emotional Turmoil to Tranquillity What is the content of grief's everyday? The study was conducted by interviewing 112 bereaved spouses in 1994 in Tampere and Vantaa and their outlying areas. The interviews were carried out in a dialogue-like manner in order to probe deeper into the personal experiences of the bereaved. The data were analyzed with grounded theory -method, which enabled the generation of a grief theory directly from the interview material. The selected method also enabled acquiring new information on individuals who have experienced the death of a loved one. The purpose of the study was to investigate the process an individual undergoes during bereavement and the ways the bereaved conceive their own subjective world following the death of a spouse. The aim was to reveal the core process of grief and to generate a grief theory from the point of view of nursing.

Bereavement support groups to hospitals Erjanti states that the disorganization and delay of support aimed at the bereaved are experienced as severe problems. Services aimed at the bereaved are either not sufficient or lack in coordination. Moreover, they are not readily available or appear as non-appealing. Parishes and mental care services maintain too few support groups. In addition, skills and know-how of health care personnel concerning helping and encountering the bereaved are inadequate.

On basis of the research results Erjanti suggests that specific bereavement support groups be established in the hospital wards and health care centers, that help be offered, and informed of, actively and connections be developed between the various parties. Moreover, risk factors (lack of support network, illness, financial difficulties, juridical issues and child care) concerning the bereaved should be identified and the period of sensitivity during which the bereaved are more susceptible to enhancing their health be benefited from. Research results may also be utilized in the development of helping methods, and in improving the skills of encountering the bereaved in the framework of education aimed at health and social care professionals and voluntary workers.

Grief entails yielding to giving in As a result of the study, 8228 grief-defining properties were detected. Giving in emerged as the core process of grief. This process commenced from receiving the news of diagnosis or death. The bereaved experienced giving in as a pervasive, interactive and indistinct chain of events which contained intense inner motion. Giving in was defined by recurrence of grief, to-and-fro movement of the process, painful first time encounterings of various situations without the spouse and the experience of having changed as a human being. Giving in contained continuous re-creation of new life. By surrendering to the struggle of grief the bereaved moved on to facing reality and eventually experienced personal growth. Giving in was a life-long process during which grief gradually grew temperate. According to the research results, several properties of grief regarded as negative and morbid such as e.g. inability to talk about the deceased without intense surges of grief, inability to dispose of the deceased's possessions and self-destructive thoughts were associated to normal grief in the experiences of the bereaved.

Ways of breaking grief's dominante The bereaved used, in parallel and alternately, the following means for breaking grief's dominance: 1) seeking the company of others, 2) being alone amidst others and autonomous breaking of grief's dominante, 3) active functioning, relying on one's self and keeping one's grief private and 4) modifying grief according to one's prevailing tolerante and postponement of grief.

The dissertation opens new avenues for grief research

The study perceived grief as an independent whole, which exposed a new field in nursing: bereavement care. Testing the generated grief theory offers a challenge for future research. It is equally important to clarify the concepts of multiple grief, family grief, collective grief, interaction between the bereaved and caregivers and the role of personal growth in giving in.

Why grief needs to be studied? Current research has not been able to reveal the pervasive nature of grief. Helena Erjanti's dissertation deviates from earlier studies in that it focuses on the core process of grief with qualitative methods. It initiates a discussion on the grief experience of a healthy individual, on the everyday reality of the bereaved and on the interactive nature of grief, of which remarkably little is known. The dissertation refutes the notion that earlier psychoanalytical studies and pathological forms of grief concern or are applicable to healthy bereaved individuals. According to Erjanti, the bereaved maintain their own rationality while living amidst grief.