"Lahjoin ja vastalahjoin lujittuu ystävyys" - Ragnar Granitin Nobel-ura ja verkostot 1946 - 1967

Abstract

Tieteessä, kuten kaikissa vakiintuneissa instituutioissa, on omat tapansa jakaa tunnustusta. Puhutaan tieteen palkitsemisjärjestelmästä (reward system of science), joka tieteensosiologi Robert K. Mertonin mukaan toimii kaiken tieteellisen toiminnan käyttövoimana ylläpitämällä ja kiihdyttämällä tutkijoiden välistä kilpailua.

Tieteen palkitsemisjärjestelmän selkärangan muodostavat erilaisten tieteellisten seurojen ja tiedeakatemioiden jäsenyydet, kunniaprofessorin arvonimet sekä erilaiset palkinnot. Kaikkein tunnetuin näistä on Nobelin palkinto, jota jo vuodesta 1901 lähtien on jaettu fysiikan, kemian ja fysiologian tai lääketieteen alaan kuuluville tutkimuksille. Nobelin palkinnon mukana seuraava rahasumma on eittämättä auttanut tekemään palkintoa tunnetuksi, mutta viime kädessä sen asema tieteen palkintohierarkiassa perustuu kuitenkin tiedeyhteisön hyväksymiin palkitsemispäätöksiin.

Tutkimuksessa on tarkasteltu Nobel-palkitun suomalais-ruotsalaisen neurofysiologi Ragnar Granitin (1900 1991) tieteellistä uraa sekä Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkintoa. Granitin yli 20 vuotta kestäneen, vuonna 1967 huipentuneen Nobel-uran avulla tutkimuksessa on tehty näkyväksi palkinnon jakamisesta vastaavan Karoliinisen Instituutin Nobel-komitean päätöksentekokulttuuria sekä palkitsemispäätösten liittymistä osaksi ruotsalaisen tieteellisen kentän reviiritaisteluja. Erityisesti tutkimuksessa on analysoitu sosiaalisen pääoman merkitystä ja roolia Nobelin palkinnon ja tieteen palkitsemisjärjestelmän muodostamassa kehyksessä. Sosiaalinen pääoma on tällöin ymmärretty bourdielaisittain yksittäisen tutkijan verkostoihin sitoutuneena ja häntä hyödyttäneenä resurssina. Toisaalta tutkimuksessa on tarkasteltu palkitsemisjärjestelmän puitteissa tapahtunutta sosiaalista vaihdantaa sekä tällaisen vaihdannan kykyä vahvistaa sosiaalista pääomaa colemanilais-putnamilaisessa merkityksessä ja sen myötä myös ystävyyttä tutkijaverkoston jäsenten välillä.

Tutkimuksessa kyseenalaistetaan vallalla ollut tapa tarkastella tieteen palkitsemisjärjestelmää palkinnonsaajista ja palkintojärjestelmän virallisista rakenteista käsin. Tilalle ehdotetaan kokonaisvaltaisempaa, palkitsemisjärjestelmän epäviralliseen puoleen sekä erilaisiin verkostoihin keskittyvää tarkastelutapaa. Tutkimuksessa myös osoitetaan, miten Nobelin palkinnon ehdottaminen kytkeytyi osaksi laajempaa, palkintojärjestelmän rajat ylittänyttä ja tieteen eliittiverkoston sisällä tapahtunutta vaihdantaa. Ragnar Granitin oman Nobel-uran lisäksi tutkimuksessa on esitelty myös muiden Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon ajanjaksolla 1940 1960 saaneiden tutkijoiden Nobel-uria. Näiltä osin tutkimus toimii myös johdantona Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon uudempaan historiaan, jota on aikaisemmassa tutkimuksessa käsitelty varsin vähän.

Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on käytetty Ragnar Granitin tieteellistä kirjeenvaihtoa sekä Tukholman Karoliinisen Instituutin Nobel-komitean asiakirjoja. Tutkimuksen teoreettisen perustan muodostavat Pierre Bourdieun kenttäteoria sekä Marcel Maussin ajatus lahjasta avaimena sosiaalisen vaihdannan ja solidaarisuuden ymmärtämiseen. Tutkimus on toteutettu Suomen Akatemian Scholars, Science, Universities and Networks as Factors Making Cities Attractive -projektin yhteydessä.