Kamppailu yleistelevisiosta. TES-TV:n, Mainos-TV:n ja Tesvision merkitykset suomalaisessa televisiokulttuurissa 1956-1964

Abstract

Suomalaista televisiohistoriaa tarkastellaan usein Yleisradion historiana. Säännöllinen televisiotoiminta käynnistyi kuitenkin kaupallisesti rahoitetun televisioaseman lähetyksillä, ja vuoteen 1964 mennessä Suomessa ehti toimia kolme kaupallista televisioyhtiötä. TES-TV jatkoi pääkaupunkiseudulla vuonna 1956 säännölliset lähetykset aloittaneen Televisiokerhon toimintaa, Mainos-TV aloitti omat lähetyksensä Yleisradion televisiokanavalla seuraavana vuonna ja vuodesta 1960 lähtien TES-kanavan ohjelmistosta vastasi Tesvisio-niminen ohjelmayhtiö. Vasta Yleisradion ostettua Tesvision vuonna 1964 kahden kanavan välillä vallinnut kilpailu vaihtui Yleisradion ja Mainos-TV:n yhteiseen monopoliin.

Vaikka TES-TV:n, Mainos-TV:n ja Tesvision toiminta rahoitettiin mainosajan ja kustannettujen ohjelmien myynnillä, yhtiöiden toimintaperiaatteet ja ohjelmistot erosivat monessa suhteessa siitä käsityksestä, jolle julkisen palvelun ja kaupallisen televisiotoiminnan välinen kahtiajako perustuu. Väitöstutkimuksessa puretaan kaupallisen television käsitettä tarkastelemalla niitä merkityksiä, joita kaupalliselle televisiolle tuotettiin niin televisioyhtiöissä ja niiden ohjelmistoissa kuin vastaanotossakin. Aineistoina käytetään ainutlaatuisia televisiopioneerien haastatteluja, ohjelmatietoja, lehtileikkeitä, arkistoaineistoja sekä aikalaistekstejä.

Tutkimuksessa esitetään, että sen enempää televisioyhtiöissä kuin julkisessa keskustelussakaan TES-TV:tä, Mainos-TV:tä ja Tesvisiota ei määritelty selkeästi kaupallisiksi televisioyhtiöiksi. Erityisesti Tesvisiosta pyrittiin rakentamaan toista yleistelevisiota Yleisradion Suomen Television rinnalle, mutta pyrkimys monipuoliseen ja kattavaan ohjelmistoon määritti myös TES-TV:n ja Mainos-TV:n ohjelmistoja. Amerikkalaisten sarjafilmien ohella katsojille tarjottiin muun muassa koulutelevisiolähetyksiä, uskonnollista ohjelmaa, kotimaista viihdettä, taide-esitelmiä ja uutisia.

Tutkimuksessa kumotaan käsitystä varhaisesta televisiotoiminnasta teekkarien harrasteluna. Kaupallinen televisiotoiminta ammattimaistui hyvin nopeasti 1950- ja 1960-lukujen taitteessa, kun ohjelmat ja mainokset pyrittiin erottamaan toisistaan, ohjelmistoa rakennettiin erilaisia ohjelmistonsuunnittelun strategioita soveltaen ja televisiolle etsittiin aktiivisesti uusia, välineelle ominaisia ilmaisumuotoja. Lisäksi tutkimus purkaa ajatusta kaupallisen television ja amerikkalaisuuden kytköksestä. Vaikka kaupallisten televisioyhtiöiden ohjelmistoihin sisältyi merkittävä määrä ulkomaista ja erityisesti amerikkalaista ohjelmaa, korostettiin myös toiminnan suomalaisuutta esimerkiksi muokkaamalla ulkomaisia ohjelmaideoita kotimaiseen kulttuuriin sopiviksi. Kaupallisissa televisioyhtiöissä vallinnut käsitys suomalaisuudesta nojautui keskiluokkaiseen, kodin, uskonnon ja isänmaan ympärille rakentuvaan arvomaailmaan.

This study examines the meanings of commercial television in the early Finnish television culture. The analysis focuses on three television companies, TES-TV, MTV (in Finnish Mainos-TV) and Tesvisio. TES-TV was the first to start regular television broadcasting in 1956. The station was owned by the Foundation for the Technology Promotion and funded by advertising and sponsored programming. In 1960, a company called Tesvisio was established to manage the programming of the channel. Broadcasting became more professional and commercial Tesvisio even operated a network of three television stations. After ending up in a financial crisis, the company was bought by YLE, the Finnish public broadcasting company. MTV was established by advertising agencies and film companies in order to introduce television advertising in Finland. Regular broadcasts started in 1958. MTV did not have a channel of its own, but it leased broadcasting time from YLE s channel and was subject to YLE s programme policy.

The research task is divided into three questions, which concern the meanings of commercial television in the television companies, in their programming and in the reception. The questions correspond the three dimensions of television culture: production, text and reception. Television is here studied as a cultural form produced by the discourses and uses of the medium. The dichotomy of public service television and commercial television is applied as a conceptual starting point. The empirical material consists of the interviews of the Finnish television pioneers, the programming of the companies (as published on tv guides), newspaper and magazine clippings (editorials, letters to the editor, columns), archived documents and contemporary writings.

The results of the analysis are discussed in three chapters. The first of them focuses on the commercial television as a part of the Finnish television system. Thus, it includes writing the institutional history of commercial television. By analysing the licences, funding, competition and public discussion, among other things, I want to point out the exceptional nature of the three television companies: they were in many ways operating more like public television than commercial television companies. Even in the public discussion, they were separated from the American model of commercial television.

The next chapter covers the meanings of television production. The analysis of programme policy, programming strategies, serial programming, censorship, audience building, different types of advertising and programming as well as early televisual experimentations reveals how the television production and programming became professionalized in a few years. This observation overrules the common belief of early commercial television as a mere hobby of the radio engineers. Actually, the first experiments laid the base for the Finnish television culture.

In the third chapter I focus on the discourses that supplied the commercial television with the layered meanings of nationality and internationality. In the Cold War context, the commercial television companies were actively aiming at promoting Western (television) culture in Finland, but at the same time, they were emphasizing a special national and cultural identity. The chapter explores the meanings of Finnishness by focusing on the themes of patriotism, religion, education, family, consumer culture and middle class culture, for example.

All in all, the analysis reveals that there were actually two discursive formations of commercial television: one of them was a hypothetical construction based on the experiences of American commercial television, the other represented the Finnish commercial television companies. In fact, TES-TV, MTV and Tesvisio were hardly ever labelled as commercial but were more like public television companies aiming at pluralism and diverse programme types.