Kategoriat ongelman selontekoina. Pitkäaikaistyöttömyydestä neuvotteleminen ja sen rakentuminen haastattelupuheessa
Välimaa, Outi (2011)
Välimaa, Outi
Tampere University Press
2011
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2011-02-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8351-6
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8351-6
Tiivistelmä
Tutkimus selvittää, miten sosiaalisia ongelmia, kuten pitkään jatkunutta työttömyyttä voidaan tutkia puheesta. Tutkimuksen fokus on metodologiassa, tarkemmin sanottuna puheemme kategorioissa. Pitkäaikaistyöttömän kategoria ja siihen liittyvä ongelmapuhe ovat tutkimuksessa keskeisinä. Tutkimustulokset paljastavat, miten puheella ja teksteillä on kulttuuriin ja moraaliin liittyvä luova voima. Yhteiskunnallisesti tutkimus liittyy aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, jonka mukaan yhteiskunnan tukien varassa elävät pitkäaikaistyöttömät tulisi aktivoida palkka- tai vastikkeelliseen työhön. Tutkimuksessa tarkastellaan pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvää ongelmapuhetta työttömille tarkoitetun projektin asiakkaiden ja työntekijäverkoston haastatteluista.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, miten puheentutkimuksella voidaan selvittää sosiaalisia ongelmia sekä yhteiskunnan rakenteisiin liittyvän makrotason että paikallisen ja tilanteisen mikrotason näkökulmasta. Merkittävää tällaisessa tutkimuksessa on se, että sosiaalisia ongelmia ei oteta valmiiksi annettuina määrityksinä vaan niitä tarkastellaan henkilöiden puheesta, joita ongelma koskettaa.
Tutkimus paljastaa, miten moraali, kulttuuri ja leimatun pitkäaikaistyöttömän kategorian jäsenyyden vastustaminen ja siitä neuvotteleminen kietoutuvat yhteen kauan työttöminä olleiden asiakkaiden ja heidän kanssaan työtä tekevien työntekijöiden puheessa. Lisäksi metodologiset tulokset kertovat siitä, miten puheemme kategoriat toimivat selontekoina oikeuttamisen, puolustamisen ja syytösten osoittamisen välineinä. Olennaista kategoriatutkimuksessa on huomata, että puheemme kategoriat valitaan tietyssä tilanteessa, tietylle kuulijakunnalle ja tiettyä tarkoitusta varten.
Työntekijät selittävät asiakkaidensa pitkään jatkunutta työttömyyttä. Merkittävää on, että he eivät asetu työttömiä asiakkaitaan vastaan, vaan puhuvat asiakkaidensa liittolaisina, pääasiassa puolustaen ja oikeuttaen asiakkaiden työtöntä elämäntilannetta. Työntekijät selittävät työttömyyttä työttömään ihmiseen ja hänen ympäristöönsä liittyvillä tekijöillä, työmarkkinoiden vaatimuksilla ja työllistämisjärjestelmän heikkouksilla.
Työttömien asiakkaiden puhe paljastaa pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvän häpeän. Asiakkaiden puheessa tulee vahvasti esille pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvä negatiivinen leima, sen aiheuttama syyllisyys ja häpeä. Asiakkaat puhuvat itsestään suhteessa heille ulkoapäin annettuun leimattuun pitkäaikaistyöttömän kategoriaan. Tällöin itsestä puhutaan usein toisten silmissä. Samalla asiakkaat myös vastustavat ja purkavat pitkäaikaistyöttömyyden leimatun kategorian jäsenyyttä. Leimatun pitkäaikaistyöttömän kategorian jäsenyyden tarjoaminen synnyttää tilanteen, jossa työttömät asiakkaat haluavat esittää itsensä hyväksytyssä valossa. Näin tehdessään he puhuvat itsestään uusilla kategorioilla, kuten kovana entisenä työntekijänä, elämän kolhimana, sairaana tai vanhana. Samalla asiakkaat kertovat itsestään kokonaisia elämätarinoita. Kertomukset ovat moraalitarinoita, joilla selitetään pitkään jatkunutta työttömyyttä ja poistetaan sen aiheuttamaan syyllisyyttä ja leimautumista.
Tutkimuksen tulokset kertovat pitkään jatkuneen työttömän elämäntilanteen moninaisuudesta ja siitä, että pitkäaikaistyöttömät eivät ole yhteneväinen ryhmä vaan työttömyyden taustalla on monia yksilöittäin vaihtelevia tekijöitä.
Tutkimus tuo esille myös aikuissosiaalityöhön liittyviä ongelmia. Sosiaalityöntekijät valittavat, että he eivät voi tehdä työtään aikuisasiakkaidensa kanssa haluamallaan tavalla. Sosiaalityöntekijät tekevät selkoa omasta ja yhteistyökumppaniensa työstä. Aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö näyttäytyy työntekijöiden puheessa ongelmallisena: asiakastyössä on kiire, työntekijöitä on liian vähän, asiakkaita pyritään vain työllistämään eikä heitä ehditä kohtaamaan, työntekijät vaihtuvat ja sosiaalitoimiston kynnys on korkea. Sosiaalityöntekijät puhuvat siitä, miten seurakunnan diakoniatyössä on kunnolla aikaa asiakkaiden kohtaamiselle. Sosiaalityöntekijät mainitsevat myös asiakkaiden priorisoinnin haastavan ihmisyyden arvoja. Työntekijöiden puhe kertoo ristiriidasta käytännön työtilanteen ja sosiaalityön ammattiin liittyvän eetoksen välillä.
Tutkimustulosten perusteella voidaan aiheellisesti kysyä, haastaako pitkäaikaistyöttömien aktivointipolitiikka ja aktivoiva sosiaalityö sosiaalityön ammattietiikkaa. Aktivointiin liittyvän yksityisen vastuun korostamisen, syyllistämisen ja kontrollin sijaan sosiaalityön peruslähtökohtana tulisi olla heikoimmista huolehtiminen ja kunnioittavan asenteen ylläpitäminen myös niitä kohtaan, joilla elämä ei mene hyvin. Tutkimuksessa tuli myös esille asiakkaiden priorisoiminen. Koska lyhyen aikaa työttöminä olleet nuorimmat ja koulutetuimmat asiakkaat hyötyvät aktivointitoimista eniten, saattavat iäkkäät huonosti koulutetut, vaikeasti työllistyvät asiakkaat pudota pelkkään toimenpiteiden kierteeseen tai jopa kokonaan niiden ulkopuolelle. Synnytetäänkö näin toiseutta ja kaikkein vaikeimpien asiakkaiden ryhmää. Jos näin on, aktivoiva sosiaalityö muuttuukin syrjäytymistä tuottavaksi ja kääntyy alun perin asetettuja tavoitteita vastaan. Pahimmillaan asiakkaiden priorisointi synnyttää valikoivaa sosiaalityötä, jolloin kaikkein heikoimmat, eniten sosiaalityötä tarvitsevat asiakkaat, saatetaan jättää kokonaan hoitamatta. Yhteiskuntapolitiikan taholta tulisi luoda enemmän edellytyksiä myös perussosiaalityössä asiakkaan yksilöllisistä tarpeista lähtevälle aikuissosiaalityölle. Lisäksi työttömyyteen liittyvää häpeää lievittäisi palkkatyön rinnalla tapahtuvan työn arvostukseen liittyvä asennemuutos, tällaisia töitä ovat tutkimuksessa esille tulleet vapaaehtoistyö ja kotona tapahtuva hoivatyö.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, miten puheentutkimuksella voidaan selvittää sosiaalisia ongelmia sekä yhteiskunnan rakenteisiin liittyvän makrotason että paikallisen ja tilanteisen mikrotason näkökulmasta. Merkittävää tällaisessa tutkimuksessa on se, että sosiaalisia ongelmia ei oteta valmiiksi annettuina määrityksinä vaan niitä tarkastellaan henkilöiden puheesta, joita ongelma koskettaa.
Tutkimus paljastaa, miten moraali, kulttuuri ja leimatun pitkäaikaistyöttömän kategorian jäsenyyden vastustaminen ja siitä neuvotteleminen kietoutuvat yhteen kauan työttöminä olleiden asiakkaiden ja heidän kanssaan työtä tekevien työntekijöiden puheessa. Lisäksi metodologiset tulokset kertovat siitä, miten puheemme kategoriat toimivat selontekoina oikeuttamisen, puolustamisen ja syytösten osoittamisen välineinä. Olennaista kategoriatutkimuksessa on huomata, että puheemme kategoriat valitaan tietyssä tilanteessa, tietylle kuulijakunnalle ja tiettyä tarkoitusta varten.
Työntekijät selittävät asiakkaidensa pitkään jatkunutta työttömyyttä. Merkittävää on, että he eivät asetu työttömiä asiakkaitaan vastaan, vaan puhuvat asiakkaidensa liittolaisina, pääasiassa puolustaen ja oikeuttaen asiakkaiden työtöntä elämäntilannetta. Työntekijät selittävät työttömyyttä työttömään ihmiseen ja hänen ympäristöönsä liittyvillä tekijöillä, työmarkkinoiden vaatimuksilla ja työllistämisjärjestelmän heikkouksilla.
Työttömien asiakkaiden puhe paljastaa pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvän häpeän. Asiakkaiden puheessa tulee vahvasti esille pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvä negatiivinen leima, sen aiheuttama syyllisyys ja häpeä. Asiakkaat puhuvat itsestään suhteessa heille ulkoapäin annettuun leimattuun pitkäaikaistyöttömän kategoriaan. Tällöin itsestä puhutaan usein toisten silmissä. Samalla asiakkaat myös vastustavat ja purkavat pitkäaikaistyöttömyyden leimatun kategorian jäsenyyttä. Leimatun pitkäaikaistyöttömän kategorian jäsenyyden tarjoaminen synnyttää tilanteen, jossa työttömät asiakkaat haluavat esittää itsensä hyväksytyssä valossa. Näin tehdessään he puhuvat itsestään uusilla kategorioilla, kuten kovana entisenä työntekijänä, elämän kolhimana, sairaana tai vanhana. Samalla asiakkaat kertovat itsestään kokonaisia elämätarinoita. Kertomukset ovat moraalitarinoita, joilla selitetään pitkään jatkunutta työttömyyttä ja poistetaan sen aiheuttamaan syyllisyyttä ja leimautumista.
Tutkimuksen tulokset kertovat pitkään jatkuneen työttömän elämäntilanteen moninaisuudesta ja siitä, että pitkäaikaistyöttömät eivät ole yhteneväinen ryhmä vaan työttömyyden taustalla on monia yksilöittäin vaihtelevia tekijöitä.
Tutkimus tuo esille myös aikuissosiaalityöhön liittyviä ongelmia. Sosiaalityöntekijät valittavat, että he eivät voi tehdä työtään aikuisasiakkaidensa kanssa haluamallaan tavalla. Sosiaalityöntekijät tekevät selkoa omasta ja yhteistyökumppaniensa työstä. Aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö näyttäytyy työntekijöiden puheessa ongelmallisena: asiakastyössä on kiire, työntekijöitä on liian vähän, asiakkaita pyritään vain työllistämään eikä heitä ehditä kohtaamaan, työntekijät vaihtuvat ja sosiaalitoimiston kynnys on korkea. Sosiaalityöntekijät puhuvat siitä, miten seurakunnan diakoniatyössä on kunnolla aikaa asiakkaiden kohtaamiselle. Sosiaalityöntekijät mainitsevat myös asiakkaiden priorisoinnin haastavan ihmisyyden arvoja. Työntekijöiden puhe kertoo ristiriidasta käytännön työtilanteen ja sosiaalityön ammattiin liittyvän eetoksen välillä.
Tutkimustulosten perusteella voidaan aiheellisesti kysyä, haastaako pitkäaikaistyöttömien aktivointipolitiikka ja aktivoiva sosiaalityö sosiaalityön ammattietiikkaa. Aktivointiin liittyvän yksityisen vastuun korostamisen, syyllistämisen ja kontrollin sijaan sosiaalityön peruslähtökohtana tulisi olla heikoimmista huolehtiminen ja kunnioittavan asenteen ylläpitäminen myös niitä kohtaan, joilla elämä ei mene hyvin. Tutkimuksessa tuli myös esille asiakkaiden priorisoiminen. Koska lyhyen aikaa työttöminä olleet nuorimmat ja koulutetuimmat asiakkaat hyötyvät aktivointitoimista eniten, saattavat iäkkäät huonosti koulutetut, vaikeasti työllistyvät asiakkaat pudota pelkkään toimenpiteiden kierteeseen tai jopa kokonaan niiden ulkopuolelle. Synnytetäänkö näin toiseutta ja kaikkein vaikeimpien asiakkaiden ryhmää. Jos näin on, aktivoiva sosiaalityö muuttuukin syrjäytymistä tuottavaksi ja kääntyy alun perin asetettuja tavoitteita vastaan. Pahimmillaan asiakkaiden priorisointi synnyttää valikoivaa sosiaalityötä, jolloin kaikkein heikoimmat, eniten sosiaalityötä tarvitsevat asiakkaat, saatetaan jättää kokonaan hoitamatta. Yhteiskuntapolitiikan taholta tulisi luoda enemmän edellytyksiä myös perussosiaalityössä asiakkaan yksilöllisistä tarpeista lähtevälle aikuissosiaalityölle. Lisäksi työttömyyteen liittyvää häpeää lievittäisi palkkatyön rinnalla tapahtuvan työn arvostukseen liittyvä asennemuutos, tällaisia töitä ovat tutkimuksessa esille tulleet vapaaehtoistyö ja kotona tapahtuva hoivatyö.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4885]