Informaali hoiva sosiaalipoliittisessa kontekstissa

Abstract

Vanhusten hoiva on ikääntyvissä yhteiskunnissa keskeinen poliittinen ja käytännöllinen kysymys. Vanhusten hoiva kattaa monenlaisten toimijoiden kirjon: vanhukset hoivan saajina ja antajina, heidän läheisensä, julkisten ja markkinapohjaisten palvelujen tuottajat sekä monenlaiset järjestöt.

Toimijoiden moninaisuudesta huolimatta vanhukset saavat suurimman osan hoivasta läheisiltään informaalin hoivan muodossa. Kunnilla on kuitenkin lakiin kirjattu velvollisuus tarjota asukkailleen riittävät palvelut, joista vanhusten hoivan kannalta keskeisiä ovat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Minna Zechnerin tutkimus kohdentuu informaalin hoivan ja julkisten palvelujen ja etuuksien risteymään. Haastatteluaineistoja analysoimalla hän on selvittänyt hoivan arkipäiväisiä käytäntöjä ja informaalin hoivan moninaisia kytköksiä julkisiin palveluihin ja etuuksiin eli sosiaalipoliittisiin järjestelmiin.

Julkisia palveluja ja etuuksia määrittävät lainsäädäntö sekä kuntien ja kuntainliittojen ohjeistukset. Informaali hoiva sen sijaan perustuu usein yhteiseen historiaan, läheisyyteen, velvollisuuteen, rahaan ja totunnaisiin tapoihin. Informaaliin hoivaan vaikuttavat monin tavoin myös sosiaalipoliittiset järjestelmät. Hoivaajan ja hoivan tarvitsijan toimintaa määrittävät eri tavoin muun muassa se, millä kriteerein palveluja ja etuuksia on mahdollista saada, mitä velvoitteita niiden saamiseen liittyy, milloin etuuksia ja palveluja tarjotaan ja missä.

Tutkimuksessa informaalin hoivan toimijoiden yhteyksiä sosiaalipoliittisiin järjestelmiin tarkastellaan neuvotteluina, joiden tavoitteena on luoda eri toimijoiden välinen jaettu ymmärrys hoivan tarpeista ja niihin vastaamisen tavoista ja keinoista. Toisinaan jaettua ymmärrystä ei synny, vaan tulkinnat hoivasta, tarpeista ja vastuista voivat olla ristiriidassa keskenään.

Neuvottelut informaalin hoivan toimijoiden ja sosiaalipoliittisissa järjestelmissä työskentelevien ammattilaisten kesken ovat keskeinen osoitus informaalin hoivan formalisoitumisesta. Informaali hoiva voidaan ymmärtää yksilöiden välisenä yksityisenä toimintana, mutta joka formalisoituessaan nivoutuu eri tavoin sosiaalipoliittisiin järjestelmiin, usein julkisiin hoivapalveluihin ja -etuuksiin.

Informaalin hoivan formalisoitumista edeltää hoivan politisoituminen, sen pääseminen poliittisen päätöksenteon ja usein myös yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Sosiaalipoliittiset järjestelmät luodaan ja niitä muotoillaan poliittisen päätöksenteon prosesseissa.

Toisinaan informaali hoiva ylittää kansallisten sosiaalipoliittisten järjestelmien rajat. Esimerkiksi maahanmuuttajien perheenjäsenistä voi osa asua eri maissa. Informaalia hoivaa on jossain määrin mahdollista antaa ja saada valtioiden rajojen yli ylirajaisesti eli transnationaalisesti. Tällainen ylirajainen informaali hoiva on esimerkki hoivan globalisoitumisesta.

Informal care in the context of social policy

Care of older persons is a central political and practical question in ageing societies. Care of older persons includes a wide variety of actors: elders as recipients and givers of care, their close ones, producers of public and market based services as well as different kinds of non-governmental organizations.

Despite the wide variety of actors in elder care, the majority of elder care is given by close ones, as informal care. Municipalities however have the responsibility dictated by the legislation, to offer their inhabitants sufficient amount of services. In elder care especially social and health services are central.

The dissertation of Minna Zechner focuses on the interconnections of informal care and public services and benefits. Through the analysis of interview data, she studied the everyday practices of care as well as the manifold linkages between informal care and public services and benefits that are part of the wider social policy systems.

In addition the study consists of a large review of previous studies on care. Based on these studies Zechner has identified three societal processes that are visible in previous research on care. The first process is the politization of care whereby care becomes a subject to political decision making and often also of public debates and discussions. The second process is the formalization of care. Whereupon the social policy systems that are developed in the course of political decision making become interconnected with informal care. The third process involves the globalization of informal care as the international mobility of people, goods and services become more common than before.