Bioabsorbable urethral stents: new materials and new indications
Isotalo, Taina (1999)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Isotalo, Taina
Tampere University Press
1999
Urologia - Urology
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
Väitöspäivä
1999-11-26Tiivistelmä
Biohajoavien materiaalien kehittely urologisia käyttöalueita varten aloitettiin Suomessa 1980 -luvun lopulla. Kehitystyössä ovat olleet mukana Tampereen Teknillisen Korkeakoulun Biomateriaalien Tutkimuslaitos sekä Tampereen Yliopistollinen Sairaala, Helsingin Yliopistollinen Keskussairaala ja Päijät-Hämeen Keskussairaala. Biohajoavat materiaalit ovat samoja mitä on käytetty sulavina ommelmateriaaleina vuosikymmenten ajan ja 1970-luvulta alkaen myös ortopediassa luunmurtumien korjaamiseen. Nämä polymeerit hajoavat elimistössä aineenvaihdunnan seurauksena lopulta vedeksi ja hiilidioksidiksi. Biohajoavan virtsaputken laajentimen hajoamisaika elimistössä voi nykyisin käytössä olevilla materiaaleilla vaihdella yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen. Laajennin asetetaan paikalleen näkökontrollissa virtsaputken kautta viedyn tähystimen avulla. Väitöskirjatyön tarkoituksena oli selvittää kahden uuden biohajoavan materiaalin kudossoveltuvuusominaisuudet sekä selvittää biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttöä kolmella uudella käyttöalueella. Uuden kaprolaktoni -kopolymeerillä pinnoitetun polylaktidin sekä röntgenpositiivisen, bariumsulfaatilla seostetun polylaktidin kudossoveltuvuusominaisuudet todettiin tehdyissä tutkimuksissa hyviksi. Kliinisissä tutkimuksissa selvitettiin biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttöä uusiutuvan virtsaputken ahtauman hoidossa virtsaputken halkaisun yhteydessä, biohajoavien laajentimien käyttöä akuutin virtsaummen hoidossa eturauhasta pienentävän finasteridi -lääkityksen tukena sekä biohajoavien laajentimien käyttöä hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoidossa eturauhasen laser -hoidon yhteydessä. Näissä kliinisissä tutkimuksissa biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttö todettiin turvalliseksi hoitomenetelmäksi, ja saadut tulokset olivat lupaavia, mutta hoidon tehokkuuden arvioimiseksi vaaditaan jatkossa laajempia kansainvälisiä, satunnaistettuja monikeskustutkimuksia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]