Bioabsorbable urethral stents: new materials and new indications

Abstract

Biohajoavien materiaalien kehittely urologisia käyttöalueita varten aloitettiin Suomessa 1980 -luvun lopulla. Kehitystyössä ovat olleet mukana Tampereen Teknillisen Korkeakoulun Biomateriaalien Tutkimuslaitos sekä Tampereen Yliopistollinen Sairaala, Helsingin Yliopistollinen Keskussairaala ja Päijät-Hämeen Keskussairaala. Biohajoavat materiaalit ovat samoja mitä on käytetty sulavina ommelmateriaaleina vuosikymmenten ajan ja 1970-luvulta alkaen myös ortopediassa luunmurtumien korjaamiseen. Nämä polymeerit hajoavat elimistössä aineenvaihdunnan seurauksena lopulta vedeksi ja hiilidioksidiksi. Biohajoavan virtsaputken laajentimen hajoamisaika elimistössä voi nykyisin käytössä olevilla materiaaleilla vaihdella yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen. Laajennin asetetaan paikalleen näkökontrollissa virtsaputken kautta viedyn tähystimen avulla. Väitöskirjatyön tarkoituksena oli selvittää kahden uuden biohajoavan materiaalin kudossoveltuvuusominaisuudet sekä selvittää biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttöä kolmella uudella käyttöalueella. Uuden kaprolaktoni -kopolymeerillä pinnoitetun polylaktidin sekä röntgenpositiivisen, bariumsulfaatilla seostetun polylaktidin kudossoveltuvuusominaisuudet todettiin tehdyissä tutkimuksissa hyviksi. Kliinisissä tutkimuksissa selvitettiin biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttöä uusiutuvan virtsaputken ahtauman hoidossa virtsaputken halkaisun yhteydessä, biohajoavien laajentimien käyttöä akuutin virtsaummen hoidossa eturauhasta pienentävän finasteridi -lääkityksen tukena sekä biohajoavien laajentimien käyttöä hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoidossa eturauhasen laser -hoidon yhteydessä. Näissä kliinisissä tutkimuksissa biohajoavien virtsaputken laajentimien käyttö todettiin turvalliseksi hoitomenetelmäksi, ja saadut tulokset olivat lupaavia, mutta hoidon tehokkuuden arvioimiseksi vaaditaan jatkossa laajempia kansainvälisiä, satunnaistettuja monikeskustutkimuksia.

Development of bioabsorbable devices for urological use commenced in Finland in the late 1980's as a result of encouraging experimental and clinical experiences mainly in the field of orhtopedics.

The strength of a bioabsorbable stent decreases during the healing process in the surrounding tissue, the device degrading into small fragments of polymer debris which are opsonized by macrophages and further hydrolyzed intracellularly. The end products of degradation are water and carbon dioxide. There is thus no need to remove the device and no foreign material is left in the urethra.

The aims of the present study were to evaluate the biocompatibility properties of two new bioabsorbable materials and to evaluate the safety and efficacy of bioabsorbable urethral sents in three novel treatment modalities.

The bicompatibility properties of both the copolymer of caprolactone and lactide - coated SR-PLLA (self-reinforced poly-l-lactic acid) and the X-ray positive Sr-PLLA + barium sulphate stent were good.

The SR-PLLA urethral stents can safely be used in the treatment of recurrent urethral strictures, but according to the present results teir application shoud be limited to strictures of the bulbous urehtra.

The combination of an SR-PLLA prostatic stent and finasteride is a new treatment alternative in the treatment of acute urinary retention. In this pilot study 8 patients out of 11 could be treated without surgery, but more extensive randomized studies are needed to establish this treatment modality.

The use of an SR-PGA (self-reinforced polyglycolic acid) made early voiding possible after ILCP (Intersitial laser coagulation of prostate) -treatment, but the strength retention time of the stent was too short in some patients. Stents with a longer degradation time are needed to resolve this problem.