The Palatal Orthodontic Implant - Healing Process, Clinical Application, Biomechanics, Success, Risk Factors, Indications and Limits

Abstract

Hampaiden oikomishoidossa käytettävät luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet (suulaen implantit, minilevyt, miniruuvit) ovat tulleet suosituiksi viimeisen 15 vuoden aikana. Niiden käyttäminen ei vaadi potilaan yhteistyötä kuten usein käytettävä suun ulkoinen veto (niskaveto) ja niiden avulla voidaan laajentaa oikomishoidon mahdollisuuksia. Huolimatta näiden laitteiden suositusta käytöstä on kuitenkin olemassa vähän tutkittua tietoa mm. paranemisesta asettamisen jälkeen, onnistumisesta, pysyvyydestä, riskitekijöistä, oikeasta käsittelystä, biomekaniikasta ja siis käytön indikaatioista ja rajoituksista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella suulakeen asetettavan implantin em. tekijöitä ja verrata sitä muihin luuhun kiinnitettäviin väliaikaisiin ankkurointilaitteisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että suulaen implantti toimii hyvin absoluuttisena ankkurina ja pysyy paikoillaan pitkässäkin oikomishoidossa. Se kykenee vastustamaan hampaiden siirron aiheuttamia kiertäviäkin voimia. Tämän vuoksi suulaen implantti on suositeltava kun tehdään suuria hampaiden siirtoja yläleuassa, kun taas minilevyt ovat suositeltava vaihtoehto alaleuassa. Miniruuveja voidaan suositella käytettävän vain pienissä hampaiden siirroissa, koska miniruuvien pysyvyys on heikkoa, etenkin alaleuassa. Perinteisillä ankkurointimenetelmillä (suu ulkoinen veto) on kuitenkin vielä tärkeä sijansa oikomishoidossa kasvavilla potilailla, sillä luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet eivät sovellu kasvun ohjailuun.

Temporary anchorage devices (TAD), fixed to bone, have been gaining increasing importance in orthodontics in the last 15 years. They are independent of the patient?s compliance, overcome some of the limits of classical anchorage devices and expand the orthodontic treatment possibilities. But only very little is known about the healing process after insertion, success and survival rates, risk factors, adequate handling and biomechanics and, as a consequence, indications and limits of the different TADs used nowadays.

The aim of the series of studies was to examine these different aspects of the palatal orthodontic implant as one representative of contemporary TADs and to compare them to other TADs.

It could be shown that the palatal orthodontic implant has a high long-time success rate. It is a stable and reliable tool for absolute anchorage, can tolerate significant moment application and is therefore indicated for major tooth movements and movements of the whole dental arch in the upper jaw, whereas miniplates are the system of choice in the lower jaw. Miniscrews are only indicated for minor tooth movements, as the odds ratio with multiple screw placement is too poor, especially in the mandible. The onplant is obsolete as the palatal implant is more reliable and easier to handle.

Nevertheless, classical anchorage strategies are usually preferable in growing children, as TADs have no influence on the skeletal growth pattern except for autorotations of the mandible due to vertical manipulations of the posterior teeth.