AGC endoprosthesis in total knee arthroplasty of patients with rheumatic diseases and arthrosis
Himanen, Anna-Katriina (2009)
Himanen, Anna-Katriina
Tampere University Press
2009
Kuntoutus, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairaudet - Rehabilitation in musculoskeletal medicine
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2009-12-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7905-2
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7905-2
Tiivistelmä
AGC-polviproteesilla hyvä pysyvyys
Reumasairauden tai nivelrikon vaurioittama polvinivel voidaan hoitaa asettamalla polveen proteesi. Tekonivelkirurgia on vakiinnuttanut asemansa polvinivelen kuluman viimevaiheen hoitona, ja vuosittain leikkauksia tehdään yhä enemmän.
Pitkäaikainen reumasairaus voi aiheuttaa erityisiä haasteita tekonivelkirurgiassa. Tässä väitöskirjatyössä selvitettiin retrospektiivisellä eli ajallisesti taaksepäin suuntautuvalla seurantatutkimuksella polvitekonivelleikkausten tuloksia erityisesti nivelreumaa sairastavilla potilailla.
Nivelproteesien tutkimuksessa käytetään usein tulosmittarina proteesin pysyvyyttä (survival). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pysyvyyteen vaikuttavia tekijöitä yhtä proteesisarjaa (AGC=Anatomically Graduated Components) käytettäessä. Suomessa aikavälillä 1985-1999 tehtyjen AGC-polvitekonivelleikkausten tuloksia kartoitettiin vertaamalla rekisteriaineistosta kahta potilasryhmää, nivelreumaa ja nivelrikkoa sairastavia. Ikä ja sukupuoli osoittautuivat merkittäviksi tekijöiksi tekonivelen pysyvyydessä; miesten uusintaleikkausmäärät olivat kummassakin potilasryhmässä suuremmat, ja kymmenen vuoden pysyvyysluvut olivat merkittävästi paremmat vanhemmilla potilailla.
Tekoniveltutkimuksessa voidaan pohtia eri proteesimallien vaikutusta tuloksiin. Kahden erilaisen säärikomponentin yhteyttä AGC-proteesin pysyvyyteen tarkasteltiin Reumasäätiön sairaalan aineistosta. Vuosina 1985-1995 tehtyjen 586 nivelreumaa sairastavan potilaan 751 polven tekonivelleikkauksen seurannassa ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa pysyvyydessä. Pysyvyysluvut olivat kummankin komponentin ryhmässä hyvät. Kumulatiivinen pysyvyysprosentti oli valetun säärikomponentin ryhmässä viiden vuoden kohdalla 96.8% ja kymmenen vuoden kohdalla 94.4%, modulaarisen säärikomponentin ryhmässä luvut olivat vastaavasti 96.2% ja 93.6%.
Tutkimuksessa todettiin myös, että 224 nivelreumaa sairastavan potilaan 234 polvitekonivelleikkauksen lyhyen aikavälin tarkastelussa polvilumpion pinnoittamisella tai sen pinnoittamatta jättämisellä ei ollut merkitystä tekonivelen pysyvyydelle. Lisäksi pienen, kirurgisesti vaativan potilasaineiston (neljä ensileikkausta ja 21 uusintaleikkausta) lyhyen aikavälin tarkastelussa voitiin osoittaa, että huolimatta haastavasta leikkausta edeltävästä tilanteesta, käytetty proteesi Dual Articular Knee osoittautui käyttökelpoiseksi.
Reumasairauden tai nivelrikon vaurioittama polvinivel voidaan hoitaa asettamalla polveen proteesi. Tekonivelkirurgia on vakiinnuttanut asemansa polvinivelen kuluman viimevaiheen hoitona, ja vuosittain leikkauksia tehdään yhä enemmän.
Pitkäaikainen reumasairaus voi aiheuttaa erityisiä haasteita tekonivelkirurgiassa. Tässä väitöskirjatyössä selvitettiin retrospektiivisellä eli ajallisesti taaksepäin suuntautuvalla seurantatutkimuksella polvitekonivelleikkausten tuloksia erityisesti nivelreumaa sairastavilla potilailla.
Nivelproteesien tutkimuksessa käytetään usein tulosmittarina proteesin pysyvyyttä (survival). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pysyvyyteen vaikuttavia tekijöitä yhtä proteesisarjaa (AGC=Anatomically Graduated Components) käytettäessä. Suomessa aikavälillä 1985-1999 tehtyjen AGC-polvitekonivelleikkausten tuloksia kartoitettiin vertaamalla rekisteriaineistosta kahta potilasryhmää, nivelreumaa ja nivelrikkoa sairastavia. Ikä ja sukupuoli osoittautuivat merkittäviksi tekijöiksi tekonivelen pysyvyydessä; miesten uusintaleikkausmäärät olivat kummassakin potilasryhmässä suuremmat, ja kymmenen vuoden pysyvyysluvut olivat merkittävästi paremmat vanhemmilla potilailla.
Tekoniveltutkimuksessa voidaan pohtia eri proteesimallien vaikutusta tuloksiin. Kahden erilaisen säärikomponentin yhteyttä AGC-proteesin pysyvyyteen tarkasteltiin Reumasäätiön sairaalan aineistosta. Vuosina 1985-1995 tehtyjen 586 nivelreumaa sairastavan potilaan 751 polven tekonivelleikkauksen seurannassa ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa pysyvyydessä. Pysyvyysluvut olivat kummankin komponentin ryhmässä hyvät. Kumulatiivinen pysyvyysprosentti oli valetun säärikomponentin ryhmässä viiden vuoden kohdalla 96.8% ja kymmenen vuoden kohdalla 94.4%, modulaarisen säärikomponentin ryhmässä luvut olivat vastaavasti 96.2% ja 93.6%.
Tutkimuksessa todettiin myös, että 224 nivelreumaa sairastavan potilaan 234 polvitekonivelleikkauksen lyhyen aikavälin tarkastelussa polvilumpion pinnoittamisella tai sen pinnoittamatta jättämisellä ei ollut merkitystä tekonivelen pysyvyydelle. Lisäksi pienen, kirurgisesti vaativan potilasaineiston (neljä ensileikkausta ja 21 uusintaleikkausta) lyhyen aikavälin tarkastelussa voitiin osoittaa, että huolimatta haastavasta leikkausta edeltävästä tilanteesta, käytetty proteesi Dual Articular Knee osoittautui käyttökelpoiseksi.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4674]