Matka äidiksi - tarinoita adoptiosta ja yksinvanhemmuudesta

Abstract

ADOPTIO HYVÄN ARJEN ÄITIYTTÄ

Terveystieteiden maisteri Seija Sukula väittelee Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kansainvälisistä adoptioista. Tutkimus on nimeltään Matka äidiksi tarinoita adoptiosta ja yksinvanhemmuudesta . Siinä hän analysoi adoptioprosessin eri vaiheita 19 yksinhakijan tarinan avulla. Tutkimuksen kohteena ovat kertojien kokemukset äitiydestä, adoptioprosessista ja yksinvanhemmuuden arjesta. Tutkimuksessa on myös tarkasteltu näiden tarinoiden suhdetta yleisesti kerrottuihin äitiyttä ja yksinvanhemmuutta normittaviin tarinoihin. Tutkimus kuuluu sosiaali- ja terveyspolitiikan alaan.

Vuosina 1985-2007 Suomeen on saapunut kansainvälisen adoption kautta n. 3500 lasta. Yksinhakijoiden määrä on ollut noin kymmenen prosenttia kaikista hakijoista. Lähes kaikki yksinhakijat ovat olleet naisia. Kaikkiaan kansainvälisiä adoptioita tapahtuu maailmassa vuosittain noin 45 000, ja eniten lapsia adoptoidaan Kiinasta ja Venäjältä. Adoptioiden määrä oli tasaisessa kasvussa 2000-luvun alussa, mutta määrät ovat laskeneet takaisin 10 vuoden takaiselle tasolle adoptioon luovuttavien maiden (lähinnä Kiina) kiristettyä adoptoiville perheille asetettuja kriteereitä.

Adoptioon ja yksinvanhemmuuteen liitetään riskejä Saadakseen adoptiolapsen hakijan on osallistuttava adoptioneuvontaan, joka on osa lastensuojelun käytänteitä. Ero perinteiseen lastensuojeluun on siinä, että adoption hakijat astuvat vapaaehtoisesti lastensuojelun asiakkaiksi. Neuvonnan tarkoituksena on selvittää tulevien vanhempien motiiveja ja mahdollisuuksia kasvattaa lapsi. Tutkimukseen osallistuneet olivat useamman kerran joutuneet osoittamaan olevansa valtavirran mallitarinoiden mukaisia hyviä äitejä sekä adoptiota edeltävässä että sen jälkeen tapahtuvassa sosiaalityössä.

Adoptioneuvontaa ohjaavassa oppaassa adoptioperhe määrittyy erilaisten sitä uhkaavien riskien kautta. Oletetun riskin katsotaan juontavan juurensa adoptoidun lapsen menneisyydestä. Useissa tutkimuksissa korostetaan myös yksinvanhemmuuden riskejä, jotka kyseenalaistavat yksinäisen äidin mahdollisuuksia tarjota lapselleen tasapainoinen kasvuympäristö.

Biologisen äitiyden mallitarina dominoi Tutkimukseen osallistuneet naiset puhuivat biologisen äitiyden mallitarinan mukaisesti raskaudesta eli lapsen odotuksesta, syntymästä kun lapsi saatiin tai keskenmenoista silloin kun luvattua lasta ei saanutkaan. Yhtenäinen kieli syntyy osana adoptioneuvonnan tarjoamia kielikuvia.

Adoptiolapsen ns. syntymälle ei ole olemassa valmista kulttuurista mallitarinaa. Ensimmäinen merkittävä kohtaaminen lapsen kanssa oli valokuvan saaminen lapsesta. Perinteisesti biologisen lapsen syntymä tapahtuu sille legitimoidussa suojaisessa paikassa, jossa ympärillä on synnytyksen hoitoon erikoistunut henkilökunta. Adoptiossa lapsen luovutus tapahtui julkisessa tilassa kuten hotellien aulassa, lastenkodissa tai sijaiskodissa.

Ihan tavallista arkea Tutkimukseen osallistuneet äidit halusivat korostaa adoptioyksinvanhemmuuden tavallisuutta tuomalla esiin perheen arjen järjestelyjä. He eivät halunneet sijoittaa omaa henkilökohtaista tarinaansa mihinkään yksittäiseen tai erityiseen äitiyden kategoriaan. He olivat mieluiten vain tavallisia äitejä. Merkittäväksi äitiyden rakennusaineeksi muodostui suhde lapseen ja jokapäiväinen arki.

Tutkimuskirjallisuudessa adoptio nähdään toissijaisena vaihtoehtona saada lapsi. Kansainvälisten adoptioiden hakijoina on kuitenkin entistä enemmän henkilöitä, joilla on jo lapsia - biologisia, adoptio- tai sijaislapsia. Tutkimukseen osallistuneet näkivät adoption yhtenä tasavertaisena mahdollisuutena saada lapsia ja perustaa perhe. He eivät halunneet korostaa biologisen lapsen ensisijaisuutta. Adoptio tuntui sopivalta ratkaisulta sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Tutkimukseen osallistuneet toimivat myös ns. asianajajina tilanteissa, joissa lapset nähtiin valtaväestöstä eroavana, toisina. Toisaalta tarinoissa uskallettiin puhua myös väsymyksestä hyvän vanhemmuuden mallitarinan vastaisesti.

Adoptiotarinoiden näkyväksi tekeminen mahdollistaa erilaisten äitiyden tarinoiden kertomisen: tarinoiden, jotka kertovat onnistumisista, mutta myös mahdollisista vastoinkäymisistä ja miten niistä on selvitty. Arki muodostui taidokkaasti kudotuiksi verkoiksi, joissa yhdistyi työn ja perheen yhteensovittaminen.

The scope of this paper is the international adoption process told by single adoptee women. The main interest focuses on which kind of meanings these women give to their experiences of motherhood. From a theoretical point of view, the study addresses the significance of these experiences in relation to the environment and to the model stories on motherhood. The research material is approached from the perspective of critical family studies, and the aim is to produce new narratives on parenthood that can work as counter narratives or supporting narratives to model stories. This is a loosely narrative research, which refers to the ways in which people structure their experiences in the form of a story. Furthermore, narrativity refers to the story-like material on adoption and single parenthood.

This paper will provide practical information on the decision to start a family, on the adoption process, and on the construction of motherhood in adoption counselling and in everyday life. Moreover, this paper will illustrate what kind of stories on motherhood are told and what the stories are used for. The research material consists of 19 different stories that are analyzed using content analysis and by thematising the stories. In presenting the results, the travel metaphor from Alain de Bottoms Art of Travel is used.

The results indicate that the main reason for adoption is the desire to have children. The prospective parent is required to participate in adoption counselling, which presented itself as a negotiation process on the boundaries of private and public spheres. In counselling, a model story of good single parent adopter was created. A significant point in counselling was the formation of images of parenthood and the child. Narrators used concepts that were linked to embodiment, such as pregnancy (to describe the waiting of a child) or miscarriage (when the proposed child did not arrive). The first significant object in forming the images was a photograph. Adaptation to shared everyday life begins from the first encounter, and attachmentwas portrayed as arising through the process of getting to know each other.

In the narratives, different emotional states, such as stories of joy, exhaustion and attachment, are mixed. The stories were told as tales of survival and normality, even if the tellers had the courage to talk about exhaustion, too. By participating in the study, they had a possibility to tell a personal story and an impressive political story. Thus the new kind of story of motherhood can present itself as a model story for others.