Osaamisen kehittämisen neljä tilaa. Osaamiskeskuksen interventio sosiaalityöhön

Abstract

Sosiaalialan osaamiskeskustoiminta käynnistyi Suomessa vuonna 2002 tarkoituksena tukea sosiaalialan asiantuntemusta ja palvelujen kehittämistä. Tutkimuksessa tarkastellaan osaamiskeskuksen lisäarvoa sosiaalitoimistojen sosiaalityöntekijöiden osaamisen kehittämiseksi. Tämä tutkimus nostaa uutena asiana esiin osaamisen kehittämisen kokonaisvaltaisen tarkastelun, osaamisen kehittämisen tilan muodostamisen. Työn kehittämiseksi ei riitä, että osaamiskeskus välittää tuoteperustaista koulutusta ja kehittämisprojekteja. Projektien perustaminen edellyttää pohjaksi kunnon selvitys- ja juurruttamistyötä organisaatioissa. Osaaminen kehittyy sillä edellytyksellä, että syntyy luottamuksellinen vuorovaikutus sosiaalityöntekijöiden, sosiaalitoimen johtajien ja osaamiskeskuksen asiantuntijoiden välillä. Luottamuksen ja vuorovaikutuksen kehittyminen ei kuitenkaan yksin riitä, sillä osapuolten asiantuntemuksen ja identiteetin tulee olla riittävän vahvoja ristiriitoja avaavaan keskusteluun. Kokonaisvaltaisen tarveanalyysin ja yhteistyön avulla osaamiskeskus voi merkittävästi parantaa sosiaalityöntekijöiden osaamista ja palveluprosesseja. Sosiaalitoimistoilta yhteistyö edellyttää tahtoa luoda kehittämiselle suosiollinen asenne ja edellytykset. Kehittäminen tarvitsee eettisen tavoitteen, jopa unelman paremmasta.

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan osaamiskeskukseen kohdistui alkuvaiheessa valtavasti odotuksia, joihin se pyrki vastaamaan asettamillaan haastavilla tavoitteilla. Pitkän ajan tavoitteet saatettiin kuitenkin pitää taustalla. Osa sosiaalityöntekijöistä puolestaan vaikeni omista tavoitteistaan, varsinkin jos pettyivät yhteistyöhön. Kehittämisprosessin tuloksena ei muodostunutkaan yhtä osaamisen kehittämisen tilaa, vaan neljä: vetäytyvä, vastustava, henkilökohtaistava ja jaettu. Jaettu tila pystyi parhaiten vastaamaan odotuksiin, joita asetettiin käytännön, tutkimuksen ja koulutuksen yhteistyölle. Se vaatii kaikilta kehittämisen osapuolilta toistensa tietopohjan arvostamista, erilaisuuden ja epävarmuuden hyväksymistä tiedonmuodostamisessa, tasavertaista vuorovaikutusta, vahvaa identiteettiä sekä sosiaalityön arvojen pohtimista.

Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan ehdottaa osaamiskeskuksille alkuvaihetta rohkeampaa kumppanuusroolia suhteessa käytäntöön ja oppilaitoksiin: nostaa esiin ristiriitoja vuorovaikutteisen tiedon luomiseksi. Aikaan sidotun lineaarisen kehittämismallin rinnalle olisi rakennettava realistinen, syklinen kehittämismalli. Pelkästään strategiseen johtamiseen perustuva kehittäminen ei ota huomioon ihmistyön luonnetta. Koulutuksen ja kehittämisen tavoitteen tulee nivoutua konkreettisiin olosuhteisiin ja osallistujien väliseen kehittyvään vuorovaikutukseen. On myös hyväksyttävä epäjatkuvuus ja askelten ottaminen taaksepäin. Tutkimuksen tulosten perusteella voi myös ehdottaa seurantaan perustuvaa käytäntötutkimusta sosiaalityön toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Se vähentäisi sosiaalityöntekijöiden työssä kokemaa epävarmuutta ja lisäisi kiinnostusta tutkimusta kohtaan.

Centre of excellence operations as required by law were initiated in Finland in 2002 for the purposes of upgrading and disseminating the expertise and services needed in the field of social welfare, of ensuring a connection in various aspects between training and practical work and of enabling research, experimentation and development work.

The study addresses one centre of excellence. The research task was to ascertain whether the centre of excellence in the field of social work did indeed generate added value in upgrading the practical and theoretical expertise of social workers in social offices, and, if so, of what kind. The main research question was approached through questions regarding the functioning of co-operation between the centre of excellence, the social workers and the social office in the upgrading of such expertise, what factors are linked to the upgrading and how and what the centre of excellence produces. Data collection took the form of longitudinal research during the period 2002-2004 and comprised interviews with and observations of workers in the centre of excellence and social workers in social offices involved in the operations of the centre. In addition, in 2005, interviews were conducted with national-level experts who had participated in the planning work for the centres of excellence. Written administrative material and project documents were also available and used. Grounded theory served as a research approach and method of analysing the data. From the main core categories a data-grounded theoretical model was formed of the dialectic nature of upgrading expertise and further conceptualized relying on Henri Lefebvre s theory of the production of space.

The research permits the conclusion that the centre of excellence can indeed generate value added for the upgrading of social work and the relevant expertise in general in the field of social welfare. However, its contribution was insufficient for the objectives emerging from social offices and the work of the social workers. The new modes of working and action models provided by the centre of excellence as products yielded did not entirely meet the needs of the work organizations. Nevertheless, the centre of excellence has the potential to create valued added when it addresses the upgrading of practical and theoretical expertise through the characteristics of the production of space. The statutory recommendations regarding continuing education in social work depart from the organization s strategies and needs. However, scrutiny of the situation as a physical, social and mental entity of interaction would provide the upgrading of expertise with a more holistic point of ! departure. The further development of theoretical and practical expertise in social work should be based on researched concrete practices and take place in co-operation with social workers and management. In addition to linear time, attention in the implementation of a new idea should also take account of spatial, cyclic time, which in turn takes account of the existing practices, rhythm and actors of the space.

The research shows that the space for such upgrading emerges as an outcome of numerous tensions. The outcome is not one space but four specialized spaces: withdrawing, resisting, personalizing and shared. Shared space was best able to meet the expectations set for co-operation between practice, research and training. Spaces for upgrading expertise took shape as a result of tensions arising between the practice of social work, the objective space set by the centre of excellence and the social workers learning experiences. The space is produced by the characteristics of the structure factors of the space and the internal tension occurring therein, which is linked to the level of trust and dialogue and to the characteristics of knowledge formation. The tensions are governed as structure factors firstly by the social worker s interpretation of the specificity of social work, of her level of alertness to clients and personal and professional identity. Secondly influence is! exerted on the tension by the roles assumed by the centre of excellence and thirdly by the preparedness of the social office for change and further development. The internal tension of the space for the upgrading of theoretical and practical expertise takes its shape from the combined effect and asymmetrical dialectics of trust and dialogue and knowledge formation. The more trust and dialogue there is in the space, the stronger are the social co-operation relations. However, the more disparate the knowledge conceptions esteemed by the parties in dialogue, the more vulnerable is the process of the development of mutual trust and the interactive knowledge formation.