A biodegradable urethral stent with new braided configuration and drug-eluting properties
Kotsar, Andres (2009)
Kotsar, Andres
Tampere University Press
2009
Urologia - Urology
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2009-10-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7853-6
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7853-6
Tiivistelmä
Uusiutuva virtsaputken arpireaktion aiheuttama ahtauma on edelleenkin hoidollinen ongelma, vaikka urologisen kirurgian menetelmät ovat kehittyneet paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli ensinnäkin tutkia uuden punotun, verkkorakenteisen, biohajoavan virtsaputkistentin (laajentimen) hajoamista ja kudossoveltuvuusominaisuuksia sekä kliinisiä käyttömahdollisuuksia. Toisena tarkoituksena oli kehittää aivan uusi, lääkeainetta luovuttava biohajoava virtsaputkistentti.
Stenttimateriaalin vaikutusta tulehdustekijätuottoon tutkittiin monosyytti-makrofagi solumallissa. Stentin hajoamista ja kudossoveltuvuutta selvitettiin vertaamalla punottuja, biohajoavia stenttejä metallistentteihin kanin virtsaputkessa. Kliinisessä pilottitutkimuksessa selvitettiin vastaavanlaisen stentin toimivuutta eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun aiheuttaman akuutin virtsaummen hoidossa yhdistettynä eturauhasta pienentävään lääkitykseen.
Koe-eläinmallissa stentti hajosi hallitusti ja oli kudossoveltuvuudeltaan parempi kuin metallistentti. Kliinisessä pilottitutkimuksessa stentin asennus onnistui hyvin tutkimuksessa kehitetyn asettimen avulla ja asennuksen jälkeen kaikki potilaat kykenivät virtsaamaan. Kuitenkin joillakin potilailla laajennin litistyi, jolloin virtsaaminen huononi uudelleen.
Lääkeainetta luovuttavien biohajoavien stenttien kudossoveltuvuus oli verrattavissa puhtaiden biohajoavien stenttien ominaisuuksiin, minkä lisäksi biohajoavat stentit aiheuttivat vähemmän kudosreaktioita kuin kontrollistentit. Soluviljelymallissa stenttimateriaalin havaittiin lisäävän tulehdustekijätuottoa, jota voitiin hillitä tulehduskipulääkkeenä tunnetulla indometasiinilla.
Uuden biohajoavan, verkkorakenteisen virtsaputkistentin hajoaminen tapahtui hyvin hallitusti ja sen kudossoveltuvuus oli parempi kuin metallistenteillä. Kliinisessä pilottitutkimuksessa kävi ilmi, että aikaisempiin stentteihin liittyvät liukumisongelmat ja rakenteen nopeasta romahtamisesta johtuvat ongelmat ratkesivat uuden, verkkomaisen rakenteen ansiosta. Kuitenkin stentin kasaanpuristuminen on ongelma, joka pitää pystyä vielä ratkaisemaan. Tutkimustulokset osoittavat, että lääkeluovutusominaisuus on mahdollista liittää biohajoaviin virtsaputkistentteihin ja tutkittujen lääkeaineiden osalta kudossoveltuvuusominaisuudet olivat hyvät. Tulevaisuudessa tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä lääkettä luovuttavia virtsatiestenttejä ja uusia menetelmiä virtsaputken ahtauman hoitoon.
Stenttimateriaalin vaikutusta tulehdustekijätuottoon tutkittiin monosyytti-makrofagi solumallissa. Stentin hajoamista ja kudossoveltuvuutta selvitettiin vertaamalla punottuja, biohajoavia stenttejä metallistentteihin kanin virtsaputkessa. Kliinisessä pilottitutkimuksessa selvitettiin vastaavanlaisen stentin toimivuutta eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun aiheuttaman akuutin virtsaummen hoidossa yhdistettynä eturauhasta pienentävään lääkitykseen.
Koe-eläinmallissa stentti hajosi hallitusti ja oli kudossoveltuvuudeltaan parempi kuin metallistentti. Kliinisessä pilottitutkimuksessa stentin asennus onnistui hyvin tutkimuksessa kehitetyn asettimen avulla ja asennuksen jälkeen kaikki potilaat kykenivät virtsaamaan. Kuitenkin joillakin potilailla laajennin litistyi, jolloin virtsaaminen huononi uudelleen.
Lääkeainetta luovuttavien biohajoavien stenttien kudossoveltuvuus oli verrattavissa puhtaiden biohajoavien stenttien ominaisuuksiin, minkä lisäksi biohajoavat stentit aiheuttivat vähemmän kudosreaktioita kuin kontrollistentit. Soluviljelymallissa stenttimateriaalin havaittiin lisäävän tulehdustekijätuottoa, jota voitiin hillitä tulehduskipulääkkeenä tunnetulla indometasiinilla.
Uuden biohajoavan, verkkorakenteisen virtsaputkistentin hajoaminen tapahtui hyvin hallitusti ja sen kudossoveltuvuus oli parempi kuin metallistenteillä. Kliinisessä pilottitutkimuksessa kävi ilmi, että aikaisempiin stentteihin liittyvät liukumisongelmat ja rakenteen nopeasta romahtamisesta johtuvat ongelmat ratkesivat uuden, verkkomaisen rakenteen ansiosta. Kuitenkin stentin kasaanpuristuminen on ongelma, joka pitää pystyä vielä ratkaisemaan. Tutkimustulokset osoittavat, että lääkeluovutusominaisuus on mahdollista liittää biohajoaviin virtsaputkistentteihin ja tutkittujen lääkeaineiden osalta kudossoveltuvuusominaisuudet olivat hyvät. Tulevaisuudessa tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä lääkettä luovuttavia virtsatiestenttejä ja uusia menetelmiä virtsaputken ahtauman hoitoon.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4905]