Essays on Mergers and Acquisitions and Trade on Innovations
Lehto, Eero (2009)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Lehto, Eero
Palkansaajien tutkimuslaitos
2009
Kansantaloustiede - Economics
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Väitöspäivä
2009-09-25Tiivistelmä
Tämä väitöskirja koostuu viidestä aiemmin julkaistusta artikkelista, joista neljän aihe liittyy yrityskauppoihin. Tämän tutkimuksen piiriin kuuluva empiirinen tarkastelu käyttää pitkälti itse keräämääni aineistoa yrityskaupoista, joissa vähintään toinen osapuoli on kotimainen yritys. Yrityskauppa-aineisto on yhdistetty Tilastokeskuksen yritysaineistoihin.
Tarkasteltaessa yrityskauppojen motiiveja, tässä työssä kiinnitetään ensin huomio siihen, liittyykö yrityskauppoihin aikomuksia saavuttaa synergiaetuja erilaisten teknologiansiirtojen välityksellä. Tutkimustulosten mukaan teknologian siirrot liittyvät läheisesti yrityskauppoihin ja siten niitä voidaan pitää näiden kauppojen keskeisenä vaikuttimena. Sen jälkeen tarkastellaan yrityskauppojen maantieteellisiä ulottuvaisuuksia. Tällöin asetetaan kysymys, onko kaupan kohteen ja ostajan maantieteellisellä sijainnilla relevanssia ja miten ostajan ja kohteen välinen etäisyys vaikuttaa kauppojen syntymiseen. Tutkimustulosten mukaan ostajan ja kohteen välinen etäisyys pienentää yrityskaupan syntymisen todennäköisyyttä. Tähän saattaa vaikuttaa se, että ostajan tieto kaukana sijaitsevista ostokohteista on heikompaa kuin lähellä sijaitsevista ostokohteista. Tulokset viittaavat myös siihen, että jos ostokohteen ominaisuuksia on helppo havainnoida tai jos ostajalla on kykyä tehdä luotettavia havaintoja kaukaakin, välimatkan merkitys kuitenkin pienenee. Pyrkimys hyödyntää yrityskaupan tuloksena syntyvää yhteistä fyysistä ja tiedollista pääomaa voi tutkimustulosten mukaan olla myös yksi peruste sille, että kaupan kohde ja ostajayritys sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan.
Väitöskirjassa arvioidaan lisäksi empiirisesti yrityskauppojen vaikutuksia kohdeyrityksen toimipaikkojen henkilöstön määrään. Tulosten mukaan kaikentyyppiset yrityskaupat niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin pyrkivät supistamaan ostokohteina olevien toimipaikkojen henkilökunnan määrää. Tästä voidaan päätellä, että sellaiset motiivit kuten pyrkimys rajoittaa kilpailua tai päästä irti vanhoista epämuodollisista sopimuksista vaihtamalla kohdeyrityksen johtoa, eikä vain halu sisäistää synergiaetuja, ovat yrityskauppojen taustalla. Lopulta tarkastellaan teoreettisessa kehikossa, miten yritykset käyvät kauppaa innovaatioista. Tuolloin osoitetaan muun muassa, että julkisen T&K-tuen vaikutus kaikkien yritysten yhteenlaskettuihin T&K-investointeihin vaimenee helposti epäsuorien markkinavaikutusten vuoksi. Kun tuki suunnataan markkinoille jo vakiintuneille tuottajille, erikoistuneiden innovaattoreiden tulo markkinoille vähenee. Kun taas tuki kohdistetaan erikoistuneille innovaattoreille, tuotannollisten yritysten T&K-investoinnit supistuvat.

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4862]