Sandstone Diaries: Prince Edward Island Women's Nineteenth- and Twentieth-Century Life Writing
McDonald-Rissanen, Mary (2008)
McDonald-Rissanen, Mary
Tampere University Press
2008
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2008-12-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7524-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7524-5
Tiivistelmä
Hiekkakiven päiväkirjoja: Prinssi Edwardin Saaren naisten 1800- ja 1900-luvun elämänkertoja
Jo yli puolentoista vuosisadan ajan Prinssi Edwardin Saaren naiset ovat kirjoittaneet päiväkirjoja dokumentoiden niihin elämäänsä maahanmuuttajana, kauppiaana, maatalon emäntänä tai opettajana; elämää maaseudulla ja kaupungissa; elämää porvarillisen eliitin jäsenenä tai useimmiten elämää tavallisena saarelaisena. Tässä tutkimuksessa heidän arkielämäänsä käsitteleviä elämänkertoja on tarkasteltu niiden kaikkein alkuperäisimmässä muodossa käsinkirjoitettuina dokumentteina, sellaisena kuin ne ovat alun perin tallentuneet päiväkirjoihin, kirjanpitovihkoihin ja muistilehtiöihin tai arkistoista, elämänkerroista ja perhekokoelmista saaduille repaleisille sivuille.
Epäilemättä omaelämänkerrallinen tyylilaji on tarjonnut Saaren naisille ratkaisevan tärkeän kanavan artikuloida omaa ääntään mutta sen selvittäminen, miten he sabotoivat ja muotoilivat tätä kirjallista muotoa, on tämän tutkimuksen pääasiallinen kiinnostuksen kohde ja tutkimusongelma. Saaren naisten tapa määritellä uudelleen tätä tyylilajia on selkeä osoitus heidän osallisuudestaan siinä tapahtumassa, johon D.M.R. Bentleyn (1992) viittaa väitteellään, että ajan myötä ja siirrettyinä uusiin ympäristöihin kirjalliset tyylilajit läpikäyvät siirtymä- ja muuntumisprosessin. Saaren naisten päiväkirjoja tuleekin tarkastella siirtymävaiheen kirjallisuutena.
Nuoria naisia on perinteisesti rohkaistu pitämään päiväkirjaa, koska sen ei ole katsottu häiritsevän naisen varsinaista tehtävää eli naisena olemista. Usein naiset ovat jatkaneet tätä nuorena aloittamaansa harrastusta läpi elämänsä jättäen jälkeensä naisen arkielämää rikkaasti ja yksityiskohtaisesti kuvaavia dokumentteja. Monet näistä dokumenteista ovat säilyneet talojen ullakoilla niiden kuluttavista olosuhteista huolimatta ja sieltä turvaan siirrettyinä niistä on pidetty huolta joko perhe- tai yleisissä arkistoissa. Käsillä olevassa tutkimuksessa, Sandstone Diaries, on analysoitu 18 aiemmin julkaisematonta päiväkirjaa, jotka ovat syntyneet Prinssi Edwardin Saarella 1800- ja 1900-luvulla eläneiden naisten kynästä. Prinssi Edwardin Saari on Kanadan pienin provinssi ja sijaitsee St. Lawrencen lahdella Kanadan itärannikolla.
Pituudeltaan päiväkirjat vaihtelevat kaupan kirjanpitovihon muutamasta sivusta lukuisia lehtiöitä tai muistikirjoja käsittäviin kokonaisuuksiin ja ne käsittävät lyhimmillään vain muutaman kuukauden ja pisimmillään jopa 90 vuoden mittaisen ajanjakson kirjoittajansa elämää. Päiväkirjojen kirjoittajat ovat eläneet ja kirjoittaneet elämästään läpi Kanadan historian merkittävien vaiheiden lähtien ajasta Englannin siirtomaana, todistaen Kanadan konfederaation ja kansakunnan synnyn, osallistuen sota-aikojen rintamaelämään sekä lopulta toimien uranuurtajina naisten mukaanpääsylle moniin modernin ajan pyrkimyksiin. Nämä Kanadan historian suuret merkkipaalut ovat kuitenkin vain kovin harvoin löytäneet tiensä naisten tekstien ytimeen; kirjoituksissaan naiset syventyvät pikemminkin kuvailemaan ilmoja, perhe-elämää, ystäviä ja lähiyhteisöä, ja näiden kuvausten kautta kirjoittajat avaavat suurten tapahtumien sosiaalista ja psykologista kontekstia.
Saaren naisten itseään koskevia päiväkirjoihin sisältyviä representaatioita on tässä tutkimuksessa analysoitu suhteessa kirjoitusten syntyajan paikallishistorioissa, tarinoissa, sanomalehdissä sekä taiteessa esiintyviin naiskuviin. Käsillä oleva intertekstuaalinen ja monitieteinen tutkimus saaren naisten päiväkirjoista tukee Janet Wolffin (1990) tutkimuksessaan esittämää väitettä, että heikentämällä tieteenalojen välisiä rintamalinjoja avataan uusia mahdollisuuksia lukea ja tulkita naisten tekstejä. Tässä tutkimuksessa on käytetty hyväksi monia kirjallisuuden ja lingvistiikan tutkimuksen lähestymistapoja selvitettäessä kysymystä, miksi ja kuinka naiset ovat päätyneet kuvaamaan itseään omaelämänkerrallisessa tyylilajissa.
Journal intime , sen muoto ja muotovapaus, on antanut naisille tilaa kehittää omaa subjektiviteet¬tia artikuloivaa diskurssia, jonka muotoutumiseen ovat vaikuttaneet sellaiset naisten ulottuvilla olleet tekstit kuten käyttäytymisen ohjekirjat ja raamattu. Mutta kuten Helen Buss (1993) tutkimuk¬sessaan Mapping Our Selves: Canadian Women s Autobiography in English, esittää, päiväkirja on tyylilaji, jota naiset ovat voineet käyttää hyväkseen kirjoittaakseen sellaisista kokemuksista, joita ei ole käsitelty lainkaan sen aikakauden miesvaltaisen tyylilajin piiriin kuuluvissa kirjoituksissa. Saaren naiset ovat päiväkirjan kirjoittajina luoneet omintakeisia diskurssiivisia strategioita ja temaattisia tekniikoita kertoakseen päiväkirjoissaan tarinoita omasta elämästään. Tässä tutkimuksessa analysoitujen päiväkirjojen julkaisemattomuus on tarjonnut suoran väylän tavoittaa päiväkirjan kirjoittajan omat kuvauskäytänteet; käsin kirjoitetun tekstin yhtäkkinen muutos, tekstissä ilmenevät katkokset, kaupan tilikirjan sabotointi niin, että sitä käytetään persoonallisten sekä perhe- tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvien tapahtumien kuvaamiseen, tai päiväkirjan sivujen marginaalin piirrokset ja runot ovat merkityksellisiä seikkoja, jotka on eliminoitu päiväkirjoista niiden julkaisemisen yhteydessä. Tässä tutkimuksessa journal intimea on analysoitu sen kaikkein alkuperäisimmässä muodossa ja siinä mielessä oleellisen tärkeänä kulttuurin tuotteena, kulttuurisena artefaktina, että se paljastaa naisten itsestään esittämän representaation ja heidän maailmansa tavalla, jota ei voida tavoittaa muunlaisen lähdeaineiston avulla.
Dokumentit, joihin tämä tutkimus perustuu, löytyivät samaan tapaan kuin rannalla kulkija löytää kiinnostavan näköisen kiven. Aineistoa on myös tarkasteltu aivan kuin kulkija alkaisi tutkia löytämäänsä kiveä harjaamalla sen pinnasta pehmeää ainesta saadakseen esille kiven koostumuksen. Samaan tapaan Saaren naisten julkaisemattomat päiväkirjat muistuttavat Saaren maaperän pehmeitä kerroksia; pintarakenteeltaan ja ensivaikutelmansa puolesta ne ovat hauraita, mutta samalla ne säteilevät elämän koko kirjoa ja sitä elettyä elämää, jolle ei ole löytynyt sijaa virallisessa historiankirjoituksessa.
Jo yli puolentoista vuosisadan ajan Prinssi Edwardin Saaren naiset ovat kirjoittaneet päiväkirjoja dokumentoiden niihin elämäänsä maahanmuuttajana, kauppiaana, maatalon emäntänä tai opettajana; elämää maaseudulla ja kaupungissa; elämää porvarillisen eliitin jäsenenä tai useimmiten elämää tavallisena saarelaisena. Tässä tutkimuksessa heidän arkielämäänsä käsitteleviä elämänkertoja on tarkasteltu niiden kaikkein alkuperäisimmässä muodossa käsinkirjoitettuina dokumentteina, sellaisena kuin ne ovat alun perin tallentuneet päiväkirjoihin, kirjanpitovihkoihin ja muistilehtiöihin tai arkistoista, elämänkerroista ja perhekokoelmista saaduille repaleisille sivuille.
Epäilemättä omaelämänkerrallinen tyylilaji on tarjonnut Saaren naisille ratkaisevan tärkeän kanavan artikuloida omaa ääntään mutta sen selvittäminen, miten he sabotoivat ja muotoilivat tätä kirjallista muotoa, on tämän tutkimuksen pääasiallinen kiinnostuksen kohde ja tutkimusongelma. Saaren naisten tapa määritellä uudelleen tätä tyylilajia on selkeä osoitus heidän osallisuudestaan siinä tapahtumassa, johon D.M.R. Bentleyn (1992) viittaa väitteellään, että ajan myötä ja siirrettyinä uusiin ympäristöihin kirjalliset tyylilajit läpikäyvät siirtymä- ja muuntumisprosessin. Saaren naisten päiväkirjoja tuleekin tarkastella siirtymävaiheen kirjallisuutena.
Nuoria naisia on perinteisesti rohkaistu pitämään päiväkirjaa, koska sen ei ole katsottu häiritsevän naisen varsinaista tehtävää eli naisena olemista. Usein naiset ovat jatkaneet tätä nuorena aloittamaansa harrastusta läpi elämänsä jättäen jälkeensä naisen arkielämää rikkaasti ja yksityiskohtaisesti kuvaavia dokumentteja. Monet näistä dokumenteista ovat säilyneet talojen ullakoilla niiden kuluttavista olosuhteista huolimatta ja sieltä turvaan siirrettyinä niistä on pidetty huolta joko perhe- tai yleisissä arkistoissa. Käsillä olevassa tutkimuksessa, Sandstone Diaries, on analysoitu 18 aiemmin julkaisematonta päiväkirjaa, jotka ovat syntyneet Prinssi Edwardin Saarella 1800- ja 1900-luvulla eläneiden naisten kynästä. Prinssi Edwardin Saari on Kanadan pienin provinssi ja sijaitsee St. Lawrencen lahdella Kanadan itärannikolla.
Pituudeltaan päiväkirjat vaihtelevat kaupan kirjanpitovihon muutamasta sivusta lukuisia lehtiöitä tai muistikirjoja käsittäviin kokonaisuuksiin ja ne käsittävät lyhimmillään vain muutaman kuukauden ja pisimmillään jopa 90 vuoden mittaisen ajanjakson kirjoittajansa elämää. Päiväkirjojen kirjoittajat ovat eläneet ja kirjoittaneet elämästään läpi Kanadan historian merkittävien vaiheiden lähtien ajasta Englannin siirtomaana, todistaen Kanadan konfederaation ja kansakunnan synnyn, osallistuen sota-aikojen rintamaelämään sekä lopulta toimien uranuurtajina naisten mukaanpääsylle moniin modernin ajan pyrkimyksiin. Nämä Kanadan historian suuret merkkipaalut ovat kuitenkin vain kovin harvoin löytäneet tiensä naisten tekstien ytimeen; kirjoituksissaan naiset syventyvät pikemminkin kuvailemaan ilmoja, perhe-elämää, ystäviä ja lähiyhteisöä, ja näiden kuvausten kautta kirjoittajat avaavat suurten tapahtumien sosiaalista ja psykologista kontekstia.
Saaren naisten itseään koskevia päiväkirjoihin sisältyviä representaatioita on tässä tutkimuksessa analysoitu suhteessa kirjoitusten syntyajan paikallishistorioissa, tarinoissa, sanomalehdissä sekä taiteessa esiintyviin naiskuviin. Käsillä oleva intertekstuaalinen ja monitieteinen tutkimus saaren naisten päiväkirjoista tukee Janet Wolffin (1990) tutkimuksessaan esittämää väitettä, että heikentämällä tieteenalojen välisiä rintamalinjoja avataan uusia mahdollisuuksia lukea ja tulkita naisten tekstejä. Tässä tutkimuksessa on käytetty hyväksi monia kirjallisuuden ja lingvistiikan tutkimuksen lähestymistapoja selvitettäessä kysymystä, miksi ja kuinka naiset ovat päätyneet kuvaamaan itseään omaelämänkerrallisessa tyylilajissa.
Journal intime , sen muoto ja muotovapaus, on antanut naisille tilaa kehittää omaa subjektiviteet¬tia artikuloivaa diskurssia, jonka muotoutumiseen ovat vaikuttaneet sellaiset naisten ulottuvilla olleet tekstit kuten käyttäytymisen ohjekirjat ja raamattu. Mutta kuten Helen Buss (1993) tutkimuk¬sessaan Mapping Our Selves: Canadian Women s Autobiography in English, esittää, päiväkirja on tyylilaji, jota naiset ovat voineet käyttää hyväkseen kirjoittaakseen sellaisista kokemuksista, joita ei ole käsitelty lainkaan sen aikakauden miesvaltaisen tyylilajin piiriin kuuluvissa kirjoituksissa. Saaren naiset ovat päiväkirjan kirjoittajina luoneet omintakeisia diskurssiivisia strategioita ja temaattisia tekniikoita kertoakseen päiväkirjoissaan tarinoita omasta elämästään. Tässä tutkimuksessa analysoitujen päiväkirjojen julkaisemattomuus on tarjonnut suoran väylän tavoittaa päiväkirjan kirjoittajan omat kuvauskäytänteet; käsin kirjoitetun tekstin yhtäkkinen muutos, tekstissä ilmenevät katkokset, kaupan tilikirjan sabotointi niin, että sitä käytetään persoonallisten sekä perhe- tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvien tapahtumien kuvaamiseen, tai päiväkirjan sivujen marginaalin piirrokset ja runot ovat merkityksellisiä seikkoja, jotka on eliminoitu päiväkirjoista niiden julkaisemisen yhteydessä. Tässä tutkimuksessa journal intimea on analysoitu sen kaikkein alkuperäisimmässä muodossa ja siinä mielessä oleellisen tärkeänä kulttuurin tuotteena, kulttuurisena artefaktina, että se paljastaa naisten itsestään esittämän representaation ja heidän maailmansa tavalla, jota ei voida tavoittaa muunlaisen lähdeaineiston avulla.
Dokumentit, joihin tämä tutkimus perustuu, löytyivät samaan tapaan kuin rannalla kulkija löytää kiinnostavan näköisen kiven. Aineistoa on myös tarkasteltu aivan kuin kulkija alkaisi tutkia löytämäänsä kiveä harjaamalla sen pinnasta pehmeää ainesta saadakseen esille kiven koostumuksen. Samaan tapaan Saaren naisten julkaisemattomat päiväkirjat muistuttavat Saaren maaperän pehmeitä kerroksia; pintarakenteeltaan ja ensivaikutelmansa puolesta ne ovat hauraita, mutta samalla ne säteilevät elämän koko kirjoa ja sitä elettyä elämää, jolle ei ole löytynyt sijaa virallisessa historiankirjoituksessa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4891]