Seutukunnallinen yhteistoiminta ja neuvottelumenettely aluekeskustyön haasteina : tarkastelukohteena Seinäjoen seudun aluekeskusohjelma ePohjanmaa
Teoksen toimittaja(t)
Karppi, Ilari
Tampereen yliopisto
2002
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5538-X
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5538-X
Tiivistelmä
Raportin yleisenä tarkastelukohteena on seudullinen yhteistoiminta. Nykymuotoisen ohjelmallisen alueellisen kehittämispolitiikan oloissa yhteistoiminta mielletään usein kehittämistyön voimavaraksi. Toisaalta yhteistoiminnan ja yhteistoimintaprosessien hallinta on alueellisen kehittämistyön toistuvasti keskeiseksi todettu haaste. Tässä raportissa tätä resurssi/haaste -asetelmaa käsitellään erityisesti Seinäjoen seudun "ePohjanmaa" -aluekeskusohjelman näkökulmasta ja sen puitteissa.
Raportissa arvioidaan yhteistoiminnan syntymisen ja sen lujittumisen teoreettisia edellytyksiä. Toisaalta siinä arvioidaan tarkasteltavasta, yhteistoiminnalle rakentuvasta ePohjanmaa -ohjelmakehikosta identifioitavissa olevia rakenteellisia tekijöitä jotka mahdollisesti tukevat eri toimijoiden hallussa olevista resursseista ja niiden käyttämisestä riippuvaisen yhteistoimintajärjestelmän muotoutumista. Erilaiset kehittämisohjelmat mielletään ensisijaisesti puitteiksi, joiden kautta yhteistyön eri osapuolten toimintoja pyritään koordinoimaan resurssien käytön tehostamiseksi ja kehittämistyön tavoiteltujen tulosten saavuttamiseksi. Neuvottelumenettely puolestaan on keino, jolla eri toimijoita ja toiminnan tasoja edustavat tahot pyrkivät yhteisymmärrykseen kehittämistyön tavoitteista sekä tarvittavien resurssien hallinnasta.
Yhteistoimintaa jäsentävät ohjelmakehikot eivät ole aina ja kaikkialla yhdenmukaisia. Kehittämistyön haasteet ovat erilaisia erilaisten alueellisten yhteisöjen puitteissa. Ne vaihtelevat toisistaan sekä kehittämisen välittömän materiaalisen resurssiperustan (esim. asukasluku, tuotantorakenne) että erilaisten institutionaalisten tekijöiden (esim. tiedon tuottaminen tutkimuslaitoksissa, taloudellisen vallan käyttäminen yritysverkostoissa) perusteella. Toisaalta taas muodollisesti erilaisia ohjelmaraameja saatetaan käyttää eri alueiden piirissä hyvin samankaltaisten tavoitteiden edistämiseen. Se, millaisia kehittämistyön välineitä, erityisesti eri toimijoiden yhteistoimintaa edistäviä välineitä, on saatavilla, saattaa suuresti muokata niitä tietyn yksittäisen alueen piirissä käytetään.
Vaikka ePohjanmaa -ohjelma on muodollisesti yksi Suomessa toteutettavista aluekeskusohjelmista, on sen toteuttamistapaan lainattu piirteitä erityisesti toisesta ohjelmakehikosta. Osaamiskeskusohjelmista. Viimeksi mainittuja pidetään erityisen menestyksekkäinä osina uutta suomalaista alueellisia vahvuuksia ja sitä kautta kansakunnan kilpailukykyä jalostavaa kehittämispolitiikkaa. Tätä kautta ePohjanmaa -ohjelmalle on luotu selvä varsin voimakas kohdealueen osaamisen kehittämiseen kytkeytyvä identiteetti. Raportin luvussa 4 esitetään joukko tekijöitä, joiden perusteella ohjelmallista kehittämistyötä on yhtäältä teoreettisiin perusteisiin nojautuen ja toisaalta havaittavissa olevat vahvuudet huomioiden edelleen kehittää.
Raportin kohteena oleva kehittämistoiminta on lähitulevaisuudessa suurten haasteiden ja rakenteellisten uudistusten edessä. Eurooppalaisen alue- ja rakennepolitiikan muutokset nykyisten hakijamaiden tullessa EU:n jäseniksi lisäävät entisestään painetta kehittämistyöhön osallistuvien toimijoiden omien resurssien tuloksekkaaseen käyttämiseen.
Raportissa arvioidaan yhteistoiminnan syntymisen ja sen lujittumisen teoreettisia edellytyksiä. Toisaalta siinä arvioidaan tarkasteltavasta, yhteistoiminnalle rakentuvasta ePohjanmaa -ohjelmakehikosta identifioitavissa olevia rakenteellisia tekijöitä jotka mahdollisesti tukevat eri toimijoiden hallussa olevista resursseista ja niiden käyttämisestä riippuvaisen yhteistoimintajärjestelmän muotoutumista. Erilaiset kehittämisohjelmat mielletään ensisijaisesti puitteiksi, joiden kautta yhteistyön eri osapuolten toimintoja pyritään koordinoimaan resurssien käytön tehostamiseksi ja kehittämistyön tavoiteltujen tulosten saavuttamiseksi. Neuvottelumenettely puolestaan on keino, jolla eri toimijoita ja toiminnan tasoja edustavat tahot pyrkivät yhteisymmärrykseen kehittämistyön tavoitteista sekä tarvittavien resurssien hallinnasta.
Yhteistoimintaa jäsentävät ohjelmakehikot eivät ole aina ja kaikkialla yhdenmukaisia. Kehittämistyön haasteet ovat erilaisia erilaisten alueellisten yhteisöjen puitteissa. Ne vaihtelevat toisistaan sekä kehittämisen välittömän materiaalisen resurssiperustan (esim. asukasluku, tuotantorakenne) että erilaisten institutionaalisten tekijöiden (esim. tiedon tuottaminen tutkimuslaitoksissa, taloudellisen vallan käyttäminen yritysverkostoissa) perusteella. Toisaalta taas muodollisesti erilaisia ohjelmaraameja saatetaan käyttää eri alueiden piirissä hyvin samankaltaisten tavoitteiden edistämiseen. Se, millaisia kehittämistyön välineitä, erityisesti eri toimijoiden yhteistoimintaa edistäviä välineitä, on saatavilla, saattaa suuresti muokata niitä tietyn yksittäisen alueen piirissä käytetään.
Vaikka ePohjanmaa -ohjelma on muodollisesti yksi Suomessa toteutettavista aluekeskusohjelmista, on sen toteuttamistapaan lainattu piirteitä erityisesti toisesta ohjelmakehikosta. Osaamiskeskusohjelmista. Viimeksi mainittuja pidetään erityisen menestyksekkäinä osina uutta suomalaista alueellisia vahvuuksia ja sitä kautta kansakunnan kilpailukykyä jalostavaa kehittämispolitiikkaa. Tätä kautta ePohjanmaa -ohjelmalle on luotu selvä varsin voimakas kohdealueen osaamisen kehittämiseen kytkeytyvä identiteetti. Raportin luvussa 4 esitetään joukko tekijöitä, joiden perusteella ohjelmallista kehittämistyötä on yhtäältä teoreettisiin perusteisiin nojautuen ja toisaalta havaittavissa olevat vahvuudet huomioiden edelleen kehittää.
Raportin kohteena oleva kehittämistoiminta on lähitulevaisuudessa suurten haasteiden ja rakenteellisten uudistusten edessä. Eurooppalaisen alue- ja rakennepolitiikan muutokset nykyisten hakijamaiden tullessa EU:n jäseniksi lisäävät entisestään painetta kehittämistyöhön osallistuvien toimijoiden omien resurssien tuloksekkaaseen käyttämiseen.