Yksityisen perusopetuksen valtionosuusrahoituksen valvonta
Vesilinna, Liisa (2026)
2026
Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma - Master's Programme in Auditing and Evaluation
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2026-08-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202608118928
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202608118928
Tiivistelmä
Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, miten yksityisen perusopetuksen järjestäjän saamaa valtionosuusrahoitusta valvotaan. Tutkimuskysymys jakautuu kahteen alakysymykseen: millaisissa tilanteissa yksityisen perusopetuksen järjestäjän saama valtionosuusrahoitus voi muodostua perusteettomaksi eduksi ja minkä toimijan tai toimijoiden velvollisuutena on valvoa perusopetuksen valtionosuusrahoituksen perusteista annettuja tietoja. Tutkielman tutkimusmetodina on lainoppi.
Opetustoimen rahoitusjärjestelmä muodostuu kunnan peruspalveluiden valtionosuuksista annetun lain (618/2021, valtionosuuslaki) sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009, rahoituslaki) mukaisesta yleiskatteellisesta rahoituksesta, eli tutummin valtionosuudesta tai -rahoituksesta. Opetuksen järjestäjät voivat lisäksi saada tietyn toiminnan tai hankkeen avustamiseksi valtionavustusta, josta säädetään valtionavustuslaissa (688/2001).
Perusopetuslain (628/1998) mukaisen opetuksen järjestäjänä voi toimia rekisteröity yhteisö tai säätiö. Esi- ja perusopetuksen järjestämislupia on kirjoitushetkellä myönnetty yhteensä yli sadalle opetuksen järjestäjälle, joita ovat esimerkiksi erityispedagogiset koulut, kielikoulut sekä kristilliset koulut. Nämä yksityiset opetuksen järjestäjät rahoittavat toimintaansa myös pääosin valtionosuusrahoituksen avulla.
Valtionosuusrahoitus perustuu lähtökohtaisesti ilmoitettaviin oppilasmääriin sekä oppilasta kohden vahvistettuihin yksikköhintoihin, eikä siis esimerkiksi erilliseen hakemukseen. Valtionosuusrahoitukseen ei liity yhtä voimakasta valvontavelvollisuutta, kuin valtionavustuksiin. Valtionavustuslain 15 §:n mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta, mutta rahoituslaissa lähinnä valvontavelvollisuuteen liittyvää lainkohtaa on lain 58.2 §, jonka mukaan valtionapuviranomainen päättää tietojen oikeellisuuden toteamiseksi suoritettavista tarkastuksista. Valtionosuuslain 49 §:n ja rahoituslain 62 §:n mukaan valtionapuviranomaisen on kuitenkin määrättävä näiden lakien nojalla perusteettomana etuna saatu valtionosuus tai rahoitus palautettavaksi. Valtionapuviranomaisella on siis jonkinasteinen valvontavelvollisuus myöntämiään valtionosuusrahoituksia kohtaan.
Tutkielmassa havaittiin, että maksetusta valtionosuusrahoituksesta voi muodostua perusteeton etu useammalla eri tavalla. Perusteeton etu voi muodostua yhtäältä teknisten edellytysten täyttymättömyydellä ja toisaalta opetuksen laadullisella puutteellisuudella. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että yksityisiin perusopetuksen järjestäjiin olisi perusteltua kohdentaa kuntia laajemmin valtionapuviranomaisen oma-aloitteisia valvontatoimenpiteitä. Tätä johtopäätöstä tukee erityisesti se, ettei yksityisen opetuksen järjestäjän saamaan valtionosuusrahoitukseen kohdistu tilintarkastajan valvontatoimenpiteitä vastaavasti kuin kuntien valtionosuusrahoituksiin. Nykyinen oikeustila, jossa yksityiset opetuksen järjestäjät nauttivat kuntien kaltaista luottamusta tilanteessa, jossa opetuksen järjestäjiin ei kohdistu vastaavia valvontatoimenpiteitä, olisi perusteltua ottaa uudelleen tarkasteluun. Tätä tukee se, että useiden perusopetuksen järjestäjien valtionosuusrahoitukseen on viime vuosina kohdistunut takaisinperintätoimenpiteitä.
Opetustoimen rahoitusjärjestelmä muodostuu kunnan peruspalveluiden valtionosuuksista annetun lain (618/2021, valtionosuuslaki) sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009, rahoituslaki) mukaisesta yleiskatteellisesta rahoituksesta, eli tutummin valtionosuudesta tai -rahoituksesta. Opetuksen järjestäjät voivat lisäksi saada tietyn toiminnan tai hankkeen avustamiseksi valtionavustusta, josta säädetään valtionavustuslaissa (688/2001).
Perusopetuslain (628/1998) mukaisen opetuksen järjestäjänä voi toimia rekisteröity yhteisö tai säätiö. Esi- ja perusopetuksen järjestämislupia on kirjoitushetkellä myönnetty yhteensä yli sadalle opetuksen järjestäjälle, joita ovat esimerkiksi erityispedagogiset koulut, kielikoulut sekä kristilliset koulut. Nämä yksityiset opetuksen järjestäjät rahoittavat toimintaansa myös pääosin valtionosuusrahoituksen avulla.
Valtionosuusrahoitus perustuu lähtökohtaisesti ilmoitettaviin oppilasmääriin sekä oppilasta kohden vahvistettuihin yksikköhintoihin, eikä siis esimerkiksi erilliseen hakemukseen. Valtionosuusrahoitukseen ei liity yhtä voimakasta valvontavelvollisuutta, kuin valtionavustuksiin. Valtionavustuslain 15 §:n mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta, mutta rahoituslaissa lähinnä valvontavelvollisuuteen liittyvää lainkohtaa on lain 58.2 §, jonka mukaan valtionapuviranomainen päättää tietojen oikeellisuuden toteamiseksi suoritettavista tarkastuksista. Valtionosuuslain 49 §:n ja rahoituslain 62 §:n mukaan valtionapuviranomaisen on kuitenkin määrättävä näiden lakien nojalla perusteettomana etuna saatu valtionosuus tai rahoitus palautettavaksi. Valtionapuviranomaisella on siis jonkinasteinen valvontavelvollisuus myöntämiään valtionosuusrahoituksia kohtaan.
Tutkielmassa havaittiin, että maksetusta valtionosuusrahoituksesta voi muodostua perusteeton etu useammalla eri tavalla. Perusteeton etu voi muodostua yhtäältä teknisten edellytysten täyttymättömyydellä ja toisaalta opetuksen laadullisella puutteellisuudella. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että yksityisiin perusopetuksen järjestäjiin olisi perusteltua kohdentaa kuntia laajemmin valtionapuviranomaisen oma-aloitteisia valvontatoimenpiteitä. Tätä johtopäätöstä tukee erityisesti se, ettei yksityisen opetuksen järjestäjän saamaan valtionosuusrahoitukseen kohdistu tilintarkastajan valvontatoimenpiteitä vastaavasti kuin kuntien valtionosuusrahoituksiin. Nykyinen oikeustila, jossa yksityiset opetuksen järjestäjät nauttivat kuntien kaltaista luottamusta tilanteessa, jossa opetuksen järjestäjiin ei kohdistu vastaavia valvontatoimenpiteitä, olisi perusteltua ottaa uudelleen tarkasteluun. Tätä tukee se, että useiden perusopetuksen järjestäjien valtionosuusrahoitukseen on viime vuosina kohdistunut takaisinperintätoimenpiteitä.